Takaisin artikkeleihin

Arkkitehtuuripolitiikkaa päivitetään Uudellamaalla: kommentoi ja vaikuta

""

Uudenmaan liitto, Itä-Uudenmaan liitto ja Uudenmaan ympäristökeskus julkaisivat Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan arkkitehtuuripoliittiset tavoitteet kesäkuussa 2009. Julkaisu sai nimekseen Yhteinen metropolimme – Yhteinen apolimme. Tavoitteita pidettiin onnistuneina, ja työ sai laajasti huomiota. Julkaisu painettiin suomen-, ruotsin- ja englanninkielisenä. Sitä jaettiin pääasiassa Uudenmaan kuntien luottamus- ja virkamiehille.Uudenmaan arkkitehtuuripoliittisten tavoitteiden määrittelyllä tuetaan toimivan, viihtyisän, turvallisen ja kauniin rakennetun ympäristön suunnittelua kunnissa. Viisi vuotta sitten kirjatut tavoitteet ovat edelleen ajankohtaisia, mutta julkaisun päivitystä on toivottu. Muutama kunta on jatkanut arkkitehtuuripoliittisten tavoitteiden työstämistä, esimerkiksi Kirkkonummen oman ohjelman on määrä valmistua vuoden 2014 lopussa. Vantaalla vuonna 2007 hyväksyttyä arkkitehtuuripoliittista ohjelmaa päivitetään parhaillaan ja uusi ohjelma on valtuuston hyväksyttävänä joulukuussa 2014. Myös toimintaympäristössä on tapahtunut muutoksia, jotka on hyvä ajantasaistaa; Itä-Uusimaa ja Uusimaa ovat esimerkiksi yhdistyneet ja nykyinen ELY-keskus oli tuolloin vielä Uudenmaan ympäristökeskus.

Yhteinen metropolimme – Yhteinen apolimme, kommentit tervetulleita

Mikäli sinulla on mielessäsi täydennys-, korjaus- tai kohennusehdotuksia Yhteinen metropolimme – Yhteinen apolimme -julkaisuun, nyt voi vaikuttaa. Tutustu julkaisuun ja lähetä kommenttisi päivitystä varten Uudenmaan liittoon Tuula Palaste-Eerolalle 12.9.2014 mennessä. Päivitystyö tehdään Uudenmaan liiton ja ELY-keskuksen yhteistyönä, ja sen on määrä valmistua vielä tämän syksyn aikana.Uudenmaan liitto, ELY-keskus ja Arkkitehtuurin tiedotuskeskus ovat järjestäneet kaksi alueellista arkkitehtuuripoliittista seminaaria, joulukuussa 2009 Helsingissä ja keväällä 2013 Kirkkonummella. Kolmas seminaari on alustavasti suunniteltu pidettäväksi Mäntsälässä Uusimaa-viikolla toukokuun alussa 2015.
Lisätietoja
Tuula Palaste-Eerola, maakunta-arkkitehti, Uudenmaan liitto puh. 050 585 1332 tuula.palaste-eerola@uudenmaanliitto.fiHenrik Wager, ylitarkastaja, ELY-keskus puh. 040 488 1669 henrik.wager@ely-keskus.fi
Linkkejä
ELY-keskuksen tiedote Uudenmaan arkkitehtuuripolitiikan päivityshankkeestaYhteinen metropolimme – Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan arkkitehtuuripoliittiset tavoitteet (Uudenmaanliitto.fi) Vår gemensamma metropol – Nylands och Östra Nylands arkitekturpolitiska målsättningar (Uudenmaanliitto.fi) Our Common Metropolis –- An Architectural Policy for the Uusimaa and Itä-Uusimaa Regions (Uudenmaanliitto.fi)Kirkkonummen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma Vantaan arkkitehtuuripoliittinen ohjelmaLue myös arkkitehtuuripolitiikasta Suomessa.

Jaa tämä artikkeli