Hyppää sisältöön
Käsi pitää keltapinkkiä museokorttia ilmassa. Taustalla abstrakteja ja värikkäitä kuvioita.
kuva: Ella Karttunen / Museokortti

Museokortin voimassaoloaikaa jatkettiin automaattisesti kuukaudella

Museot suljettiin 17. maaliskuuta lähtien valtioneuvoston päätöksellä koronavirusepidemian pysäyttämiseksi aluksi kuukaudeksi. Museokortin voimassaoloaikaa on jatkettu automaattisesti yhdellä kuukaudella. 

Kaksi viikkoa sitten kaikkien museokorttien voimassaoloaikaa jatkettiin yhdellä kuukaudella. Korttien viimeistä voimassaolopäivää siirrettiin eteenpäin hyvityksenä kiinniolojaksosta ja keskeytyneistä museokierroksista. Museokortin omistajalta edun saaminen ei edellyttänyt toimenpiteitä, vaan jatkoaika lisättiin kaikille aktiivisille korteille automaattisesti.

Valtioneuvosto pidensi epidemian ehkäisemistoimia toukokuun 13. päivään saakka. Opetus- ja kulttuuriministeriöltä puuttuu toistaiseksi virallinen linjaus siitä, koskeeko tämä päätös myös museoita. Tällä hetkellä museoverkosto keskustelee siitä, kuinka toimitaan tilanteen pitkittyessä. 

Näinä haastavina aikoina taidekuntaa voimme tukea museokortin hankinnalla tai kauden lataamisella. 

Poikkeusaikana ilahduttavat digitaaliset arkkitehtuuri- ja museosisällöt, kuten Arkkitehtuurimuseon verkkoon siirretty Alvar Aallon jalostettu maisema -näyttely. Siirry diginäyttelyyn tästä linkistä.

Lisää digitekemistä Arkkitehtuuria eristyksissä -jutussamme. Siirry juttuun tästä linkistä.