Suomen näyttely Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa 2020 kertoo unohdetun tarinan tehdasvalmisteisten puutalojen maailmanvalloituksesta
Puutalo Oy:n tehdasvalmisteisen talon pystytystä Kolumbiassa vuonna 1956. kuva: ELKA
Laura Bergerin, Philip Tidwellin ja Kristo Vesikansan kuratoima näyttely New Standards nostaa esiin puuteollisuuden ja arkkitehtien yhteisen ponnistuksen laadukkaiden kotien luomiseksi jälleenrakennuskauden asuntopulaan. Alun perin kotimaan tarpeisiin perustetun Puutalo Oy:n tyyppitaloista kehittyi Suomen laajin arkkitehtuurivientituote.
Suomen paviljongissa toukokuussa 2021 aukeavassa Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa nähtävä näyttely tutkii 1940-luvulta 1980-luvulle toimineen Puutalo Oy:n tarinaa ja osoittaa, miten voimia yhdistämällä voidaan löytää ratkaisuja kriisitilanteisiin.
Toisen maailmansodan aikana, kun 420 000 Karjalan evakkoa tarvitsi kiireellisesti uuden kodin, 21 puuteollisuusyritystä perusti yhteenliittymän koordinoimaan tyyppitalojen suunnittelua ja valmistusta. New Standards -näyttely kertoo tämän vähälle huomiolle jääneen tarinan Puutalo Oy:n toiminnasta, joka kasvoi kotimaan jälleenrakentamisesta yhdeksi suomalaisen arkkitehtuurin suurimmaksi vientitarinaksi.
Vuonna 1940 perustettu Puutalo Oy tuotti 1980-lukuun mennessä yli 300 000 puuelementtitaloa yli 50 maahan ympäri maailman. Ansioituneiden arkkitehtien suunnittelemien tyyppitalojen tilalliset ratkaisut ja arkea helpottavat innovaatiot kohottivat asukkaiden elintasoa. Yksinkertaisen rakenteen ja hyvien materiaalien ansiosta talot ovat kestäneet aikaa. Näyttelyssä esiteltävät esimerkit osoittavat, miten nämä vaatimattomat talot ovat sopeutuneet erilaisiin olosuhteisiin ja useiden käyttäjäsukupolvien muuttuviin tarpeisiin.
New Standards valikoitui toteutettavaksi Venetsian arkkitehtuuribiennaaliin Archinfon järjestämän avoimen näyttelyhaun kautta. Voittaneen näyttelyehdotuksen tekijät Laura Berger, Philip Tidwell ja Kristo Vesikansa toimivat kaikki Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella.
”Näyttely avaa uuden näkökulman kansainväliseen keskusteluun standardisoinnin ja sarjatuotannon merkityksestä. Suomessa sodan aiheuttama vaikea tilanne synnytti laajaa yhteistyötä valtion, kuntien, järjestöjen ja yksityisten yritysten kesken. Standardisoinnista muodostui keskeinen väline ratkaista väestön uudelleenasuttamiseen liittyviä sosiaalisia, taloudellisia ja teknisiä ongelmia. Onkin huomionarvoista, että Suomessa evakoille ei rakennettu väliaikaisia rakennuksia, vaan talot olivat hyvin suunniteltuja ja kestäviä”, kertoo kuraattoritiimin puolesta Laura Berger.
Suomessa jälleenrakennuskauden tyyppitaloja on tutkittu viime vuosikymmeninä monesta näkökulmasta, mutta tehdasvalmisteisten talojen merkitys on jäänyt vähälle huomiolle.
Aiheella on merkitystä sekä historiansa kautta että nykypäivän näkökulmasta: Puutalon rakennukset eivät jääneet väliaikaisiksi hätäasunnoiksi, vaan niitä on edelleen olemassa tuhansittain sekä Suomessa että ympäri maailmaa. Monissa maissa on myös alettu viime vuosina tutkia rakennusten ja alueiden syntyhistoriaa sekä suojella säilyneitä kokonaisuuksia.
