Kattoniitty, jonka halki kulkee polku.
Vihreistä vihrein -kortteli (Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli ja LOCI-maisema-arkkitehdit, 2017) on mukana Nordic Sustainable Cities -näyttelyssä. kuva: Pyry Kantonen

Arkkitehti, osallistu Nordic Sustainable Cities -yhteisnäyttelyyn Chilessä!

Yhteispohjoismainen Nordic Sustainable Cities -näyttely esitetään La Moneda -kulttuurikeskuksessa Santiago de Chilessä. Pohjoismaisille arkkitehdeille ja arkkitehtitoimistoille tarjotaan mahdollisuus kestävän kehityksen mukaisten hankkeiden tai toiminnan esittelyyn näyttelyn yhteydessä.

Nordic Sustainable Cities on digitaalinen näyttely, jonka viisi Pohjoismaata ovat tuottaneet maidensa edustustojen käyttöön. Tanskan arkkitehtuurikeskus DAC:in vetämä hanke oli Nordic Innovationin rahoittama, ja Archinfo oli hankkeen suomalaiskumppani. Tutustu näyttelyyn sivuillamme tästä.

Santiago de Chilen arvostettuun Centro Cultural Palacio de La Monedaan toteutetaan näyttelystä laajennettu versio. Näyttelyn toteuttavat yhdessä Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen suurlähetystöt sekä Islannin konsulaatti yhteistyössä kulttuurikeskus La Monedan kanssa. Suomalaisarkkitehteja kutsutaan osallistumaan näyttelyyn ilmoittautumalla Archinfolle viimeistään 20.2. ja lähettämällä kuva- ja tekstiaineistot 28.2. mennessä. Osallistumismaksu on 400 000 Chilen pesoa, joka on helmikuun 10. päivän vaihtokurssin mukaan noin 440 euroa. 

Nordic Sustainable Cities -näyttelyn tarkoituksena on osoittaa esimerkkien avulla, miten Pohjoismaat ovat sitoutuneita YK:n kestävän kehityksen agendaan 2030 Agenda for Sustainable Development ja miten jo olemassa olevilla ratkaisuilla voidaan edistää kestävän kaupunkikehityksen tavoitteita. Näyttelyyn koottiin pohjoismaisia rakennushankkeita, kaupunkisuunnitelmia, materiaali-innovaatioita ja digitaalisia sovelluksia.

Pohjoismaiset arkkitehtitoimistot voivat osallistua Santiago de Chilen laajennettuun näyttelyyn omalla planssillaan. La Moneda -kulttuurikeskus käännättää englanninkieliset tekstit espanjaksi ja teettää planssin lähetetystä aineistosta Nordic Sustainable Cities -näyttelyn grafiikalla. Näyttelyssä voidaan esittää myös videoaineistoa.

Näyttelyn teemat ovat Healthy City, Resilient City, Mobility City, Low-carbon City ja Circular Economy City.

Miniatyyrikuvat Nordic Sustainable Cities -näyttelyn 31 planssista.
Nordic Sustainable Cities -näyttely jakautuu viiteen teemaan.

Alkuperäisessä näyttelyssä Suomesta on mukana Lonnan sauna Helsingissä (OOPEAA / Anssi Lassila), Vihreistä vihrein -kortteli Helsingin Jätkäsaaressa (Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli, LOCI maisema-arkkitehdit), Vantaan Kivistö (Vantaan kaupunki), Tuusulan hirsikoulu ja -monitoimitalo Monio (AOR Architects) sekä Lappeenrannan Urban Infra Revolution (Lappeenrannan kaupunki, Lappeenranan teknillinen yliopisto ja muita).

Näyttely on esillä Centro Cultural La Monedassa 24.3.–24.5. välisenä aikana. Pohjoismaiset suurlähetystöt ja kulttuurikeskus kutsuvat näyttelyn avajaisiin arvovaltaisia chileläisiä päättäjiä sekä arkkitehtiliittojen, yliopistojen, tilaajien ja rakennusteollisuuden edustajia. Näyttely on osa Suomen maakuvatyötä. Toukokuun 6. päivänä näyttelyn yhteydessä järjestetään seminaari teemalla ihmis- ja ympäristöystävällinen arkkitehtuuri. Seminaari on kaikille avoin, ja näytteilleasettajat voivat ilmoittautua seminaariin puhujiksi.

Osallistuminen näyttelyyn

Ilmoittautuminen 20.2. mennessä:

Sähköpostitse osoitteeseen editor@archinfo.fi:

  • Mikä hanke/suunnitelma/toiminta?
  • Mihin viidestä teemasta vastaa?
  • Miten vastaa?
Vaadittava materiaali 28.2. mennessä:

Tekstiaineisto word-tiedostona, englanniksi (tai espanjaksi):

  • Teema (Healthy City, Resilient City, Mobility City, Low-carbon City tai Circular Economy City)
  • Otsikkokysymys (esim. “How do we reduce loneliness among the elderly?”)
  • Teksti 1: ongelman tai kontekstin asettaminen, englanniksi (tai espanjaksi), n. 250 merkkiä (sis. välilyönnit)
  • Teksti 2: kohteen/suunnitelman/toiminnan esittely, englanniksi (tai espanjaksi), n. 500 merkkiä (sis. välilyönnit)
  • Infot: projektin nimi, asiakas, sijainti, vuosi, toimisto ja muut keskeiset osalliset, linkki lisätietoihin
  • Kolme pääideaa/erityispiirrettä (esim. “Saves money for the city by not having to invest in new housing and infrastructure”)

Kuva-aineisto jpg, 300 dpi (planssin koko A1, 594 x 840 mm):

  • 2–3 kuvaa
  • Kuvaaja- ja copyright-tiedot liitteenä 

Lyhyet videot mielellään englanniksi (tai espanjaksi) tekstitettyinä.

Osallistumismaksu 400 000 Chilen pesoa veloitetaan jälkeen päin.

Esimerkkeinä teema Circular Economy City, jossa havainnekuva aurinkoisesta puistoalueesta pikkukaupungissa, ja rakennusesittely, jonka otsikkona "How do we build more with consuming less?"
Esimerkkiteema ja -planssi.
kuvat: White Arkitekter & Ghilardi+Hellsten & Henning Larsen, suunnitelma Kiirunan siirtämiseksi (vas.) ja Lendager Groupin Upcycle Studios Kööpenhaminassa, valokuvat Michael Strange

Nordic Sustainable Cities -näyttely
Centro Cultural Palacio de La Moneda 
Plaza de la Ciudadanía 26, Santiago, Chile
24.3.–24.5.2020
Seminaari 6.5.2020