Suomesta vietiin maailmalle valtavat määrät puutaloja – vastineeksi saatiin hiiltä, voita ja appelsiineja

”Tehdasvalmisteisten talojen tuotanto kehittyi Suomessa laajaksi teollisuuden alaksi niinkin myöhään kuin toisen maailmansodan aikana ja sitä seuranneina vuosina. Tästä huolimatta taloja on toimitettu eri puolille maapalloa määrä, joka vastaa asuinrakennuksia kaikissa Suomen kaupungeissa yhteen laskettuna.”

Tämä uskomattomalta kuulostava väite on peräisin Puutalo Oy:n tiedotuslehdestä huhtikuulta 1949. Yritys oli kasvanut alle kymmenessä vuodessa maailman suurimmaksi esivalmistettujen puurakennusten suunnittelu- ja myyntiorganisaatioksi. Vuoteen 1955 mennessä se toimitti lähes yhdeksän miljoonaa kerrosneliömetriä rakennuksia kaikille asutuille mantereille. Tärkeimmät vientikohteet olivat Neuvostoliitto, Saksa, Puola, Israel ja Iso-Britannia, mutta pienempiä määriä rakennuksia toimitettiin kymmeniin muihin maihin.

Yrityksen menestys tuntuu todella hämmästyttävältä, kun ajattelee 1940-luvun myrskyisiä olosuhteita. Vielä yllättävämpää on se, että puurakennusten laajamittainen teollinen tuotanto aloitettiin Suomessa lähes tyhjästä. 

Kotimaan jälleenrakennuksesta suuren luokan vientiin

Maan suurimmat metsäteollisuusyritykset perustivat Puutalo Oy:n keväällä 1940 tehostaakseen kotimaista asuntotuotantoa. Asuntoja tarvittiin erityisesti Karjalan siirtoväelle ja muille talvisodan seurauksena kotinsa menettäneille, ja väestön uudelleen asuttamista ratkottiin niin valtion kuin yksityisten yritysten toimesta. Muuttunut poliittinen tilanne pakotti Puutalo Oy:n kuitenkin siirtämään painopisteensä vientitoimintaan, ja sodan jälkeisinä vuosina yli 95 % sen tuotannosta vietiin ulkomaille.

Suomen jälleenrakennusta haittasi alituinen puute elintarvikkeista, raaka-aineista ja koneista – esimerkiksi elintarvikkeiden myyntiä säännösteltiin vuoteen 1954 saakka. Tuontitavaroiden saatavuutta puolestaan vaikeutti se, että Suomessa valmistettiin vain rajallinen määrä tuotteita, joita oli mahdollista myydä ulkomaille. 

Ulkomaankauppa nojasi pääosin metsäteollisuuden tuotteisiin, kuten sahatavaraan, paperiin ja selluloosaan. Vaikka niille riitti kysyntää maailmalla, antoi nopeasti kehittynyt puutaloteollisuus mahdollisuuden nostaa jalostusastetta ja siten lisätä myyntivoittoja. 1940-luvun loppupuolella puutalot käsittivät jo 5,5 % Suomen kokonaisviennistä, minkä seurauksena teollisuudenala sai monenlaisia etuoikeuksia. Viennin merkitystä kuvastaa esimerkiksi se, että vuonna 1948 rakentamista eri puolilla maata haittasi jatkuva puute saranoista, koska lähes koko saranatuotanto oli varattu ulkomaille vietäville puutaloille. 

Geopolitiikan elementit

Kylmän sodan maailmassa puutalojen vienti kietoutui erottamattomasti vallitsevaan geopoliittiseen tilanteeseen. Länsivaltojen ja Neuvostoliiton suhteiden kiristyessä Suomi yritti pitää yllä lämpimiä suhteita molempiin liittoumiin. Sen asema Euroopan poliittisella kentällä olikin ainutlaatuinen: maa oli tiukasti Neuvostoliiton vaikutuspiirissä mutta onnistui silti pitämään kiinni demokraattisista instituutioista ja markkinataloudesta. Tämä johti kuitenkin supervaltojen väliseen kilpailuun vaikutusvallasta maan sisä-, ulko- ja kauppapolitiikassa.

Neuvostoliiton tavoitteena oli sitoa Suomi vaikutuspiiriinsä läheisten kauppasuhteiden avulla. Maiden hallitukset solmivat vuosittain bilateraalisia kauppasopimuksia, jotka määrittelivät niiden välisen kaupan määrän ja vaihdettavat tavarat. Suomen vienti koostui lähinnä metsä- ja metalliteollisuuden tuotteista, kun taas Neuvostoliitosta tuotiin öljyä, hiiltä ja viljaa.  

Puutaloteollisuus oli erityisen riippuvainen idänkaupasta, sillä vuosina 1945–1955 noin 90 % sen tuotannosta vietiin Neuvostoliittoon. Yli 100 000 rakennusta pystytettiin eri puolille valtavaa imperiumia, Itämereltä Tyynellemerelle ja Jäämereltä Keski-Aasiaan. Joka kymmenes niistä kuului välirauhansopimuksen velvoittamiin sotakorvaustoimituksiin.

