Hyppää sisältöön
""
Intialaisen arkkitehdin Arvind Ramachandranin koti on Suomessa. Hän työskentelee helsinkiläisessä arkkitehtitoimistossa ja toimii aktiivisesti edistääkseen yhdenvertaisuutta alalla. kuva: Ella Alin

Arvind Ramachandran: Kohti moninaisempaa arkkitehtuurialaa

Kieleltään ja kulttuuriltaan erilaisista taustoista tulevien työskentelyn helpottaminen vaatii muutakin kuin toimintatapojen toistamista englanniksi. Arkkitehtuurialan yhdenvertaisuuden lisääminen edellyttää pitkäjänteistä työtä meiltä kaikilta.

Suomessa elää ja työskentelee yhä useampia kansainvälisiä arkkitehteja. Arvind Ramachandran on yksi heistä. Helsingissä asuva intialainen arkkitehti, kaupunkisuunnittelija, aktivisti ja taiteilija käsittelee yhdenvertaisuus- ja inklusiivisuuskysymyksiä – erityisesti sitä, miten talojen, tilojen ja kaupunkien suunnittelu voi vähentää ihmisten välistä eriarvoisuutta.

Olet työskennellyt suomalaisessa arkkitehtitoimistossa viimeiset viisi vuotta ja sitä ennen asuit pitkään eri Pohjoismaissa. Millaisia kokemuksia sinulla on Suomessa työskentelystä?

Arkkitehdin työnkuvaan kuuluu jatkuvasti esille nousevien haasteiden ratkaisemista, riippumatta siitä, millä puolella maailmaa hänen työnsä tapahtuu. Suomalaisella arkkitehtuurialalla ulkomaalaisena työskenteleminen tuo mukanaan omia haasteitaan, erityisesti johtuen yhteiskunnan homogeenisyydestä ja alan pienestä koosta.

Minä olen onnekseni saanut olla osana todella ystävällistä ja moninaista työyhteisöä, jossa olen voinut vaihtaa kokemuksia uransa eri vaiheissa olevien arkkitehtien kanssa. Toimin nykyisin työpaikkani luottamushenkilönä ja olin myös mukana perustamassa arkkitehtuurikollektiivi Apajaa. Kollektiivin kanssa järjestämämme tapahtumat sekä kaupunkikehitystä koskevat keskustelut ovat antaneet minulle inspiraatiota ja motivaatiota. Tällaiset mahdollisuudet ovat myös auttaneet löytämään ihmisiä, joiden arvot kohtaavat omieni kanssa, ja lisänneet kuulumisen tunnetta sekä ammatti- että yhteiskuntaan.

Vaikka yhä moninaisempi joukko ihmisiä tekee arkkitehtuuria Suomessa, alamme on vielä hyvin homogeeninen.

Näistä omista hyvistä kokemuksistani huolimatta aina löytyy parantamisen varaa, kun haluamme tehdä ammattikentästämme vielä ystävällisemmän kaikentaustaisille toimijoille. Tähän prosessiin yritän aktiivisesti osallistua eri tavoin.

Millainen suomalainen arkkitehtuurikenttä on moninaisuuden näkökulmasta?

Vaikka tilanne on jatkuvasti muuttumassa parempaan suuntaan ja yhä moninaisempi joukko ihmisiä tekee arkkitehtuuria Suomessa, alamme on vielä hyvin homogeeninen. Sama koskee muitakin korkeakoulutusta vaativia aloja Suomessa. Vaikuttaa siltä, että muun muassa sukupuoli, etninen tausta, luokka-asema, ikä ja vammaisuus vaikuttavat alalle pääsyyn ja menestymiseen arkkitehtina.

Tietynlaisesta taustasta tulevien ihmisten yliedustus ei itsessään ole aina asia, johon pitäisi puuttua. Arkkitehtuuriala on tästä hyvä esimerkki, kun suomalaisarkkitehtuuri on vuosikymmeniä ollut laadukasta ja innovatiivista. On kuitenkin hyvä miettiä, onko alamme homogeenisyys vain sattumaa vai löytyykö sieltä rakenteellisia haasteita, jotka estävät eri taustoista ja elämäntilanteista tulevien ihmisten onnistumista. Jos näitä löytyy, niihin tulisi puuttua välittömästi, haasteiden koosta ja paikasta riippumatta.

Onko suomalaisella arkkitehtuurikentällä tilaa eritaustaisille ihmisille?

