Takaisin artikkeleihin

Erkko Aartille vuoden 2018 nuoren arkkitehdin Bryggman-apuraha

Erkko Aarti mikrofoni kädessään, kuvakaappaus videosta

Erkko Aarti puhumassa Arkkitehtuurin päivässä helmikuussa 2018. Päivää vietettiin Alvar Aallon suunnittelemassa Kansaneläkelaitoksen päätoimitalossa. kuvakaappaus Archinfon Youtube -kanavalta

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA myönsi vuoden 2018 Bryggman-apurahan Erkko Aartille. Carin ja Erik Bryggmanin rahaston myöntämä apuraha jaetaan vuorovuosin Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn ja Sisustusarkkitehdit SIOn alle 35-vuotiaalle jäsenelle taiteellisen toiminnan edellytysten turvaamiseen ja luovan ammattitaidon kehittämiseen.
Apuraha myönnettiin Erkko Aartin poikkeuksellisen aktiivisesta osallistumisesta ja menestymisestä arkkitehtuurikilpailuissa sekä toiminnasta menestyvän Arkkitehtitoimisto AOR:n osakkaana. Apurahan jakoi SAFAn varapuheenjohtaja Jonna Taegen toista kertaa järjestetyssä Nuoren arkkitehtuurin foorumissa 16.11. Turun Kårenissa.Yhdessä yhtiökumppaniensa Arto Ollilan ja Mikki Ristolan kanssa Erkko Aarti on menestynyt useissa arkkitehtuurikilpailuissa. Esimerkiksi viime vuonna he voittivat ensimmäisen palkinnon Tampereen taidemuseon ja Pyynikintorin alueen kilpailussa ja tänä vuonna Tuusulan lukion ja monitoimitalon kilpailussa. Jo opiskelijoina Aarti, Ollila ja Ristola voittivat kilpailun luontopaviljongista Lontoon King’s Crossiin. Kelluva Camley Street Viewpoint -paviljonki valmistui vuonna 2014.[caption id="attachment_17092" align="alignnone" width="660"] Camley Street Viewpoint sijaitsee Lontoon King's Crossissa. kuva: Erkko Aarti Architecture[/caption]Aarti toimii projektiarkkitehtina ja avustavana pääsuunnittelijana ensi vuonna valmistuvan, suomalaista kouluarkkitehtuuria uudistavan Jätkäsaaren peruskoulun hankkeessa. Yli 800 oppilaalle suunniteltu oppimisympäristö on ensimmäisiä alusta asti uuden opetussuunnitelman mukaan rakennettuja kokeilevia älykouluja. Aarti toimii myös tuntiopettajana Aalto-yliopiston Building design studio -kurssilla ja luennoi tulevaisuuden oppimisympäristöjen suunnittelusta.“Tunnustus kannustaa entisestään tavoittelemaan korkeatasoista arkkitehtuuria ja ottamaan osaa vaativiin arkkitehtuurikilpailuihin”, Aarti sanoo.[caption id="attachment_17091" align="alignnone" width="660"] Jätkäsaaren uuden peruskoulun on määrä valmistua vuonna 2019. kuva: AOR Architects[/caption]Aarti toimistoineen tunnetaan myös kymmenestä arkkitehtitoimistosta ja yli 80 kaupunkisuunnittelun ammattilaisesta koostuvan Uusi Kaupunki -kollektiivin jäsenenä. Vuonna 2013 perustettu verkosto pyrkii hyödyntämään arkkitehtisuunnittelua keskustelun ja ongelmanratkaisun välineenä ja järjestää muun muassa osallistavan suunnittelun työpajoja.“Uusi Kaupunki -kollektiivi on osaltaan uudistanut arkkitehdin toimenkuvaa ja luonut ammattikunnalle positiivista näkyvyyttä”, Aarti kuvaa.Monilahjakas Aarti toimii myös sivutoimisena kalustemuotoilijana perheyritys Aartimber Oy:ssä, joka jalostaa lähituotettua puuta hienopuusepän tuotteiksi.Apurahan suuruus oli 7 500 euroa. Seuraavan kerran Bryggman-apuraha myönnetään nuorelle arkkitehdille vuonna 2020.

Jaa tämä artikkeli