Takaisin artikkeleihin

Arkkitehti 3/2015: pienen mittakaavan rakennuksista ja kaupungeista

ark3_2015_kansi_feature

Arkkitehti 3/2015 pohtii pienen mittakaavan arkkitehtuuria niin kaupunkisuunnittelussa kuin asumisessakin. Professori Hannu Huttunen antaa esimerkkejä monipuolisesta asuntosuunnittelusta sekä miljoonakaupunki Lontoosta että Helsingistä. Huttusen mukaan kerrostalovaltaisen normirakentamisen rinnalle pitäisi aktiivisesti kehittää muita talotyyppejä, monipuolistaa asuntotarjontaa ja kokeilla uusia ratkaisuja. "Pienen tekeminen tuntuu Suomessa aina olevan vaikeaa ja edellyttää vahvaa poliittista tahtoa", Huttunen kirjoittaa.Uusin Arkkitehti-lehti antaa asumisen esimerkkejä myös Berliinistä, jossa kaupunkimaisia asumisratkaisuja on kehitetty aktiivisesti ja pitkäjänteisesti. Arkkitehti Pia Ilosen mielestä pienimittakaavaiselle rakentamiselle pitäisi löytyä paikkoja myös suomalaisten kaupunkien keskusta-alueilta. Berliinissä asuntoja rakennetaan moniin erilaisiin talotyyppeihin, kaupunkimainen asuminen on suosittua, ja asumiskustannukset ovat alhaisemmat kuin Helsingissä.Lehdessä on myös katsaus ekologisen pientalon kehitysvaiheisiin Suomessa. Lisäksi lehdessä arvioidaan Sirkkaliisa ja Jari Jetsosen kokoama Saarinen Houses -teos (Princeton Architectural Press, 2014), joka esittelee Eliel Saarisen ja Eero Saarisen pientaloja. Lehti esittelee myös uusinta asuntoarkkitehtuuria, yhden townhouse-kokonaisuuden ja kahdeksan pientaloa:
  • SARC: Kalasatama Townhouse, Helsinki
  • Sanaksenaho Arkkitehdit: Talo Karkiainen, Espoo
  • Avanto Arkkitehdit: Villa Lumi, Nummela
  • SIGGE: Villa Tuuli, Turku
  • Marco Casagrande: Apelle, Karjaa
  • Antti Ahlava: Villa Samurai, Kangasala
  • Käpy ja Simo Paavilainen: Talo Salmela, Raahe
  • Teemu Hirvilammi: Talo H, Seinäjoki
  • Olavi Koponen: Villa Riviera, Taipalsaari
3_2015_kansi_800px