Hyppää sisältöön
Pöydällä vesilasi, kannettava tietokone, jonka näytöllä lukee apoli2020, sekä kukkamaljakko ja muistiinpanovälineet.
Koronaviruskriisin vuoksi neljäs ja viimeinen apoli2020-työpaja järjestettiin etänä verkossa. kuva: Karolina Toivettula

Viimeinen Apoli2020-työpaja käsitteli arkkitehtuurikasvatusta ja -koulutusta

Ehdotuksen Suomen uudeksi arkkitehtuuripoliittiseksi ohjelmaksi on määrä valmistua lokakuussa 2020. Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä ympäristöministeriön johtaman ohjelmatyön tueksi järjestettiin neljä työpajaa, joista viimeinen järjestettiin verkossa.

Poikkeuksellinen kevät on näkynyt myös Apoli2020-prosessissa, jonka etenemisaikataulua ja työskentelytapoja jouduttiin sovittamaan uudestaan. Alunpitäen huhtikuulle kaavailtu kasvatus- ja koulutus -teemainen työpaja siirrettiin toukokuulle ja järjestettiin verkossa etäkokouskäyttöön tarkoitetun Zoomin avulla. 

Poikkeukselliset järjestelyt eivät hidastaneet kevään aikana etäkokouskäytäntöihin tottuneita osallistujia, jotka keskustelivat innokkaasti arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksesta, koulutuksesta ja tutkimuksesta, arkkitehtuurikilpailuista ja alan tulevaisuudesta sekä arkkitehtuurikritiikistä, mediasta ja julkisesta keskustelusta. 

Haasteena tutkimuksen ja käytännön yhdistäminen

Aiheeseen johdatteli kolme alustuspuheenvuoroa, joista ensimmäisen piti Oulun yliopiston arkkitehtuurin laitoksen johtaja ja M3 arkkitehtien osakas Janne Pihlajaniemi aiheenaan arkkitehtuurin koulutuksen, tutkimuksen ja praktiikan välinen yhteys.

Pihlajamäen mukaan arkkitehtuurikoulutuksen tavoite on yksinkertainen: kouluttaa alan ammattilaisia. Valmistuneet ammattilaiset suuntautuvat yleensä joko arkkitehtitoimistoihin tai julkiselle puolelle. 

“Olisi syytä pohtia, voisiko ammattilaisten suuntautuminen olla nykyistä laajempaa”, totesi Pihlajamäki.

Toimistojen arkkitehdit toimivat monesti myös tuntiopettajina yliopistoilla, mikä auttaa opetusta pysymään ajan tasalla praktiikasta. Samalla arkkitehtityötä tekevät pääsevät jakamaan substanssiosaamista opiskelijoille. Yhteistyöstä huolimatta koulutuksen, tutkimuksen ja praktiikan välinen silta voisi olla vahvempi. 

Ongelmana tuntuu olevan tutkimuksen aliarvostaminen. Pihlajamäen mukaan usein ajatellaan, että työhön tarvittava tietopohja syntyy pitkälti käytännön suunnittelutyössä. Tutkimuksen ja praktiikan välisen yhteistyön kannalta tärkeässä asemassa ovat erilaiset järjestöt, kuten Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ja Arkkitehtitoimistojen liitto ATL.  

“Uskoisin, että monipuolinen ja hedelmällinen keskustelu järjestöjen ja akateemisten tahojen välillä voisi tuoda uudenlaista sisältöä molempien toimintaan”, totesi Pihlajamäki.  

Haasteita tutkimuksen ja koulutuksen yhdistämiseen käytäntöön tuovat muun muassa erilaiset aikataulut: yleensä suunnitteluprojektit ovat hektisempiä kuin hitaammin etenevät tutkimushankkeet. Hankalaksi koetaan myös resurssit ja kaikkia osapuolia palvelevien tavoitteiden löytäminen. Pihlajamäen mukaan ratkaisuja on kyllä tiedossa, niitä tulisi vain hyödyntää paremmin. Poikkitieteellisyyden rinnalle Pihlajamäki nostaa esimerkin Tanskasta. 

“Tanskassa on Industrial PhD -ohjelma, jossa henkilö toimii yliopiston ja arkkitehtitoimiston yhdessä palkkaamana samalla, kun tekee väitöskirjaa ja projekteja. Tämä ratkaisu voisi hyvin olla pala kuntien, kaupunkien ja yliopistojen välistä yhteistyötä”, totesi Pihlajamäki.

