apolityöpaja salissa, ihmisiä pöytien äärellä keskustelemassa, Leena Rossi seisoo oikeassa reunassa ja katsoo kameraan.
Leena Rossi osallistui joulukuiseen apoli2020-työpajaan, jossa pohdittiin elämisen murrosta. kuva: Kimmo Rönkä.

Leena Rossi: Paikallinen on valtakunnallista arkkitehtuuripolitiikassa

Lokakuussa 2019 Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden Avoin kaupunkiympäristö -politiikan. Jyväskylän kaupunkisuunnittelu- ja maankäyttöjohtaja Leena Rossi kirjoittaa siitä, mitä valtakunnallinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma voi antaa paikalliseen työhön.

Kun pohdin nyt käynnissä olevan valtakunnallisen apoli2020-työn merkitystä paikallisesta näkökulmasta, ajatukset palaavat menneeseen. Kahden vuosikymmenen vaikuttamistyö paikallisen, valtakunnallisen ja kansainvälisen arkkitehtuuripolitiikan verkostoissa luo perspektiiviä tähän pohdintaan. Mitä eväitä vuonna 1998 hyväksytty ensimmäinen valtakunnallinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma (apoli) antoikaan?

Mietteet tiivistyivät neljäksi tärkeimmäksi teemaksi: ajassa elävä kestävä inspiraatio, voimaannuttaminen, sisällön puhuttelevuus ja formaatti.

Suomen ensimmäinen apoli inspiroi ja voimaannutti

Viime vuosituhannen loppu oli ohjelmallisen politiikkatyön kulta-aikaa. Politiikan tavoitteenasettelun ja aikaansaamisen tavat hakivat valtakunnallisesti uusia muotoja. Ministeriöiden johdolla puhuttiin muun muassa kaupunkipolitiikasta ja järjestettiin kaupunkiohjelmaseminaareja. Tähän saumaan syntyi myös Suomen ensimmäinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma.

Apoli osoittautui monella tavoin aikaa kestäväksi ja ajassa eläväksi inspiraation lähteeksi. Korkealla tasolla eli valtioneuvostossa päätetty ohjelma inspiroi ja voimaannutti niin yksittäisiä ihmisiä ja organisaatioita kuin näiden välisiä verkostoja. Ohjelma puhutteli ja sysäsi liikkeelle huolellisesti auki kirjoitetun sanoman: arkkitehtuuri on valtakunnallisesti merkittävä puheenaihe, jonka hyväksi tulee toimia.

Käytännön toiminnalle ensiarvoisen tärkeää oli valtakunnallisen apoli-asiakirjan luoma ohjelmallinen formaatti, joka oli hyödynnettävissä ja muokattavissa edelleen alueiden ja paikkakuntien tarpeisiin. Uuttera arkkitehtuuripoliittinen vuorovaikutus jatkui ja läpäisi kaikki hallinnon tasot.

Kaiken tämän teki mahdolliseksi se, että ohjelmalla oli hyväksymisensä jälkeenkin kotipesä ja joukko sisältöön sitoutuneita henkilöitä. Jälkeen päin ajatellen vähäarvoista ei myöskään ollut apolin ajallinen ja temaattinen liittyminen tuolloin viimeistelyvaiheessa olleeseen uuteen maankäyttö- ja rakennuslakiin.

Paikallisia ohjelmia syntyi moneen tarpeeseen

Jyväskylä oli ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka heti kunnianhimoisen kaupunkipolitiikan ensi aallossa vuonna 2002 muotoili ja hyväksyi kaupunginvaltuustossa oman paikallisen arkkitehtuuripolitiikan. Heti perään valmistui Oulun Apoli.

Kaupunkikehityksen ja -ympäristön laadun kytkentä kaupunkipolitiikkaan nimenomaan arkkitehtuuripolitiikan muodossa sai paljon huomiota osakseen. Arkkitehtuuri sai puheissa ja teoissa uudenlaista painoarvoa, ja, kyllä, ympäristön laatu parani.

Aikaa kului, suhdanteet nousivat ja taantuivat, alue- ja väestörakenteen muutos jatkui ja kiihtyi.

