Hyppää sisältöön
Taiteen edistämiskeskuksen logokuva.

Taike hakee arkkitehtuurin taideasiantuntijaa apolin jalkautuksen suunnitteluun

Taiteen edistämiskeskus Taike hakee arkkitehtuurin taideasiantuntijaa 15.4.2021 tai sopimuksen mukaan alkavaan kaksivuotiseen määräaikaiseen kehittämis- ja palvelutehtävään julkisen taiteen asiantuntijapalvelutiimissä. Haku on avoinna 19.2. klo 16 saakka.

Arkkitehtuurin taideasiantuntijan tehtävänä on suunnitella alueellisten ja valtakunnallisten yhteistyökumppaneiden kanssa arkkitehtuuripoliittisen ohjelman jalkauttamista ja tukea
alueellisten arkkitehtuuripoliittisen ohjelmien suunnittelua ja koordinaatiota. Taideasiantuntija toimii arkkitehtuurin ja rakennetun ympäristön monipuolisena asiantuntijana ja puolestapuhujana.

Tehtävään valittavalla tulee olla tietoa arkkitehtuurin ja arkkitehtuuripolitiikan edistämisestä. Työskentely tapahtuu kumppanuusverkostoissa, joista tärkeimpiä ovat Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo, alueellisten vastuumuseoiden verkosto ja Suomen Kuntaliitto. Lisäksi taideasiantuntijan verkostoja ovat eri julkisen taiteen yhteistyökumppaneita edustavat organisaatiot

Tehtävä sijoittuu kehittämisen vastuualueelle ja taideasiantuntija työskentelee erityisasiantuntijan alaisuudessa. Sijoittumispaikkakunta neuvotellaan osana rekrytointiprosessia. Taideasiantuntijan toimialueena on koko maa ja tehtävä edellyttää matkustamista.

Linkki ilmoitukseen ja hakulomakkeeseen

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntijavirasto, joka palvelee maamme ammattitaiteilijoita sekä taiteen ja kulttuurin alan yhteisöjä. Taike tukee taiteilijoiden luovaa työtä ja kehittää taiteen tekemisen edellytyksiä sekä taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta. Työ Taikessa on taiteen edistämisen asiantuntijatyötä, jota tehdään eri toimipisteistä käsin. Päätoimipiste on Helsingissä.