Lähikuvassa Miia-Liina Tommila, Emmi Keskisarja ja Europan 12 Norja

Europan-kilpailujärjestelmä on eräs maailman suurimmista ja kenties myös kiehtovimmista arkkitehtuurikilpailun muodoista. Vuonna 1988 nykyisessä muodossaan aloitettu kilpailumuoto on saanut osakseen paljon huomiota ja innostusta, onhan Europan suunnattu alle 40-vuotiaille, Euroopassa valmistuneille tai työskenteleville arkkitehti- ja kaupunkisuunnittelun ammattilaisille.

Tässä Arkkitehtuurin tiedotuskeskukselle myönnetyssä haastattelussa arkkitehdit Emmi Keskisarja ja Miia-Liina Tommila kertovat suomalais-norjalaisen työryhmänsä työtavoista, tulevaisuudensuunnitelmistaan nuorina, kansainvälisinä arkkitehteina sekä voittoisasta kilpailuehdotuksesta Norjan Europan 12 -kilpailussa.

Arkkitehtuuria realismin ja surrealismin puolivälistä

Kansainvälisen arkkitehtuurinkilpailun voitosta haaveilee moni, mutta harva heittäytyy yhteisen kilpailuehdotuksen tekemiseen yhtä estottomasti kuin Tampereen yliopiston arkkitehtuurin laitokselta vuonna 2012 valmistut Emmi Keskisarja (s. 1984) ja vuonna 2011 Bergen Arkitekthøgskolesta Norjasta valmistunut Miia-Liina Tommila (s. 1980). Heillä ei ollut kilpailukokemusta, eikä heillä ei ollut minkäänlaista yhteyttä ennen Europan-kilpailuyhteistyötä. "Emme tunteneet toisiamme entuudestaan. Tapasimme toisemme ensimmäisen kerran Aalto-yliopiston ADD LABin Metaphysics-kirjan julkistamistilaisuuden jatkoilla. Yhteinen tangoystävä tutustutti toiseen argentiinalaista tangoa harrastavaan arkkitehtiin", arkkitehdit kertovat kuin tähtiin kirjoitetusta kohtaamisestaan.

Tampere, Bergen, Helsinki, Shanghai, Peking, Moskova, Istanbul, Asker

Arkkitehdit kuvaavat Europan-kilpailuille ominaista realismin ja fantasian yhdistelmää kiehtovaksi. "Europan-järjestelmällä on Norjassa hyvä maine. Siellä on useampi nuori toimisto, jonka toiminta on saanut alkunsa Europan-voitosta. Norjassa voittoja on myös toteutettu, ja kilpailuilla on hyvä organisaatio", Tommila kertoo. "Kilpailussa suorastaan odotetaan uudenlaisten maailmojen luomista ja uudenlaista lähestymis‑ ja esitystapaa", Keskisarja täydentää. Kummatkin arvostavat arkkitehtuurikilpailun antamaa tilaisuutta käyttää aikaa vapaasti asioihin, joiden hyödyllisyyttä tai tuottavuutta ei voi perustella kuten arkkitehdin päivätyössä edellytetään.

Kilpailutyöryhmä täydentyi Tommilan opiskeluaikojen ystävistä Tone Bergestä ja Silje Klepsvikistä. Ympäri maailmaa työskentelevä Emmi tapasi norjalaiset vasta kesäkuussa 2013. Mitään keskinäistä työnjakoa ryhmällä ei ollut. He tapasivat toisiaan viikottain Skypessä ja jakoivat kuvatiedostoja yhteisessä Dropbox-kansiossa. Pari mökkiviikonloppua varattiin tiivistahtisempaan ryhmätyöhön. "Meillä oli viikoittaisia tehtävänantoja. Saatoimme esimerkiksi etsiä taiteellisia referenssejä, kirjoittaa tarinaa, tehdä tonttianalyysia tai rakentaa visuaalista karttaa. Yksi jatkoi siitä, mihin toinen lopetti. Käytimme monivaiheisia prosesseja ja monia erilaisia metodeja, joiden kautta työ kehittyi. Hyvät ideat pidettiin, huonot karsiutuivat pois", Keskisarja kuvailee työprosessia. Olennaista oli hyvä, keskinäinen demokratia. Työryhmällä ei ollut luovassa työssä usein esiintyvää johtajuusongelmaa: "Ideat olivat yhteisiä, kaikki tehty materiaali oli yhteistä."

