Hyppää sisältöön
Havainne viherinfrastruktuurista: katua reunustavat puut ja nurmialueet. Läpileikkaus näyttää maanalaiset puun juuret.rista kadulla. Tienvarsiin on istutettu puita ja asfalttia reunustavat erilaiset nurmialueet.
Jyväskylän kaupungin pilottiprojekti Green Street tutkii hulevesien kestävää hallintaa katualueilla vihreän infrastruktuurin keinoin. Havainnekuva: Jyväskylän kaupunki

TunnustusPAANU 2019 Jyväskylän kaupungille kestävästä viherympäristön kehittämisestä

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA on myöntänyt kestävän kehityksen TunnustusPAANUn 2019 Jyväskylän kaupungille. Tunnustus myönnetään kestävyyden ja kaupunkivihreän integroimisesta ansiokkaasti kaupunkisuunnitteluun sekä resurssiviisauden ja ekologisesti kestävien toimintatapojen edistämisestä.

Jyväskylän kaupunki on laaja-alaisesti edistänyt kestävän kehityksen toteutumista rakennetussa ympäristössä ja toiminut esikuvana kaikille rakennusalan toimijoille. Jyväskylässä on vuodesta 2012 ollut voimassa valtakunnan ensimmäinen viherpolitiikka. Viherpolitiikka nivottiin yhteen arkkitehtuuripolitiikan kanssa.

”Viime vuonna valmistunut Avoin kaupunkiympäristö -politiikka luo paikalliset tavoitteet Jyväskylän rakennetun ympäristön ja kaupungissa sijaitsevien viherympäristöjen kehittämiselle sekä ohjaa niitä koskevia suunnittelutapoja”, EKO-SAFA:n puheenjohtaja Jonna Taegen perustelee valintaa.

Yksi kaupungin pilottiprojekteista on ollut Green Street, jossa hulevesien määrällistä hallintaa ja puhdistumista katualueilla on edistetty erilaisten läpäisevien pintojen kuten viherpainanteiden ja istutusten avulla, jolloin vesi ohjautuu pinnoitteen kautta maanalaiseen viivyttävään rakenteeseen. Samalla hulevesirakenteet tuovat vihreyttä olemassa olevaan kaupunkiympäristöön. Ensimmäisen Green Street -pilottikorttelin rakennustyöt valmistuivat syksyllä 2019 ja seuraavaa kohde on jo suunnitteilla.

Käytännön vihreän kestävyyden strategisen tahtotilan kokoaa yhteen Kehä Vihreä, Jyväskylän keskustaa kehystävien viher- ja virkistysalueiden kokonaisuudelle. Kehä Vihreälle sijoittuu useita rakennetun ympäristön, maiseman ja kokemuksellisuuden pilottihankkeita, kuten Tourujoen kunnostus, jossa Kankaalla sijaitseva vesivoimalaitos lakkautetaan, yläpuolisten järvien säännöstely puretaan ja Tourujoki kunnostetaan luonnonmukaiseksi virtavesiuomaksi.

Resurssiviisaus kärkenä

Resurssien viisas käyttö on yksi Jyväskylän kaupunkistrategian neljästä kärjestä. Tavoitteena on muun muassa toteuttaa eheää yhdyskuntarakennetta, tehdä kestäviä hankintoja, pyrkiä hiilineutraaliksi ja jätteettömäksi kaupungiksi, edistää kiertotaloutta ja uusiutuvaa energiaa, käyttää luonnonvaroja harkiten ja huolehtia luonnon monimuotoisuudesta. Jyväskylä valittiin viime syksynä vuoden kiertotalouskunnaksi.

”Muuttuva ilmasto ja toiminnalliset tarpeet vaativat kaupunkisuunnittelua uudistumaan, jotta kaupunkiympäristömme viihtyisyys ja toimivuus olisi turvattu tulevaisuuden äärevissä olosuhteissa”, toteaa Jyväskylän kaupunkirakennepalvelujen toimialajohtaja Erja Saarivaara.

Tunnustuksen jakoi 19.2. pidetyssä tilaisuudessa SAFA:n puheenjohtaja Henna Helander. Jyväskylän kaupungin palkitsemisella SAFA haluaa herättää keskustelua kestävän ja ilmastotietoisen suunnittelun merkityksestä ja mahdollisuuksista.

Lue lisää Jyväskylän Avoin kaupunkiympäristö -politiikasta sivuiltamme täältä.