Takaisin artikkeleihin

Arkkitehtuurin ja kuvataiteen Salvos jatkuu!

ruutukaava01

Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin Ruutukaavapeli esillä kevätnäyttelyssä. Toteutusprosessin aikana tutustuttiin sekä kaupunkisuunnitteluun että arkkitehtuurin peruselementteihin. Kuva Kuvataide ja käsityökoulu Emil.

Neljän kuvataidekoulun yhteisessä Salvos-hankkeessa kehitetään arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatuksen sisältöjä ja pedagogiikkaa osana kuvataiteen taiteen perusopetusta Lahdessa, Lappeenrannassa, Lohjalla ja Valkeakoskella. Ensimmäisenä hankevuonna eväitä oman toiminnan kehittämiseen etsittiin kouluttautumalla, verkostoitumalla ja toteuttamalla opetuspilotteja. Toisena vuonna jatketaan vauhdikkaasti käynnistynyttä ja inspiroivaa toimintaa sekä keskitytään viemään opittua osaksi uudistuvia koulukohtaisia opetussuunnitelmia.

[divider]

Ajatusten herättelyä ja yllättäviä oivalluksia, jaettuja kokemuksia ja yhdessä suunnittelua

Lapset kaupungissa -seminaari syksyllä 2016 oli Salvoksen lähtölaukaus. Seminaarin luennot, puheenvuorot ja työpajat nostivat parrasvaloihin lapset ja nuoret ympäristön tutkijoina, käyttäjinä ja suunnittelun osapuolina. Ne avasivat myös näkökulmia kaupunkiin arkkitehtonisena kokonaisuutena ja elävänä oppimisympäristönä sekä loivat katsauksen arkkitehtuurikasvatuksen ja osallistamisen käytäntöihin.Kuvataidekoulujen liiton syyspäivien toisen päivän ohjelma keskittyi ympäristötaiteeseen, arkkitehtuuriin ja arkkitehtuurikasvatukseen. Arkkitehti Lauri Louekari etsi luennossaan arkkitehtuurin aikaa. Arkkitehti Ilpo Vuorela puolestaan jakoi kokemuksiaan pitkäjänteisestä arkkitehtuurin laajan oppimäärän mukaisesta taiteen perusopetuksesta Jyväskylän kuvataidekoulussa.Valkeakosken koulutuksen helmikuussa 2017 avasivat Eeva Astala ja Jaana Räsänen kertomalla arkkitehtuurista kokemuksellisena ja elämyksellisenä ilmiönä, joka ulottuu rakennetun ympäristön pienimmistä yksityiskohdista suurimpiin kokonaisuuksiin. Toiminnallisessa osuudessa tuotettiin situationistinen kartta, jonka määrittämällä reitillä tutkittiin ja dokumentoitiin lähiympäristöä arkkitehtuurin peruskäsitteiden näkökulmasta. Päivä päättyi rakenne-haasteeseen, joka toteutettiin sekä pienoismallina että 1:1 mittakaavassa.[caption id="attachment_11058" align="alignleft" width="225"] Sykähdyttäviä tunnelmia erilaisin rakentein ja valaisimin.[/caption]Keväällä 2017 Salvosta varten räätälöity koulutus keskittyi osallistujien toiveesta valoon arkkitehtuurissa. Arkkitehtuuri & Valo -luennossaan arkkitehti ja sisustusarkkitehti Kai van der Puij puhui muun muassa valon liikkeen ja valon määrän vaikutuksesta tilaan. Luennon jälkeen teeman käsittelyä jatkettiin rakentamalla valolaatikoita ja tutkimalla niitä erilaisissa valaistuksissa. Päivälehden museo loi mielenkiintoiset puitteet koulutukselle.Kuvataidekoulujen liiton kevätpäivillä 2017 kuultiin Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastun toiminnanjohtaja Mervi Eskelisen näkökulmia arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatukseen. [caption id="attachment_11550" align="alignnone" width="640"]Kaj van der Puij luennoimassa arkkitehtuurista ja valosta Päivälehden museossa. Rooman Pantheon oli Arkkitehtuuri & Valo -luennon ensimmäinen esimerkkikohde.[/caption]Pilottivuoden koulutusten yhteydessä järjestetyissä verkostotapaamisissa vahvistettiin kokemuksia jakamalla omia oivalluksia ja löydettiin yhdessä suunnittelemalla uusia mahdollisuuksia arkkitehtuurikasvatuksen toteuttamiseen. Syyskuussa 2017 kokoonnutaan jälleen jakamaan ja arvioimaan kokemuksia opetuspiloteista sekä pohtimaan, miten ne vaikuttavat koulukohtaiseen opetussuunnitelmatyöhön.
[divider]

Arkkitehtuuri opetuspiloteissa monin eri tavoin

Kukin Salvos-koulu on lähestynyt arkkitehtuuria omalla tavallaan. Valkeakoskella arkkitehtuuri on kohdannut kuvataiteen lisäksi käsityön ja ympäristötaiteen, Lahdessa sisustusarkkitehtuurin ja muotoilun. Lappeenrannassa hanke nivoutuu vahvasti Sydäntalvi-tapahtuman jäälinnan ja jääveistosten suunnitteluun ja toteutukseen. Lohjalla hankkeelle antavat suuntaa kartanokulttuuri, elävän maaseudun läsnäolo ja yhteistyö kaavoitustoimen kanssa.
Opetuspiloteissa on
  • tutustuttu lähiympäristöön havaintoja tehden ja dokumentoiden
  • pohdittu luonnon ja rakennetun ympäristön vuorovaikutusta
  • tehty opintoretkiä arkkitehtuurikohteisiin ja alan museoihin
  • tutustuttu arkkitehtuurin historiaan ja ajankohtaisiin kaavoituskysymyksiin
  • tehty leikinomaisesti erilaisia suunnittelutehtäviä
  • muokattu olemassa olevaa tilaa taiteen keinoin
  • rakennettu sekä pienoiskoossa että 1:1
  • kokeiltu ja hyödynnetty modernia teknologiaa
  • mietitty mahdollisuutta osallistua kaupunkiympäristön kehittämiseen.
Lue lisää Salvoksen verkkosivuilta
Hankkeen etenemistä ja oppilastoiden rikasta, runsasta kirjoa voi ihailla Salvoksen oman verkkosivun blogeissa: Valkeakoski, Lahti, Lappeenranta ja Lohja.[caption id="attachment_11927" align="alignnone" width="750"]1_installaatio_silmuakaa Julkiseen tilaan sijoitettavan installaation suunnitteluprosessia. Lähökohtana väri ja liike. Kuva Kuvataide- ja käsityökoulu Emil.[/caption]
Salvos-Koulut
Kuvataide- ja käsityökoulu Emil Lappeenrannan kuvataidekoulu Lohjanseudun kuvataidekoulu Taide ja muotoilukoulu Taika
Yhteistyökumppanit
Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto Taiteen edistämiskeskus/ arkkitehtuurin läänintaiteilija Arkkitehtuurin tiedotuskeskus/ arkkitehtuurikasvatuksen asiantuntija[divider]Opetushallitus on myöntänyt hankkeelle toisen vuoden rahoituksen, Opetustuntikohtaisen valtionosuuden piiriin kuuluvan taiteen perusopetuksen valtionavustuksen 2017.