Archinfo etsii toiminnanjohtajaa

Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo on yksi opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta kahdeksasta taiteen alan tiedotuskeskuksesta. Vuonna 2013 toimintansa aloittanut tiedotuskeskus tekee suomalaista arkkitehtuuria näkyväksi ja tunnetuksi kotimaassa ja muualla maailmassa. Archinfo on arkkitehtuurin kentän yhteistyö- ja välittäjäorganisaatio, joka toiminnallaan lisää arkkitehtuurin yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Vuonna 2017 valmistuneen strategian mukaan tiedotuskeskuksen kolme toiminnan osa-aluetta ovat arkkitehtuuriviestintä, kansainvälinen toiminta ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Vuonna 2020 Archinfo vastaa toista kertaa Suomen näyttelystä Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa sekä toimii käynnissä olevan valtakunnallisen arkkitehtuuripoliittisen apoli2020-ohjelmatyön asiantuntijasihteerinä.

Nykyisen toiminnanjohtajan siirtyessä uusiin tehtäviin etsimme nyt uutta toiminnanjohtajaa.

Toiminnanjohtaja vastaa toiminnan operatiivisesta johtamisesta ja kehittämisestä, strategisista kumppanuuksista, henkilöstö- ja taloushallinnosta sekä varainhankinnasta. Hän toimii organisaation edustus- ja luottamustehtävissä sekä osallistuu oman alan foorumeihin ja verkostoihin niin kotimaassa kuin muualla maailmassa.

Tarjoamme:

  • näköalapaikan suomalaiseen ja kansainväliseen arkkitehtuurin kenttään
  • monipuolisia tehtäviä kulttuurialan asiantuntijaorganisaatiossa
  • inspiroituneen työyhteisön ja joustavan toimintakulttuurin
  • mukavat työtilat arkkitehtuurin alan toimijoiden yhteisissä tiloissa Helsingin keskustassa

Edellytämme sinulta:

  • ylempää korkeakoulututkintoa ja käytännössä osoitettua johtamistaitoa
  • erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa ja hyvää englannin ja ruotsin kielen taitoa
  • arkkitehtuuri- ja kulttuurialan tuntemusta

Arvostamme lisäksi:

  • kokemusta talous- ja henkilöhallinnosta
  • kokemusta kansainvälisestä yhteistyöstä
  • hyviä vuorovaikutustaitoja

Kokopäiväinen työ alkaa 1.4.2020 tai sopimuksen mukaan. Työskentely tapahtuu pääsääntöisesti toimitiloissamme Helsingin Kampissa. Tehtäviin kuuluu iltatilaisuuksia ja matkustamista.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi, cv:si ja palkkatoiveesi 21.2.2020 mennessä osoitteeseen puheenjohtaja@archinfo.fi. Kirjoita viestin otsikkokenttään ”Toiminnanjohtaja”.

Kysymyksiin vastaa

Asko Takala, hallituksen puheenjohtaja, Arkkitehtuurikeskus ry
puh. 040 718 6877
to 30.1., to 6.2., ti 11.2., to 13.2., ti 18.2. ja to 20.2. klo 16–19