Takaisin artikkeleihin

Valotaideteokset ja -tapahtumat tuovat valoa kaamokseen 1.12.2015

Musta kuva, jossa on valkoisia rakennuksia, keltainen aurinko. Kuvassa on teksti, jossa lukee: Valoa taiteelle!

Taiteen edistämiskeskus järjestää kolmatta kertaa Valoa taiteelle! -teematapahtuman. Ohjelmassa on eri taidelajeja yhdistäviä valotaideteoksia ja -tapahtumia, jotka levittäytyvät 14 eri paikkakunnalle ympäri Suomea. Osa teoksista elää yhden valaistun illan, osa jää kaupunkitilaan pidemmäksi ajaksi. Mukana on yhteensä 27 taiteilijaa ja taiteilijaryhmää.”Haluamme Taiteen edistämispäivänä tuoda taiteella ja valolla näkyväksi, että maailmassa on myös paljon inhimillisyyttä ja hyvyyttä. Nykyisessä pakolaispoliittisessa tilanteessa tarvitaan kärjistysten sijaan entistä enemmän vuoropuhelua ja keskinäistä ymmärrystä. Valo on meitä kaikkia koskettava ja yhdistävä tekijä, ja se viestittää toivosta ja uudesta mahdollisuudesta”, toteaa Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö.Jyväskylässä, Kouvolassa, Kuopiossa, Oulussa, Raumalla ja Tampereella heijastetaan valotaideteos rakennuksen julkisivuun erilaisilla projisointitekniikoilla. Mikkelissä kaksi toriparkin sisäänkäyntiä muutetaan ikkunoiksi pakkashuuruiseen kaupunkiin. Helsingin Myllypurossa teos on vuorovaikutteinen arpakuutio, jonka silmäluvut loistavat eri väreissä.Rovaniemellä Lappia-talon ikkunoihin heijastetaan materiaalipintoja, joissa tanssijan varjot ajoittain vierailevat. Seinäjoella ja Lahdessa järjestetään karnevalistinen yleisötapahtuma, jossa nähdään mm. strobo-valoja ja valomiekkoja. Porissa rautatien alikulku rakennetaan valoteosten galleriaksi. Turussa nähdään neonvalokirjaimia Taidemuseon katolla ja Joensuussa ripustetaan valoveistos Pielisjoen ylle.Jyväskylässä julkaistaan myös Meela Leinon ja José Jácomen videotaideteos Visible Climate Change. Teos on Taideneuvoston valinta kampanjaan, jossa ilmastonmuutosta tehdään näkyväksi henkilöprofiilien, elokuvan, tekstin ja valokuvan keinoin.Lisätietoa eri paikkakuntien ohjelmasta