Hyppää sisältöön
Ihmisiä Oulun Kiikelinpuiston rantapuistossa auringonlaskun aikaan.
Oulun Kiikelinpuisto palkittiin Vuoden ympäristörakenteena 2002. VSU maisema-arkkitehdit. kuva: Kuvatoimisto Kuvio

Maiseman tekijät – näkökulmia maisema-arkkitehtuuriin Arkkitehtuurimuseossa 2.6.–23.8.

Suomen valtion linjauksia noudattaen Arkkitehtuurimuseo on suljettu 17.3.–31.5. COVID-19 koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi.


Maiseman tekijät – näkökulmia maisema-arkkitehtuuriin
2.6.–23.8.2020
Arkkitehtuurimuseo,
Kasarmikatu 24, Helsinki

Mitä maisema-arkkitehdit tekevät? Miten ympäristön muuttuminen näkyy maisema-arkkitehtien työssä, miten tulevaisuutta rakennetaan maisema-arkkitehtuurin keinoin?

Maisema-arkkitehtien koulutus alkoi Suomessa vuonna 1989. Kevääseen 2020 mennessä Aalto-yliopistosta ja sitä edeltäneestä Teknillisestä korkeakoulusta on valmistunut yhteensä 255 maisema-arkkitehtia. Maiseman tekijät -näyttely esittelee maisema-arkkitehtuurin moniulotteista ja tulevaisuuteen katsovaa ammattilaisuutta kahdentoista tekijän kautta. Näyttely esittelee maisema-arkkitehtuuria muun muassa kulttuurimaiseman, luonnon monimuotoisuuden ja väliaikaisen kaupunkitilan näkökulmista.

Näyttely perustuu Aalto ARTS Booksin (2019) julkaisemaan Maiseman tekijät -kirjaan. Näyttely on toteutettu Arkkitehtuurimuseon, Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelman ja Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARKin yhteistyönä. Mukana näyttelyä tukemassa ovat olleet Viherympäristöliitto ja Lappset Group Oy.

Lisätietoja näyttelystä Arkkitehtuurimuseon sivuilla.


MAISEMAN TEKIJÄT – avajaiset
ke 1.4. klo 17–20
ARKKITEHTUURIMUSEO,
KASARMIKATU 24, HELSINKI

Avajaisia vietetään 1.4. Illan paneelikeskustelussa maisema-arkkitehdit kertovat, millaisessa ympäristössä me elämme ja millaiseksi se on muuttumassa.

Ohjelma

Näyttelyn avajaiset
klo 17–18, Studio, 1. krs.

Paneelikeskustelu
kello 18–20, Pieni näyttelysali, 2. krs.

Paneelikeskustelua moderoivat maisema-arkkitehdit Aapo Pihkala ja Veera Tolvanen. Panelisteina mukana keskustelussa ovat maisema-arkkitehdit Pia Kuusiniemi, Varpu Mikola, Sini Parikka ja Janne Saario.

Moderaattorit

Aapo Pihkala on maisema-arkkitehti MARK ja Aalto-yliopiston kampuksen kehittämisen projektipäällikkö. Pihkala on yksi Maiseman tekijät -kirjan toimittajista.

Veera Tolvanen on maisema-arkkitehti MARK ja työskentelee LOCI maisema-arkkitehdit Oy:ssä. Myös Tolvanen on yksi Maiseman tekijät -kirjan kirjoittajista.

Panelistit

Pia Kuusiniemi on maisema-arkkitehti MARK ja LOCI maisema-arkkitehdit Oy:n perustajajäsen, osakas ja johtaja suunnittelija. Hän toiminut maisema-arkkitehtuurin suunnittelutehtävissä jo 20-vuoden ajan. 

Varpu Mikola on helsinkiläinen maisema-arkkitehti MARK. Hän on perustajaosakas Nomaji maisema-arkkitehdit Oy:ssä, jonka tärkeimpiä arvoja suunnittelussa ovat ekologinen ja sosiaalinen kestävyys. 

Sini Parikka, maisema-arkkitehti MARK ja kulttuurituottaja, kokee kaupunkikulttuurin monikerrokselliset piirteet kiehtovina: elinympäristömme merkitsee hänelle niin arjen kuin juhlankin toimikenttää. Hän nauttii väliaikaisen maiseman intensiivisyydestä ja haluaa tehdä ihmistä lähellä olevaa ja koskettavaa työtä. 

Janne Saario on maisema-arkkitehti ja entinen ammattiskeittaaja, joka on erikoistunut julkisten skeittipuistojen suunnitteluun. Suomen lisäksi Saarion suunnittelemia puistoja löytyy Ruotsista, Hollannista ja Yhdysvalloista. 

Lisätietoja näyttelystä Arkkitehtuurimuseon sivuilla.