Ympyrän muotoinen graafi, jolla hahmotetaan arkkitehtuurin alan toimijoita. Keskiössä on arkkitehtuuri, seuraavalla renkaalla ovat koulutus ja tutkimus, seurravalla arkkitehtitoimistot, julkiset toimijat ja rakennustuoteteollisuus. Ulommalla renkaalla ovat media, suhdanteet, järjestöt ja julkinen sääntely.
Pihlajamäen alustus keskittyi kuvaamaan koulutuksen ja tutkimuksen suhdetta praktiikkaan. kuva: Kuvakaappaus Janne Pihlajamäen esityksestä.

Innovatiivinen museopedagogiikka osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun

Arkkitehtuurimuseon museopedagogiikasta vastaava yhteistyöpäällikkö Arja-Liisa Kaasinen on yhdessä Designmuseon vastaavan museolehtorin Lena Svinhufvudin ja museolehtorin Hanna Kapasen kanssa käynnistänyt Museovisio-hankkeen, jonka tavoitteena on luoda arkkitehtuurin ja designin yhteinen oppimiskeskus. Keskuksen toiminnan keskiössä on elinikäinen oppiminen ja hyvinvointi.

“Hankkeemme keskittyy pedagogiaan ja siihen, mitä kaikkea se voi olla museokontekstissa. Näemme, että pedagogiset teemat rakennetun ympäristön ja muotoilun opettamisessa ovat yhteisiä”, kertoi Kaasinen. 

Kaksivaiheisen apurahahaun ensimmäinen hakemus jätettiin vuonna 2018. Samoihin aikoihin luotiin myös Uusi museo -hanke, jonka myötä kahden museon välinen yhteistyö tiivistyi entisestään. 

Tiimiä inspiroi ensimmäisen apurahan avulla toteutettu opintomatka, jonka puitteissa heillä oli mahdollisuus vierailla muun muassa uudessa V&A Dundee -museossa Skotlannissa. Museo tekee yhteistyötä useiden paikallisten muotoilu- ja kulttuuritoimijoiden sekä Dundeen kaupungin kanssa siten, että oppimisen kautta osallistetaan ihmisiä ja yhteisöjä.

“Suuren vaikutuksen teki se, kuinka kaupungin yhteisöt ovat aktiivisesti mukana museon toiminnassa, jossa tavoitteena on tunne osallisuudesta ja sosiaalisten ongelmien vähentäminen”, kertoi Kaasinen. 

Punaisena lankana Museovisio-hankkeessa kulkee British Councilin johtavan arkkitehdin Sevra Davisin ajatus siitä, kuinka museoiden tulisi ottaa kantaa ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin teemoihin ja löytää roolinsa aktiivisina osallistajina.

“Harjoittelemme koko ajan erilaisia tapoja hahmottaa, mitä museopedagogiikka on ja mitä tulevaisuudessa yhteisöjen kanssa tehtävä museopedagogiikka voi olla”, kertoi Kaasinen.

Hanna Kapanen, Leena Svinhufvud sekä Arja-Liisa Kaasinen iloitsevat ja poseeravat kameralle punaisen taidetoksen edessä.
Designmuseon museolehtorit Hanna Kapanen ja Leena Svinhufvud ja Arkkitehtuurimuseon yhteistyöpäällikkö Arja-Liisa Kaasinen iloitsevat Museovisio-apurahasta. kuva: Eeva Astala

Ymmärrys murtaa hämmennyksen valtaa

Sitran johtava viestinnän asiantuntija Samuli Laita pohti alustuksessaan, millaiseen tulevaisuuden osaamiseen media kirittää. Sitran tuoreen Osaamisen aika -kyselytutkimuksen (2020) mukaan noin 18 prosenttia suomalaisesta aikuisväestöstä opettelee uusia asioita vain pakon edessä. Suomalaiset ovat kuitenkin halukkaita oppimaan uutta, ja oppiminen tapahtuu monesti medioiden kautta lukemalla, kirjoittamalla ja kuuntelemalla. 

“Jos medioiden kautta opitaan uutta, täytyy pohtia, mihin median katse kohdistuu”, totesi Laita. 