”Tehdasvalmisteiset puutalot on erittäin kiinnostava tematiikka, kun mietitään arkkitehtuurin keinoja löytää ratkaisuja siihen, miten voidaan rakentaa nopeasti ja taloudellisesti tinkimättä laadusta tai kuormittamatta ympäristöä kohtuuttomasti. Pääkuraattori Hashim Sarkis on asettanut vuoden 2020 arkkitehtuuribiennaalin teemaksi ’How will we live together?’. Näyttelymme vastaa teemaan tarjoamalla esimerkin siitä, miten hyvä suunnittelu voi parantaa ihmisten elämää ja mahdollistaa yksilöllisten tarpeiden ja identiteetin ilmentämisen sarjavalmisteisessa talossa”, sanoo näyttelyn komissaari, Archinfon toiminnanjohtaja Hanna Harris.
Puutalo Oy:n suunnittelijoina oli aikansa nimekkäitä arkkitehteja. Puutalolle kehitetyillä ratkaisuilla oli myös laajempaa vaikutusta suomalaisessa arkkitehtuurissa, kuten esimerkiksi Helsingin Olympiastadionin julkisivupaneloinnit osoittavat: Toivo Jäntti, joka oli yksi Puutalo Oy:n arkkitehdeista, ja Yrjö Lindegren käyttivät stadionin julkisivuissa Puutalolle suunnittelemiaan elementtiratkaisuja.
Myös Venetsian biennaalin Suomen paviljongin historia sivuaa Puutalo Oy:tä, sillä elementeistä rakennetun paviljongin osat tuottanut A. Ahlström Oy oli yksi Puutalo Oy:n 21 perustajayrityksestä. Alvar Aallon alun perin tilapäiseksi suunnittelema paviljonki valmistui vuoden 1956 taidebiennaaliin. Nykyisin rakennuslailla suojeltu paviljonki on yksi biennaalipuiston arkkitehtonisesti kiinnostavimmista rakennuksista.
Venetsian biennaalin 17. kansainvälinen arkkitehtuurinäyttely aukeaa yleisölle 22. toukokuuta 2021 ja on auki 21. marraskuuta saakka. Arkkitehtuuribiennaali järjestetään vuorovuosina taidebiennaalin kanssa. Taidebiennaali perustettiin vuonna 1895, ja vuodesta 1980 lähtien arkkitehtuurilla on ollut oma biennaalinsa. Siitä on muodostunut kansainvälisesti arvostetuin arkkitehtuurin esitysareena: vuoden 2018 biennaalissa oli 275 000 kävijää.
Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo vastaa Suomen paviljongin näyttelystä arkkitehtuuribiennaalissa nyt toista kertaa. Vuoden 2018 kirjastoarkkitehtuurinäyttely Mind-Building nousi useiden merkittävien kansainvälisten medioiden listauksiin kiinnostavimmista paviljongeista. Näyttelyn päätukija on opetus- ja kulttuuriministeriö.
Laura Berger toimii post-doc-tutkijana Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella, josta hän väitteli tohtoriksi vuonna 2018 aiheenaan Viipurin kirjasto. Bergerillä on tutkinnot antropologiasta ja arkeologiasta University of Cambridgesta ja University College Londonista. Hänen tämänhetkinen tutkimuksensa käsittelee Suomen jälleenrakennuskautta. Berger on ollut vierailevana tutkijana muun muassa Columbia Universityssä New Yorkissa, Roma Tressä ja Pariisin Sorbonnessa.
Philip Tidwell on arkkitehti ja opettaja Aalto-yliopiston kansainvälisessä puustudiossa. Opetuksessaan, tutkimuksessaan ja työssään hän pyrkii paljastamaan tapoja, joilla materia, muoto ja tekniikka vaikuttavat arkkitehtuurin tekemiseen. Tidwell on saanut lukuisia apurahoja muun muassa Sasakawa- ja Fulbright-säätiöiltä. Hänen viimeaikaisia kirjoituksiaan on julkaistu The Architectural Review’ssä ja töitään ollut esillä muun muassa Espoon modernin taiteen museo EMMAssa.
Kristo Vesikansa on arkkitehti ja luennoitsija, joka opettaa arkkitehtuurin historiaa ja teoriaa Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella. Hän on erikoistunut rakennussuojeluun, tutkimukseen ja arkkitehtuurista kirjoittamiseen. Hän on toiminut rakennussuojelun asiantuntijana muun muassa Raili ja Reima Pietilän suunnitteleman Dipolin restauroinnissa. Vesikansa on toiminut Arkkitehti-lehden toimitussihteerinä ja kirjoittanut lukuisia artikkeleita myös nykyarkkitehtuurista. Vesikansan tutkimus keskittyy toisen maailmansodan jälkeiseen arkkitehtuuriin.
