Arkkitehtuurin päivä 3.2.2014: Arkkitehtuuri taiteena ajassa ja kulttuurissa
Valon päivänä 3.2.1898 syntynyt Alvar Aalto sai oivalliset syntymäpäiväjuhlat Helsingin Musiikkitalossa, kun loppuunmyyty Black Box -sali omistautui pohtimaan arkkitehtuurin ja kulttuurin välistä vuorovaikutusta. Monipuolisesti valitut puhujat uskaltautuivat miettimään omaa suhdettaan arkkitehtuuriin moniäänisesti ja suorasukaisesti. Seminaarin avannut Alvar Aalto Akatemian johtaja Esa Laaksonen muistutti aiheen vakavuudesta: rakennettu ympäristö muodostaa valtaosan Suomen kansallisvarallisuudesta.
Syvä kosketus
Illan kotimainen pääesiintyjä, Musiikkitalon pääarkkitehtina LPR-arkkitehdeissa toiminut Marko Kivistö käynnisti pitkän illan jakamalla hyvin henkilökohtaisia ajatuksiaan Musiikkitalon arkkitehtuurista. Hän tähdensi, että arkkitehtuuri vaatii aikaa ottaakseen paikkansa ihmisten arjessa ja mielissä. Taiteen määritelmän viitekehyksenä oli hänelle itselleen tärkeä hengellinen teos, Ove Wikströmin Kaipauksen puolustus (Kirjapaja, 2010). Kivistö käytti teoksen käsitettä 'syvä kosketus' kuvaamaan kokemusta, jossa koetaan jotakin täysin toisin kuin miten koemme tavallisen todellisuuden.
Kivistö jaotteli arkkitehtuurille neljä merkitysulottuvuutta: läsnäolo, vuorovaikutus, kohtaaminen ja eheytyminen. Rakennuksen läsnäolo muuttuu tunnelmiksi ja tapahtumiksi. Muodonanto, tilaratkaisut ja materiaalivalinnat edellyttävät päätöksiä, jotka kirjoittavat kukin oman lukunsa siihen kertomukseen, joka parhaimmillaan allekirjoittaa juuri sen, mitä arkkitehtuurilla suunnitteluvaiheessa tavoitellaan. Arkkitehtuurin ja yleisön kohtaaminen tapahtuu jatkuvassa, symmetrisessä dialogissa. Tarvitaan myös paljon työtä, että löydetään kauniiden asioiden äärelle.
Lyhyet puheenvuorot ja paneelikeskustelu toivat käytännönläheistä maustetta Kivistön poetiikkaan. Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö avasi puheenvuoron laulamalla pätkän Malvina Reynoldsin Little Boxes on the Hillside -folk-klassikosta. Poliitikkona ja virkamiehenä toimivan Sirnön näkökulma oli yhteiskunnallinen ja tulevaisuuteen suuntautunut. Hän sijoitti arkkitehtuurin perustavaksi osaksi taiteitamme ja esitti huolensa siitä, kuinka nopeus-, tehokkuus- ja talouspyrkimykset ovat vieneet huomiota muilta näkökulmilta kuten ekologisuudelta, esteettisyydeltä ja hyvinvoinnilta. Haluammeko korostaa rakennetun ympäristön kohdalla yksilöllisyyttä vai monistettavuuden ja paljouden ekonomiaa? Hämärtyykö ammattilaisuuden ja harrastelijoiden välinen roolijako tulevaisuudessa? Kenelle kuuluu omistajuus yhteisen rakennetun ympäristön kehittämisestä? "Ihmiset eivät enää tyydy alamaisuuteen", Sirnö muistutti vakavailmeistä arkkitehtiyleisöä.
"Kyllä me elokuvaohjaajat sellaisia valehtelijoita ollaan!"
Sirnön jälkeen puhunut taiteilijakolmikko käänsi keskustelun kohti kepeämpää omakohtaisuutta. Musiikkiteknologian 'grand old man' Otto Romanowski kertoi ääniteoksistaan ja visioi arkkitehtuurin ja äänisuunnittelun taiteellisia yhteistyömahdollisuuksia. Arkkitehti ja sarjakuvataiteilija Mikko Metsähonkala käytti hauskaa taiteen räsymatto -vertausta. Taiteen alat ja teokset ovat maton kuteet, loimet muodostuvat kulttuurin perustana olevasta ihmisyhteisöstä: taiteen luojista ja tulkitsijoista.
Elokuvaohjaaja ja arkkitehti Joona Tena kertoi koulutustaustansa vuoksi varsin kaksijakoisesta suhteestaan tilaan. Koska elokuvan tehtävä on kertoa tarinoita, taiteenlajin tilasuhde on välineellinen. "Mitä täällä voisi tapahtua, keitä täällä voisi olla", elokuvaohjaaja ajattelee kiinnostavassa ympäristössä. Koska elokuvaan kuuluu myös konfliktihakuisuus, tilaan voidaan valita tapahtuma, joka sopii siihen mahdollisimman huonosti. Tenan mukaan arkkitehtoninen puhdaslinjaisuus ei toimi elokuvakerronnassa. Fiktioelokuvassa luodaan lavasteiden ja optiikan avulla tuotettua keinotodellisuutta, jonka tehtävä on vain kuljettaa tarinaa. Lisäksi elokuvan genressä on varsin vakiintuneet tulkinnat eri arkkitehtonisille tyyleille. Siinä missä modernismi edustaa arkkitehdeille edistystä ja vankkaa tulevaisuudenuskoa, suomalaisessa elokuvakerronnassa modernismi viittaa varakkuuteen ja kylmään elitismiin.
Kirurgin tarkkuutta suhteessa konseptiin
Illan kohokohta oli maisema-arkkitehti, osakas Jenny Osuldenin katsaus Snøhetta-toimiston kolmeen uusimpaan suunnittelukohteeseen. Esitellyt kohteet – San Francisco Museum of Modern Art -museon laajennus Yhdysvalloissa sekä Annecy Congress Centre ja Montaigne-Lascaux'n esihistoriallinen museo Lascaux IV Ranskassa – kertoivat häikäisevää tarinaa norjalaisen toimiston maailmanvalloituksesta. Toimiston arkkitehtuuri on tiukkaa ja tinkimätöntä, mutta aina myös valoisaa, sallivaa, mukaan ottavaa, hyvin konseptuaalista ja olosuhteita kuuntelevaa.
Ehkäpä juuri näin kannattaa hahmottaa arkkitehtuurin paikka ajassa: taiteenlajina vallitsevassa kulttuurissa ja todellisuudessa. Arkkitehtuurimuseon johtaja Juulia Kauste tiivisti olennaisen loppukeskustelulle asetettuun kysymykseensä: "mitä kulttuuri olisi ilman arkkitehtuuria?"
Arkkitehtuurin päivä on Alvar Aallon syntymäpäivänä 3. helmikuuta vietettävä vuotuinen arkkitehtuurin juhlapäivä, jota vietettiin nyt jo kolmatta kertaa. Kaikille avoimen, maksuttoman juhlaseminaarin järjestivät Alvar Aalto -museo, Arkkitehtuurimuseo, Suomen Arkkitehtilittto SAFA sekä Arkkitehtuurin tiedotuskeskus.
Edit. 6.3.2014: Jenny B. Osuldsenin ja Marko Kivistön puheenvuoroista tehdyt videotallenteet ovat katsottavissa YouTube-kanavallamme tai tämän päivityksemme kautta.
