Takaisin artikkeleihin

Kaksi A+Awards-ykköspalkintoa Suomeen

Kaksi näyttävää rakennusta puisilla ja lasisilla elementeillä veden ääressä illalla.

Suomalainen arkkitehtuuri on saanut kaksi voittoa kansainvälisen Architizer-julkaisukanavan A+ Awards -kilpailussa 2014. Arkkitehtitoimisto ALA Oy:n Kristiansandiin, Norjaan suunnittelema teatteri- ja konserttitalo Kilden voitti tuomariston palkinnon esittävien taiteiden ja teatterirakennusten sarjassa. Arkkitehtitoimisto K2S:n suunnittelema Arctian pääkonttori Helsingissä voitti yleisöäänestyksen matalien toimistorakennusten sarjassa. ALAn ja K2S:n saamat palkinnot jatkavat suomalaisen nykyarkkitehtuurin viimeaikaista kansainvälistä menestystä.Architizer on avoin, maailmanlaajuinen arkkitehtuurin verkkotietopalvelu, jonka kotipaikka on New Yorkissa, Yhdysvalloissa. Architizer A+ Awards -kilpailu järjestettiin tänä vuonna toista kertaa. Kilpailussa oli yli 60 sarjaa ja vuoden 2014 kilpailuun osallistui ehdokkaita yli sadasta maasta. Tuomaristoon kuului yli 200 johtavaa arkkitehtia kuten tämän hetken kysytyimpiin ja arvostetuimpiin kuuluvat Liz Diller (Diller Scofidio + Renfro, Yhdysvallat), Nykytaiteen museo Kiasman suunnitellut Steven Holl ja Bjarke Ingels (BIG, Tanska). Tuomaristo valitsi loppukilpailuun 5 parasta kustakin kategoriasta. Maaliskuussa 2014 pidetty yleisöäänestys valitsi finalisteista omat suosikkinsa. Palkintogaala järjestetään New Yorkissa Design Week -tapahtuman yhteydessä toukokuussa.Helsinkiläisen Arkkitehtitoimisto ALAn suunnittelema, elämyksellinen Kilden avasi ovensa tammikuussa 2012. Rakennuksen pääkäyttäjät ovat Kristiansandin sinfoniaorkesteri sekä kaupungin Agder Teater -teatteri. Talon 1200-paikkainen konserttisali, 700-paikkainen teatterisali, pienempi kokeellisten esitysten teatterisali sekä tasalattiainen monikäyttösali on optimoitu käyttöä varten ja niitä voidaan käyttää toisistaan riippumatta. Rakennuksen näyttävä, veistoksellisesti aaltoileva puujulkisivu on rakennettu paikallisesta tammesta. Tammiseinä ilmaisee talon toimijoiden ja esitysten monipuolisuutta samalla kun se antaa vaikuttavan kuvan niiden yhteisestä voimasta. Rakennusten muiden ulkoseinien musta hahmottomuus korostaa aulatilan spektaakkelia. Kildenin ovat suunnitelleet Juho Grönholm, Antti Nousjoki, Janne Teräsvirta ja Samuli Woolston työryhmineen. Arkkitehtitoimisto ALAlle myönnettiin rakennustaiteen valtionpalkinto vuonna 2012.[caption id="attachment_1718" align="aligncenter" width="618"]Kilden, Krstiansand, Norja. Arkkitehtitoimisto ALA, 2012. Kuva: Tuomas Uusheimo. Kilden, Krstiansand, Norja. Arkkitehtitoimisto ALA, 2012. Kuva: Tuomas Uusheimo.[/caption]Helsinkiläisen Arkkitehtitoimisto K2S:n suunnittelema Arctia Shipping Oy:n pääkonttori on valmistunut kesällä 2013. Jäämurtajavarustamon maahenkilöstön käyttöön suunniteltu kelluva toimistorakennus sijaitsee Merikasarmin laiturissa jäänmurtajien välittömässä läheisyydessä Helsingin Katajanokalla. Toimistorakennus hahmottuu yhtenä aluksista, mittakaavaltaan kuitenkin jäänmurtajia selvästi pienempänä. Mustan teräksisen ”aluksen” sisus on lämpimästi kaareutuvaa kuultokäsiteltyä puuta. Rakennuksen julkisivut ovat alumiinia, joissa on abstrakti jääkiteitä muistuttava kuviointi. Teräsponttoneilla kelluva toimistotalo on rakennettu lähes valmiiksi STX:n Hernesaaren telakalla. Rakennuksen syväystä säädellään ponttoniin sijoitetuilla painolastitankeilla. Siltamaiset lankongit liittävät rakennuksen laituriin. Rakennuksen suunnittelijat ovat Kimmo Lintula, Niko Sirola ja Mikko Summanen.web_arctia_mika_huisman-10ALAn ja K2S:n saamat palkinnot jatkavat suomalaisen nykyarkkitehtuurin viimeaikaista kansainvälistä menestystä. Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki voitti Puolanjuutalaisten historian museon arkkitehtuurista käydyn kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun vuonna 2005. Rakennus valmistui Varsovaan vuonna 2012. PES Arkkitehdit Oy voitti tammikuussa 2014 kansainvälisen suunnittelukilpailun Fuzhoun kulttuurikeskuksesta Kiinassa.Lisätietoa A+ Awards -palkinnosta: awards.architizer.com/winners. Lisätietoa Arkkitehtitoimisto ALAsta: www.ala.fi. Lisätietoa Arkkitehtitoimisto K2S:stä: www.k2s.fi.