Hyppää sisältöön
Musta kiekura, valkoinen nuoli ja musta aurinko

Taiken apurahat ja avustukset haettavana lokakuussa

Taiteen edistämiskeskuksen syksyn hakuajat ovat muuttuneet. Vuodelle 2016 myönnettävien valtakunnallisten kohdeapurahojen hakuaika on 1.10.–6.11.2015 ja alueiden työskentely- ja kohdeapurahojen sekä yhteisöille myönnettävien avustusten hakuaika on 01.–30.10.2015.

Taiken syksyn apurahat arkkitehtuurin alalle:


Kohdeapurahat

Hakuaika: 01.10.–06.11.2015
Arkkitehtuuri-, muotoilu- ja ympäristötaidetoimikunta myöntää kohdeapurahoja ammattitaiteilijoille tai heidän muodostamilleen työryhmille.

Apuraha on tarkoitettu yksittäisiin vuonna 2016 toteutettaviin hankkeisiin, esimerkiksi:

  • arkkitehtuurikasvatusta edistäviin hankkeisiin
  • näyttely-, esittely- ja julkaisukuluihin
  • tapahtuman tai kurssin järjestämiseen
  • kansainvälisiin hankkeisiin ja yhteistyöhön


Erityisavustukset yhteisöille

Hakuaika: 01.–30.10.2015
Erityisavustukset on tarkoitettu yhteisöille, kuten yhdistyksille, säätiöille, osuuskunnille ja yrityksille.

Arkkitehtuuria edistäviin vuonna 2016 toteutettaviin hankkeisiin, kuten:

  • seminaarien, kurssien, leirien ja työpajojen järjestämiseen
  • tapahtumien, kilpailujen ja näyttelyiden järjestämiseen
  • arkkitehtuuriohjelmien toteuttamiseen
  • julkaisukuluihin
  • arkkitehtuurikasvatuksen edistämiseen
  • kansainvälisiin  hankkeisiin ja yhteistyöhön
  • valtion arkkitehtuuripoliittisen ohjelman mukaisiin kehityshankkeisiin.Avustusta ei myönnetä yhteisön perustoiminnan kuluihin.

Residenssiapurahat

Hakuaika 01.10.-06.11.2015
Residenssiapurahat on tarkoitettu työskentelyyn ja matkakuluihin ammattitaiteilijoille, jotka on hyväksytty ulkomailla toimiviin kansainvälisiin artist-in-residence -ohjelmiin.

Residenssiavustukset yhteisöille

Hakuaika: 01.–30.10.2015
Taiteen edistämiskeskus myöntää residenssiavustuksia yhteisöille kuten yhdistyksille, säätiöille, kunnille ja yrityksille. Residenssiavustus on tarkoitettu Suomessa toimivien, kansainvälisten taiteilijaresidenssien toimintakuluihin tai käynnistyskuluihin vuonna 2015.

Matka-apurahat

30.11.2015 mennessä (vuoden 2015 matkoihin)
Matka-apurahaa voi saada ulkomaanmatkojen välittömiin matkakuluihin edullisinta julkista liikennevälinettä käyttäen sekä kohtuullisiin majoituskuluihin. Matkan tulee liittyä taiteenalan kannalta merkittävään projektiin, jonka yhteydessä hakija esiintyy tai esittelee projektiaan Suomen ulkopuolella. Matka-apurahaa voi joissakin erityistapauksissa saada myös valmistelu- tai tutustumismatkoihin edellyttäen, että matka liittyy sovittuun esiintymiseen.

Alueelliset apurahat

Hakuaika: 01.–30.10.2015
Alueellisten taidetoimikuntien apurahat alueen ammattitaiteilijoille, taidearvostelijoille, työryhmille, yhdistyksille, järjestöille, säätiöille ja osuuskunnille sekä taiteen oppilaitoksen opettajille ja taiteen tutkijoille lasten- ja nuortenkulttuurin hankkeisiin.

Katso lisätietoa Taiken sivuilta.