Tietoa Suomessa toimivien eritaustaisten ihmisten kokemuksista arkkitehtuurialalle pääsystä ja siellä menestymisestä ei vielä ole järjestelmällisesti kerätty. Kuitenkin yleisten työelämätutkimusten ja alallamme työskentelevien kertoman perusteella tiedetään, että henkilön tausta voi vaikuttaa jo peruskoulun aikana hänelle tarjottuihin ainevalintoihin ja opintoneuvontaan. Pääsykokeiden sisältö ja ulkomaalaisia koulutodistuksia koskevat sisäänpääsyvaatimukset sulkevat monen arkkitehtuurialasta innostuneen nuoren ovet alan opintoihin. Ihmisen tausta vaikuttaa ilmiselvästi myös työhaastatteluihin pääsyyn ja sopivan tehtävän ja palkan saamiseen.

Henkilön tausta voi vaikuttaa jo peruskoulun aikana hänelle tarjottuihin ainevalintoihin ja opintoneuvontaan.

Ammattikentän ja valtamedian tuottamat sisällöt luovat kuvaa arkkitehtuurialasta vielä homogeenisempana kuin se todellisuudessa on. Nämä ovat joitain esimerkkejä asioista, jotka vaikuttavat siihen, kuka Suomessa voi tulla arkkitehdiksi ja menestyä ja viihtyä alalla.

Miten työskentelyä Suomessa voisi helpottaa? Mitä pitäisi tehdä, jotta ammattikunnan moninaisuus lisääntyisi?

Kansainvälistaustaisten arkkitehtien työskentelyn helpottaminen ja alan moninaisuuden lisääminen vaatii töitä ja pitkäjänteistä sitoutumista eri toimijoilta. Valtiolla, yliopistoilla, ammattiliitoilla ja medialla on eri keinoja vaikuttaa tähän. Ei-syrjivää rekrytointia tukevat lait, reilummat sisäänpääsyvaatimukset ja suomalaisen arkkitehtuurialan kuvan moninaistaminen ovat esimerkkejä näistä keinoista.

Inklusiivisuuden lisääminen on paljon enemmän kuin vain nykyisten toimintatapojen toistaminen englannin kielellä. Suomessa asuvien kansainvälisten arkkitehtien tarpeet eroavat eri elämäntilanteiden ja uravaiheiden mukaan, ja niihin voisi vastata esimerkiksi antamalla mentorointiapua ja järjestämällä perehdytyskoulutusta.

’Kansainvälistaustaisella’ voidaan tarkoittaa myös ulkomaalaisille vanhemmille Suomessa syntyneitä tai lapsena Suomeen muuttaneita henkilöitä. Kyseenalaistamalla alalla vallitsevia ennakkokäsityksiä esimerkiksi siitä, millainen nimi suomalaisella arkkitehdilla voi olla, miltä hän voi näyttää, missä kaupunginosassa hän voi asua, mihin yhteiskuntaluokkaan hänen perheensä voi kuulua ja missä hänen juurensa voivat olla, olemme jo oikeassa suunnassa kohti moninaisempaa arkkitehtuurialaa.

Yhdenvertaisempi arkkitehtuurin ala on kaikkien etu, sillä se on valmiimpi ottamaan vastaan isojakin yhteiskunnallisia haasteita.

Jokainen meistä alalla työskentelevistä voi myös olla osa tätä laajentamisprosessia. Voimme esimerkiksi reflektoida itse ylläpitämiämme normeja ja pohtia toimintaamme vaikuttavia ennakkoluuloja. Voimme myös luoda tilaa niille, joiden on vaikeampi päästä alalle kuin meidän itsemme oli. Näin me kaikki voimme varmistaa, että suomalainen arkkitehtuuriala on niin yhdenvertainen kuin mahdollista ja että vain innostus ja osaaminen vaikuttavat ihmisten menestymiseen arkkitehtina Suomessa.

On myös tärkeää muistaa, ettei moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden lisääminen ole pois keneltäkään. Päinvastoin, moninaisempi ja yhdenvertaisempi arkkitehtuurin ala on kaikkien etu, sillä se on valmiimpi ottamaan vastaan isojakin yhteiskunnallisia haasteita ilmastokriisistä talouden epävakauteen ja pandemioista muuttuviin elämäntapoihin.


Arvind Ramachandran on Suomessa työskentelevä intialainen arkkitehti, joka suunnittelutyön lisäksi konsultoi yhdenvertaisuusasioissa ja kirjoittaa Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n rahoituksella opasta kansainvälisestä työelämästä suomalaisella arkkitehtuurialalla. Ramachandran on osallistunut apoli2020-prosessiin kommentoimalla raporttiluonnosta yhdenvertaisuuden ja inklusiivisuuden näkökulmista.