Keskisarja kuvaa ryhmän työtapaa jatkuvaksi editoinniksi. "Kirjoitamme toinen toistemme tekstejä, muokkaamme kuvia. Vähän ajan kuluttua on mahdotonta sanoa, kuka kirjoitti mitäkin tai kuka oli minkäkin idean äiti". Bergeniläisestä koulutusfilosofiasta oli Tommilan mukaan hyötyä: "Bergenillä on maine vaihtoehtoisena arkkitehtikouluna. Meille annettiin hyvin vähän ohjenuoria. Koulutuksen tavoitteena on, että opiskelija pakotetaan kehittämään omat metodinsa itse, yksilöllisyyttä tuetaan vahvasti".

Tampereen arkkitehtikoulutuksen antamat eväät olivat hyvin erilaisia kuin bergeniläisillä. Tommila kehuu Keskisarjan kansainvälisen kokemuksen tuomaa ketteryyttä hypätä mukaan avoimeen yhteistyöhön. Keskisarja pitää suomalaista koulutusta ehkä liiankin käytännöllisenä ja kehuu hyötyneensä paljon Tampereella vahvasta tutkimuksellisesta lähestymistavasta. Hän kertoo myös oppineensa, ettei tuntematonta kannata pelätä. "Olen harjoittanut muutakin kuin arkkitehtuurin päiväpraktiikkaa; olen tehnyt tutkimusta ja pitänyt omia design&research-työpajoja, joissa edetään täysin mielipuolisilla aikatauluilla täysin vieraassa ympäristössä ja täysin vieraiden ihmisten ja instituutioiden kanssa. Oli helppo heittäytyä mukaan taas uuteen organisaatioon. Tein kilpailutyöryhmän kanssa töitä samaan aikaan, kun itse olin Moskovassa, Pekingissä, Shanghaissa ja Istanbulissa."

Kepeällä kosketuksella uutta mutta vahvasti yhtenäistä

Tommila ja Keskisarja kuvaavat Norjan Europan 12 -kilpailun lähtötilannetta ainutlaatuisen hienoksi. Tehtävänä oli kehittää uutta käyttöä aiemmin lähes täysin omavaraiselle Dikemarkin mielisairaala-alueelle, josta psykiatrinen sairaala on muuttamassa pois. Alueen rakennukset ovat valmistuneet 1900-luvun alkuvuosina ja ovat nykyisin suojeltuja. Arkkitehtien haaste oli katsoa kauniin mystiikan taakse, sillä vanhat, pittoreskit rakennukset eivät yksin takaa alueen kiinnostavuutta. "Yhden toimijan varaan rakennettu uudiskäyttö ei ole ratkaisu. Alue on tällä hetkellä kriisissä, koska toiminta on perustunut yhdelle toimijalle, psykiatriselle sairaalalle. Vain todella moniulotteinen strategia voi taata kestävän tulevaisuuden", Keskisarja kuvaa suunnittelun haasteita. Tontti sijaitsee hieman syrjässä Askerin keskustan liepeillä ja kuuluu nopeasti kasvavan suur-Oslon seutualueeseen.

