Takaisin artikkeleihin

Prosentti taiteelle -periaatetta esittelevä käsikirja tilaajien ja taiteilijoiden käyttöön

Kuusi naista seisomassa junan sisällä. Yksi naisista puhuu mikrofoniin

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen vastaanotti tuoreen Prosenttitaiteen käsikirjan kulttuuriratikassa. Luovuttajina Suomen Taiteilijaseuran, Ornamon ja Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen toiminnanjohtajat Kirsi Korhonen, Salla Heinänen ja Tiina Valpola sekä Ympäristötaiteen säätiön asiamies Erja Väyrynen. Julkaisun toimittaja Miisa Pulkkinen toimi tilaisuuden juontajana.

Prosenttiperiaatteen käsikirja luovutettiin opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle raitiovaunuajeluna toteutetussa Prosentti taiteelle -hankkeen päätöstilaisuudessa 8.12.2015. Käsikirja on ajantasainen esitys prosenttiperiaatteen toteuttamisesta 2000-luvun Suomessa. Käsikirjaan tiivistyy tieto ja kokemus, jota Prosentti taiteelle -hanke on kerännyt kahden vuoden aikana. Siinä esitellään yleisimmät mallit ja käytännöt, joilla prosenttiperiaatetta toteutetaan Suomessa osana rakennetun ympäristön laadullista kehittämistä."Olemme iloisia siitä, että prosenttiperiaate laajenee ja leviää ja herättää paljon kiinnostusta. Me toivomme ministeriössä, että tämä hanke, joka nyt on päättymässä, saa paljon positiivista jatkoa eri muodoissaan ja olemme mielellämme tässä työssä mukana", lausui opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen julkaisun luovutustilaisuudessa.[caption id="attachment_5867" align="alignnone" width="1000"]IMG_9784 Julkistamistilaisuuden yleisöä.[/caption]Prosentti taiteelle on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama valtakunnallinen hanke, jonka toteuttivat vuosina 2014–2015 visuaalisen alan järjestöt Arkkitehtuurin tiedotuskeskus, Teollisuustaiteen Liitto Ornamo, Suomen Taiteilijaseura ja Ympäristötaiteen säätiö. Hankkeen vaikuttavuutta edistettiin tiiviissä yhteistyötä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa. Pyrkimyksenä oli taiteen prosenttiperiaatteen juurruttaminen osaksi suomalaista rakentamiskulttuuria ja päätöksentekoa.Prosenttiperiaatteen käsikirja on Prosentti taiteelle -hankkeen loppujulkaisu, joka pyrkii antamaan käytännönläheistä tietoa rakennetun ympäristön taidehankkeista sekä tilaajille että taiteilijoille. Käsikirjan keskeinen sisältö perustuu hankkeen kahden vuoden aikana järjestämiin koulutuksiin ja asiantuntijatilaisuuksiin."On tietysti meidän kaikkien intresseissä saada mahdollisimman hyvin leviämään se asiantuntemus, mikä on nyt näissä kansissa", totesi ministeri Grahn-Laasonen puheensa lopussa käsikirjan tekijöille.Tutustu julkaisuun: Prosenttiperiaatteen käsikirja taiteilijalle ja Prosenttiperiaatteenkäsikirja taiteen tilaajalleLue lisää aiheesta täältä.[caption id="attachment_5871" align="alignnone" width="1000"]IMG_9779 Kultturiministeriä odotellessa.[/caption]