Hyppää sisältöön
Turkin arkkitehtiliitto (Chamber of Architects of Turkey) on järjestänyt International Architecture and Urban Films -festivaalia vuodesta 2007 .

Rax Rinnekangas vuoden ohjaaja Istanbulin kansainvälisellä arkkitehtuuri- ja kaupunkielokuvien festivaalilla

Istanbulissa, Turkissa, 2. – 9.10. yhdeksättä kertaa pidettävä International Architecture and Urban Films Festival kutsuu tänä vuonna erikoisvieraakseen Rax Rinnekankaan. Festivaaleilla esitetään Rinnekankaan kuusi elokuvaa: viisi Maailman Viisi Mestaritaloa -dokumenttia ja draamaelokuva Theon Talo.

Ohjaaja alustaa Istanbulissa viikon ajan visuaalisen maailman, muuttuneen tietoisuuden ja yhteiskunnallisten todellisuuksien teemoista.

Vuosina 2007 – 2011 valmistunutta Maailman Viisi Mestaritaloa –dokumenttielokuvien sarjaa on esitetty lukuisissa taidemuseoissa ja festivaaleilla eri maissa.  Arkkitehtuurin kauneutta, voimaa ja rumuutta tutkiva viime vuonna valmistunut Theon Talo (Hannu-Pekka Björkman, Ville Virtanen) palkittiin heinäkuussa Alex North -palkinnolla Espanjassa elokuvan musiikin ja psykologian poikkeuksellisesta toimivuudesta.

Lue lisää täältä