Aluksi Neuvostoliittoon vietiin kotimaan markkinoille suunniteltuja rakennuksia, mutta pian uusia talomalleja alettiin kehitellä venäläisten ohjeiden pohjalta. Esimerkiksi julkisivut olivat perinteellisempiä ja koristeellisempia kuin kotimaisten mallien, joiden pelkistetty ulkoasu heijasti funktionalismin ihanteita. Lisäksi Neuvostoliittoon vietyjen talojen pohjaratkaisut mahdollistivat niiden käytön useamman perheen yhteisasuntoina.

Vaihtokaupan muodot – taloja, terästä ja silavaa 

Sodan päätyttyä monet Euroopan maat alkoivat tilata Suomesta puutaloja helpottamaan jälleenrakentamista. Koska lähes kaikissa maissa oli pulaa vaihdettavista valuutoista, kansainvälinen kauppa perustui suurelta osin erilaisiin vaihtokaupan muotoihin. Tavoitteena oli pitää vienti ja tuonti suurin piirtein samalla tasolla, mutta yksittäisten tuotteiden määrät saattoivat vaihdella sovittujen rajojen puitteissa. Tämä puolestaan edellytti läheistä yhteistyötä valtion ja yksityisten yritysten välillä.

Kuvaava esimerkki on Suomen ja Puolan hallitusten maaliskuussa 1947 allekirjoittama 20 miljoonan dollarin arvoinen kauppasopimus, jonka tuloksena Suomeen tuotiin 495 000 tonnia kivihiiltä ja vastineeksi Puolaan toimitettiin 4000 puutaloa sekä selluloosaa, kuparituotteita, koneita ja rakennuslevyjä. Samankaltaisten sopimusten pohjalta Suomeen hankittiin hiiltä, terästä ja traktoreita Isosta-Britanniasta, lihaa, silavaa, voita ja juustoa Tanskasta, viiniä ja silkkiä Ranskasta, perunoita, kemikaaleja ja tekstiileitä Hollannista sekä greippejä ja appelsiineja Israelista. 

Myyntitoiminta laajeni pian kaikille mantereille, ja 1940-luvun loppuun mennessä suomalaisia puutaloja oli pystytetty Australiasta Argentiinaan ja Kamerunista Islantiin.  

Seikkailun päätepiste

Suomalaisen puutaloviennin näkökulmasta Yhdysvallat näyttäytyi kaikkien houkuttelevimpana markkina-alueena, sillä sodan jälkeen alkanut esikaupungistuminen oli synnyttänyt ennennäkemättömän kysynnän omakotitaloille. Kilpailu näillä markkinoilla oli kuitenkin armotonta, eikä Puutalo Oy onnistunut monen vuoden ponnisteluista huolimatta vakiinnuttamaan asemaansa Pohjois-Amerikassa.

Vaikka suomalaisten puutalojen Amerikan-valloitus jää saavuttamatta, Yhdysvaltojen hallitus oli omien poliittisten päämääriensä vuoksi kiinnostunut tukemaan maamme rakennusteollisuutta. Sopiva tilaisuus tarjoutui vuonna 1955, jolloin Neuvostoliitto ilmoitti yllättäen lopettavansa puutalojen tilaukset Suomesta. Odottamaton päätös uhkasi kaataa koko suomalaisen puutaloteollisuuden, mutta katastrofi vältettiin, kun Yhdysvaltojen armeija tilasi suuren määrän parakkeja Pakistanissa ja Iranissa sijaitseviin tukikohtiinsa. Lisäksi Länsi-Berliiniin rakennettiin Yhdysvaltojen tuella kaksi asuinaluetta Itä-Saksan pakolaisille.

Helpotus oli kuitenkin vain väliaikaista. Vaikka puutaloteollisuus kävi läpi perusteellisen uudelleenorganisoinnin, jäi kokonaistuotanto tämän jälkeen murto-osaan siitä, mitä se oli ollut 1950-luvun alkupuolella. Jäljelle jääneet tehtaat keskittyivät nyt tuottamaan koteja kotimaisille ostajille – mitä varten Puutalo Oy oli alkuperin perustettukin.

Suomalaistalot maailmalla

Tuhansia Puutalo Oy:n valmistamia rakennuksia on edelleen jäljellä ympäri maailmaa, ja niiden asukkaat ovat usein tietoisia kotiensa alkuperästä. Näitä vaatimattomia puutaloja kutsutaan esimerkiksi Saksassa nimellä Finnenhaus, Tanskassa Finnhus, Puolassa Domki fińskie ja Venäjällä Finskij domtshik. 

Viime aikoina rakennukset ovat herättäneet monissa maissa uutta kiinnostusta, kun uudet sukupolvet ovat muuttaneet niihin. Vaikka suomalaistalot ja niistä muodostuneet alueet ajateltiin usein väliaikaisiksi hätäapuratkaisuiksi, ovat ne kestäneet hämmästyttävän hyvin ajan kulua. Laadukkaista materiaaleista valmistetut kompaktit, joustavat ja tehokkaasti suunnitellut talot vastaavat hyvin tämän päivän asujien toiveisiin, aivan kuten ne tekivät 80 vuotta sitten, kun ensimmäiset asukkaat muuttivat uusiin koteihinsa.

Kaikki kuvat: Elinkeinoelämän keskusarkisto (ELKA)

Lue lisää Puutalo Oy:stä Archinfon sivuilta tästä linkistä.