paikohj

Paikalliset ohjelmat

Suomessa useat kunnat ja alueet ovat laatineet paikallisen arkkitehtuuripoliittisen ohjelman tukeakseen seutunsa tai paikkakuntansa identiteettiä ja ympäristön kehittämisen laatua. Valmiita ja valmistumassa olevia ohjelmia on noin kaksikymmentä. Vastaava ilmiö löytyy vain Tanskasta, jossa viranomaistahot tukevat aktiivisesti paikallisten ohjelmien kehitystyötä.

Suomen ensimmäiset paikalliset ohjelmat syntyivät kansallisen ohjelman vanavedessä heti 2000-luvun alussa. Tällöin Jyväskylä (2002) ja Oulu (2002) sekä Itä-Suomen lääni (2000) laativat omiin tarpeisiinsa räätälöidyn arkkitehtuuripoliittisen ohjelman.

Toinen aalto lähti liikkeelle noin viisi vuotta myöhemmin. Kautta leimasi valtion rakennustaidetoimikunnan aktiivinen edistämis- ja tukitoiminta. Tällöin valmistuneiden kahdentoista ohjelman tekijöinä on kahdeksan kaupunkia, Vantaa (2006), Lappeenranta (2007), Tampere (2006), Kuopio (2007), Helsinki (2006) + Apoli 2010 -julkaisu, Turku (2009), Lohja (2009), Lahti (2010), sekä kolme aluetta, Häme (2007), Varsinais-Suomi (2006), Uusimaa (2009).

Vuosina 2004-2011 järjestettiin valtion rakennustaidetoimikunnan johdolla kahdeksan suurta seminaaria ja lukuisia pienempiä verkottumistapahtumia eri puolilla maata. Lisäksi julkaistiin tietoa eri medioissa ja luotiin verkkosivusto apoli.fi. Sivusto suljettiin toimikunnan politiikkatoiminnan päättyessä.

Viimeisimmät alueelliset ohjelmat ovat valmistuneet Uudellemaalle (2014-2016) ja  Satakuntaan (2013). Uusin kuntatason ohjelma on valmistumassa Kirkkonummelle. Eräät kasvuhakuiset kaupungit ovat jo siirtyneet toiselle ohjelmakierrokselle.  Vantaa (2015) julkaisi uuden arkkitehtuuriohjelman yhdeksän vuotta ensimmäisen valmistumisesta. Myös Jyväskylässä, Tampereella ja Kuopiossa on käynnissä toisen kierroksen ohjelmatyö.

Vuodesta 2012 tämän sivuston julkaisija, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus, on tarjonnut kunnille ja alueille tukea arkkitehtuuripoliittisten verkottumistapahtumien järjestämisessä sekä sitoutunut kokoamaan ja tuottamaan tietoa arkkitehtuuripolitiikasta.
Näytä paikallisohjelmat aikajanalla      Näytä paikallisohjelmat karttana