Arkkitehdit määrittelevät työryhmän arkkitehtuurikäsityksen paikka‑ ja kontekstilähtöiseksi. Suunnittelutehtävän suurimmat ongelmat ovat Keskisarjan ja Tommilan mielestä hankkeen rahoituksessa ja monimutkaisissa maanomistussuhteissa. "Tarvitaan investointeja, jotta suojellut rakennukset on varaa korjata. Asumisen standardit täyttävä korjausrakentaminen voi kuitenkin olla riski vanhojen rakennusten autenttisuudelle ja ominaisluonteelle", Keskisarja kuvailee. Arkkitehdit kehittivät ratkaisuksi ryhmärakentamisen malleja, joissa uudisrakentaminen sijoitetaan vanhan rakennuksen ympärille. "Ajatuksena oli, että asukkaat investoivat korjausrakentamiseen ja saavat vastineeksi käyttöoikeuden vanhassa rakennuksessa sijaitsevaan yhteistilaan."

Ydinajatus oli vaalia koherenttiutta. Tommilan mukaan perusidea oli antaa suunnitelman uusille osille sama painoarvo kuin olemassa olevalla rakennuskannalla jo on. "Käytimme paljon aikaa selvittääksemme, miksi alue on arkkitehtuuriltaan erityislaatuinen ja mistä osista alueen typologia syntyy. Esimerkiksi julkisivujen päädyt osoittavat tiettyyn suuntaan ja muodostavat oman verkostonsa. Alueella on myös toistensa peilikuviksi suunniteltuja rakennuksia, mikä luo alueelle aivan oman, omituisen mystiikkansa. Lisäksi alue on maisemallisesti hyvin kaunis, eräänlainen topografialtaan kiinnostava puutarha", Keskisarja täydentää.

Metaforana kaleidoskooppi

Ehdotuksessa kehitettiin kullekin osa-alueelle oma, vahva luonteensa. Toinen kilpailuehdotuksen oivalluksista pohjautui alueen täysin sekoittuneisiin ja monipuolisiin toimintoihin. "Eräs suosikeistani on talo, jossa on ollut boileri, leipomo, hiilivarasto ja peseytymistilat – kaikki samassa rakennuksessa", Tommila naurahtaa. Kaleidoskooppi-ehdotus ehdotti alueelle niin asumista, matkailurakentamista kuin ravintola-, luonto- ja virkistysalan yrittäjyyttäkin. Käsite Landscape Twist ulotti suunnitelman myös maiseman ja maaston arkkitehtuuriin. "Muokkasimme myös maastoa, ja siitä syntyi eri osa-alueita kokoava, yhdistävä elementti." Työryhmä kehitti selkeän, seitsenportaisen investointisuunnitelman: "Ehdotimme ensimmäiseksi askeleeksi yhteisen ja julkisesti ilmaistun tahtotilan luomisen", Tommila ja Keskisarja kertovat toteutussuunnitelmasta.

Kilpailutyön tarkoitus oli tarjota mahdollisuus edetä kevyesti tunnustellen. Arkkitehdit tutkivat, mitä voidaan tehdä heti ja miten saadaan olemassa olevista rakennuksista pienillä muokkauksilla esille jotakin uutta. "Ehdotimme rakennusten potentiaalin etsimiseen yhteen rakennuksista koeluontoisesti vain pientä remonttia, upeaa valaistusta ja huippukokin tilapäistä pop-up-ravintolaa", Keskisarja havainnollistaa. "Alue mahdollistaa puoli-urbaanin elämäntavan, ruoantuotannon, asumisen ja yrittäjyyden yhdistämisen", Tommila selittää. He kritisoivat Suomessa tyypillistä 'yksi idea riittää' -arkkitehtuuriajattelua. "Ei todellakaan riitä", Tommila ja Keskisarja puuskahtavat.

Voittoisan kilpailutyön vahvuus oli eittämättä uuden ja vanhan luontevassa yhdistämisessä. "Halusimme tutkia omia asenteitamme ja muuttaa omaa perspektiiviämme", Keskisarja kertoo työryhmän ajattelutavasta. "Halusimme irti aika-ansasta [time trap] ja historiallisesta söpöydestä." Uudisrakentamisen muotokieli pohjautui vanhojen rakennusten tarkkaan tutkittuihin päätykolmioihin. Toinen viivasto saatiin maastokäyristä. Yhdistelmästä syntyi jotakin tuttua vailla selkeää, tarkoituksellista kiinnekohtaa.

