Takaisin artikkeleihin

Maankäytön ja rakentamisen neuvottelupäivä 15.9.2016

ELY_logo

Uudenmaan ELY-keskus järjestää maankäytön ja -rakentamisen neuvottelupäivän 15.9.2016 Pasilassa. Päivän teema kytkeytyy meneillään oleviin muutoksiin maankäytön ja rakentamisen kentällä.Hallitusohjelman mukaan maankäytön suunnittelua ja rakentamista ohjaavaa säännöstöä on tarkoitus keventää ja sujuvoittaa keventämällä kaavoitusmenettelyä. Myös rakennusten käyttötarkoituksen muuttamista on tarkoitus edistää, eikä sen muuttaminen laukaise uudisrakentamistasoisia velvoitteita. Haja-asutusalueiden rakentamismahdollisuuksia on tarkoitus lisätä muun muassa siten, että yleiskaava voisi toimia nykyistä laajemmin rakentamisen perusteena.Neuvottelupäivän aikana keskustellaan siitä, mitä tämä tulee tarkoittamaan hyvän elinympäristön näkökulmasta.Aamupäivällä näkökulman teemaan tuovat valtion ja kuntien viranhaltijat ja iltapäivällä aihetta käsittelevät yritysmaailman, kunnan sekä kansalais- ja edunvalvontajärjestöjen edustajat.Neuvottelupäivän hinta on 20€ ja se sisältää aamukahvin ja pikkusuolaisen sekä iltapäiväkahvin.OHJELMAILMOTTAUTUMINEN
Valvomisesta ohjaamiseen – muutokset maankäytön suunnittelujärjestelmässä
15.9.2016, kello 9.30–16 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Valtion virastokeskus Opastinsilta 12, Helsinki, Kokouskeskus 2. krs, Iso auditorio