Toimittajataustaisen Laitan katse kohdistuu journalismiin ja sen tulevaisuuteen. Perinteisesti journalismi, vallan vahtikoira, tutkii nykyhetkeä menneisyyteen peilaten, ja sen perimmäisenä tarkoituksena on välittää todenmukaista tietoa. Internetin ja sosiaalisen median myötä mediat ja yleisöt ovat  pirstaloituneet ja uudet vaihtoehtoiset alustat ovat keränneet suosiota perinteisten kustannuksella. Valtamedioiden portinvartijan asema horjuu, kun valta verkottuu. Epämääräisyys hallitsee, kun valeuutiset avaavat ikkunaa yksinkertaistavalle keskustelulle ja populismille. 

“Tiedon sijaan voidaan sanoa, että hämmennys on valtaa”, selitti Laita. 

Hämmennyksen vähentäminen ja nopea reagointi ovat avaimet muutokseen. Ymmärrystä tulee lisätä, mutta millä keinoin? 

“Pitää pohtia, miten asioita käsitellään: tartutaanko niihin kriittisesti, haastavasti ja ratkaisukeskeisesti. 

Graafi, joka kuvaa median murrosta. Ennen journalismilla oli monopoli tiedon välittämisessä päättäjistä yleisölle. Nyt mediamaisema on pirstaloitunut: kuka/mikätahansa voi olla osa mediaa ja erilaiset uudet toimijat sekoittavat pakkaa.
Journalismi on kokenut dramaattisen muodonmuutoksen internetin ja sosiaalisen median myötä. kuva: Kuvakaappaus Samuli Laitan esityksestä

Entä mitä käsitellään arkkitehtuurijournalismissa? Ihmisten ominaisuudet, tavat, toiveet ja varallisuus muuttuvat – näkyykö tämä arkkitehtuurissa ja arkkitehtuurijournalismissa?” haastoi Laita. 

Laitan mukaan ymmärrystä ja tietoa rakennetusta ympäristöstä voidaan lisätä reportaasimaisella journalismilla, jossa tuodaan myös toimittajan kokemukset osaksi juttua. Kokemusta arkkitehtuurista voidaan välittää havainne- ja rakennuskuvien lisäksi reportaasimaisilla kuvilla. Median osaamista kirittävä vaikutus voisi näkyä vahvemmin arkkitehtuurissa, jos sitä koskevaan keskusteluun lisätään dialogia useampien yleisöjen kanssa. 

“Kuten arkkitehti Tarja Nurmi on kirjoittanut: jos arkkitehtuurijournalismi on yhä enemmän näyttäviä kuvia, jotka media asettaa yleisön peukutettaviksi, heijastuu se myös arkkitehtuuriin”, totesi Laita. 

Työpajan keskiössä kasvatus ja koulutus

Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo toimii arkkitehtuuripoliittisen ohjelmatyön sihteeristönä ja vastaa työpajojen järjestämisestä. Työpajat fasilitoi Archinfon toimeksiannosta kaupunkien muutokseen ja yhteiskunnallisiin kampanjoihin erikoistunut konsultti Katja Lindroos.

Kansainvälisyyden teemaan pureuduttiin kuudessa pienryhmässä, joiden aiheet olivat:

  • Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatus I – Lapset ja nuoret
  • Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatus II – Vuorovaikutus ja neuvonta
  • Arkkitehtuurikoulutus ja -tutkimus I
  • Arkkitehtuurikoulutus ja -tutkimus II
  • Arkkitehtuurikritiikki, media ja julkinen keskustelu
  • Arkkitehtuurikilpailut ja ammattikentän tulevaisuus

Ryhmät keskustelivat teemoista alustusten ja ennakkotehtävien pohjalta puheenjohtajien fasilitoimina. Työpajan lopuksi kunkin ryhmän puheenjohtaja esitteli keskustelussa syntyneet tavoitteet ja toimenpiteet kaikille osallistujille. Päivän tulokset koottiin työpajan jälkeen verkkoon ”ideaseinälle”, jossa koottuja ehdotuksia työpajan osallistujat ja työryhmän jäsenet saivat vielä jälkeenpäin kommentoida ja muokata.

Kasvatus- ja koulutus oli ohjelmatyön viimeinen, asiantuntijoita laajasti osallistava työpaja. Ministeriöiden asettama työryhmä perehtyy työpajoissa kerättyyn materiaaliin ja käyttää sen pohjalta syntyneitä tavoitteidenasetteluja ja toimenpide-ehdotuksia ohjelmatyössä. Työryhmän toimikausi päättyy lokakuussa 2020, mihin mennessä valtakunnallisen arkkitehtuuripoliittisen ohjelmaehdotuksen sisällön on määrä olla valmis. Sen jälkeen raportti tuotetaan julkaisuksi.

TEKSTI: KAROLINA TOIVETTULA