It takes two to tango

Työryhmä käytti paljon energiaa perehtyäkseen alueen historiaan, arkkitehtuurin typologiaan ja maiseman topologiaan. Osa-alueilla on aina ollut oma keskinäinen, hienoviritteinen hierarkiansa, joita uusi suunnitelma vain viritti ja kirkasti. Tavallaan suunnitelma toteuttaa fenomenologisen reduktion idean arkkitehtuurin omalla kielellä. Tekijät tutkivat paikkaa ja kuorivat kerros kerrokselta esiin juuri tuon paikan perimmäisen olemuksen. Uusi rakennettiin tämän löydöksen varaan. Vanhaa on vaalittu uuden elementtinä, mutta aikaa ei ole pysäytetty. "Vaikka olemme luoneet oman maailmamme, se on vasta alku. Nyt olemme vasta tutkineet niitä sääntöjä ja typologisia ehdotuksia, joiden puitteissa aluetta voidaan lähteä kehittämään yhdessä Askerin kunnan kanssa", arkkitehdit selittävät ja siteeraavat kilpailujuryn puheenjohtajaa Beatriz Ramoa. Hän kritisoi monissa, vaikean tontin halvaannuttamissa kilpailuehdotuksissa esiintynyttä, liian lempeää ja pienipiirteistä yleisotetta.

Työ Norjassa jatkuu. Dikemarkilaiset ovat toivoneet vahvempaa yhteyttä veteen ja rantavyöhykkeen säästämistä ulkoilu- ja virkistyskäyttöön. Arkkitehdit ovat jo käynnistäneet yhteistyön: työpajoissa on tutkittu suunnitelman kehittämistä ja yleiskaavasuunnittelu on alkamassa Keskisarja aloittelee myös taiteellisen väitöskirjan tekemistä, kummatkin jatkavat toimistoarkkitehdin työtä Helsingissä. Uusia haasteita tarjoaa kutsu Ukrainassa järjestettävän, alle 35-vuotiaille arkkitehdeille suunnatun CanActions‑arkkitehtuurikilpailun tuomaristoon.

Omaa herkkyyttään he pitävät yllä musiikilla ja tangolla. Tommilalla on muusikkotausta: hän on toiminut sekä viulistina että kapellimestarina. Molempien intohimo on argentiinalainen tango. Keskisarjan tuleva väitöskirja tulee käsittelemään tanssin ja arkkitehtuurin välistä yhteyttä ja kehon suhdetta tilaan. "Tanssi on opettanut minulle herkkyyttä tilalle. Tango on improvisointia, ja liikkeet syntyvät parin välisestä kemiasta fysiikan lakien avulla. Lisäksi musiikki virittää tietylle, herkemmälle taajuudelle. Haluan tutkia väitöskirjassani, miten arkkitehti pystyy viestimään oman kehonsa kautta kokemiaan tunteita suunnittelemansa tilan loppukäyttäjälle. Puhutaan fenomenologiasta ja arkkitehtuurista, mutta miten sitä tehdään?"

Osa palkintorahoista menee Emmi Keskisarjan, Miia-Liina Tommilan, Silje Klepsvikin ja Tone Bergen tulevan yhteistyön rahoittamiseen. Edessä on lisää heittäytymisiä, saumatonta taiteellisen suunnittelun ja analyyttisen tutkimuksen yhdistämistä sekä kansainvälistä, luovaa ryhmätyötä. Sekä tangoa. Toivotaan, että edessä on myös uuden luvun kirjoittaminen nuoren suomalaisen arkkitehtuurin kansainvälineen menestystarinaan.

Tekstistä on julkaistu myös englanninkielinen käännös Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen finnisharchitecture.fi-verkkolehden puolella.

Lisätietoa Europan-kilpailujärjestelmästä

Europan 12 Norja -kilpailun tulokset: europan.no/E12/jury

Europan Europe -kotisivu: www.europan-europe.eu

Europan Suomi -kotisivu: www.europan.fi