Ainainen viittaaminen vanhoihin ohjelmiin tuli kuitenkin vähitellen tiensä päähän. Valtion ohjausta ei tässä asiassa enää tarvita, kentällä osataan ilmankin, sanottiin. Kaupungeilla alkoi olla ohjelmia tätä ja tuota varten; sanalla sanoen oma ohjelma vähän joka asiaan. Tähänkö oli tyytyminen?

Kohti uudistumista

Jokainen sukupolvi haluaa kirjoittaa itse historiansa. Sama koskee myös arkkitehtuuripolitiikkaa. Uudistaminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi tehtäväksi, sillä samat uudistamisen haasteet näyttivät koskevan sekä valtakunnallista että paikallista uudistustyötä.

Nyt ollaan taas vauhdissa. Inspiraatiota ja voimaannuttamista tarvitaan edelleen.

Valtakunnalliset ja paikalliset prosessit sekä kontaktipinnat hallinnon ja toimijuuden välillä ovat kuitenkin limittyneempiä ja dynaamisempia kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Toimintakenttämme on vähemmän hierarkkinen, nopeatempoisempi ja pirstoutuneempi.

Toimintaympäristön ja meitä haastavien ilmiöiden ohella ainakin kaksi muuta asiaa on muuttunut. Nykyisin kiinnitetään aikaisempaa enemmän huomiota ohjelmatyön prosessien laatuun, ja myös viestinnän ja vaikuttamistyön merkitys on kasvanut.

Miten sanallistamme 2020-luvun arkkitehtuurin haasteet ja ratkaisut? Ovatko ammattilaiset, virkahenkilöt, päättäjät ja toimijat valmiita heittäytymään mukavuusalueensa ulkopuolelle, ryhtymään dialogiin ja kehittämään arkkitehtuurin puhuttelevuutta yhdessä muiden kanssa?

Jyväskylässä onnistuimme vihdoin uudistumaan, kun yhdistimme kokemuksen ja uuden sukupolven uusin silmin katsomisen taidon. Katsoimme peiliin ja toisiamme, sanallistimme arkkitehtuuria – emme sisältä ulos totuutta saarnaten ikään kuin ”Hei, ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset, että Arkkitehtuuri suuri on kaiken hyvän alku ja juuri” vaan katsoen laajasti ulkoa eli ympäristöstä sisään päin, vuorovaikutukseen ja osallisuuteen kutsuen.

Kun avasimme arkkitehtuurin osallisuudelle, menetimmekö jotakin? Laskiko laatu, syrjäyttikö miellyttävyyden tahto rakentamisen taiteen? Aika näyttää.

Konkretiaa tarvitaan

Kun jotakin uudistaa, jostakin pitää myös osata luopua. Millaisin formaatein ja sisällöin alueelliset ja paikalliset apolit uudistuvat? Tarvitaan myös konkretiaa.

Paikallisia prosesseja on eri vaiheissaan käynnissä eri puolilla maata, mutta onko yhteiskehittelylle aikaa, sijaa ja foorumeita? Helsinki, Tampere, Oulu, Vantaa, Jyväskylä, Lahti, Vaasa, Uusikaupunki, Kirkkonummi, Tuusula ja muut: keksimmekö samaa ruutia uudestaan omissa kolkissamme?

Voisiko Apoli2020 saada plussan peräänsä jo syntyvaiheissaan ja kietoutua tiiviimmin paikallisiin prosesseihin ja päinvastoin? Voisiko esimerkiksi yksi ympäristöministeriön kestävä kaupunki -ohjelman seuraavista pilottihauista liittyä kentän arkkitehtuuripoliittisiin innovaatioihin, näiden tukemiseen ja jakamiseen?

Hei, te arkkitehtuuripolitiikan paikalliset ja alueelliset uudistajat, milloin ja missä taas tavataan?

Teksti: Leena ROssi

Leena Rossi on Jyväskylän kaupunkisuunnittelu- ja maankäyttöjohtaja ja apoli2020-työryhmän jäsen. Rossi on työskennellyt Jyväskylän kaupungin eri tehtävissä vuodesta 2002 alkaen. Koulutukseltaan hän on arkkitehti ja tekniikan tohtori Tampereen teknillisestä yliopistosta. Rossi toimi Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n puheenjohtajana vuosina 2015–17 sekä Alvar Aalto -säätiön hallituksen puheenjohtajana 2017–18.