Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja toimii apoli2020-ohjelmatyön puheenjohtajana. kuva: OKM

Uusi arkkitehtuuripoliittinen ohjelma tarvitaan vastaamaan yhteiskunnallisen murroksen asettamiin haasteisiin

Arkkitehtuuripoliittinen ohjelmatyö on parhaillaan käynnissä. Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja valottaa apoli2020-prosessin taustoja ja kertoo, millainen lopputulema olisi hänelle osoitus työn onnistumisesta. Työryhmän puheenjohtajana toimivaa Kaivosojaa haastatteli Katja Lindroos.

Riitta Kaivosoja, milloin Suomessa tehtiin edellisen kerran arkkitehtuuripoliittinen ohjelma? 

Edellinen valtakunnallinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma eli apoli valmistui vuonna 1998. Sen jälkeen on tehty alueellisia ja paikallisia apoli-ohjelmia. Nyt emme ole vain päivittämässä ohjelmaa vaan lähdemme tekemään kokonaan uutta. Tarkastelemme laajasti, millaisia asioita apoliin pitäisi ottaa mukaan. Arkkitehtuurilla on vaikutusta koko yhteiskunnan kehitykseen. Tämä puoli on ehkä vielä enemmän pinnalla kuin vuosikymmen sitten.

”Suomessa on ollut vahva arkkitehtuurin ja muotoilun perinteen ymmärrys, mutta ilmasto- ja resurssikriisin myötä hyvälle suunnittelulle tulee entistä enemmän tarvetta.”

Mitkä ovat tärkeimmät syyt sille, että uusi valtakunnallinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma tarvitaan juuri nyt? 

Arkkitehtuuriin vaikuttavat samat yhteiskunnalliset murrokset kuin muihinkin aloihin: demografia, muutokset kuntakentällä, palvelurakenteessa ja niin edelleen. Pitkään jatkunut kulutuksen kasvu ja tehokkuuteen keskittyminen ovat saamassa vastapainokseen kestävyyden ja laadun korostamista. Kertakäyttökulttuuri on väistymässä ylläpidon ja huolenpidon tieltä, ja alamme nähdä olemassa olevan säilyttämisen arvon. 

Kestävyys vaatii myös korkeaa ammatillista tasoa. Suomessa on ollut vahva arkkitehtuurin ja muotoilun perinteen ymmärrys, mutta nyt, ilmasto- ja resurssikriisin myötä, hyvälle suunnittelulle tulee entistä enemmän tarvetta.

Miten arkkitehtuuripoliittinen ohjelmaehdotus tehdään?  

Apoli2020-työ tehdään laajassa ja osaamiseltaan monipuolisessa työryhmässä, minkä lisäksi työskentelyyn osallistuu asiantuntijaryhmä. Mukana on edustajia eri ministeriöistä, virastoista, kunnista, järjestöistä ja koulutuksen toimijoista sekä tietenkin arkkitehtien ammattikunnasta. Työryhmässä ei ajatella, että sen sisällä olisi kaikki viisaus ja visiointikyky, joten työskentelyyn kutsutaan myös ulkopuolisia osallistumaan muun muassa työpajoihin. 

Työskentely alkoi kesällä 2019, ja se päättyy lokakuussa 2020 valmiin ehdotuksen luovuttamiseen. Pohjimmiltaan apoli2020-ehdotus on kahden ministeriön eli opetus ja kulttuuriministeriön ja ympäristöministeriön valtioneuvostotason strategia-asiakirja. Sitä ei kuitenkaan tehdä vain niiden toimesta, jotka ovat valtiolla töissä, eikä vain heitä varten.

Toivonkin, että valtakunnallinen apoli2020 inspiroisi mahdollisimman monia kuntia tekemään omia arkkitehtuuripoliittisia ohjelmiaan. Jos kokonainen ohjelma tuntuu liian suurelta prosessilta, voi tehdä tavoite- ja toimenpidemäärittelyt vaikka vain joistain osioista.

Miten apoli2020-prosessi vertautuu muihin vastaaviin ministeriöiden prosesseihin?

Minulla on pitkä työura takana, ja aika ajoin kysytään, mitä ohjelmatyöllä voidaan saada aikaan, koska ohjelmatyössä ei tehdä hallinnollisia päätöksiä eikä budjetoida euroja. On kuitenkin niin, että jos ei ensin aseteta tavoitteita, ei välttämättä edistetä asiaa muullakaan tavalla. 

Ohjelman tavoitteiden toteutumista seurataan, ja siihen voidaan ripustaa toimenpiteitä. Esimerkiksi voisi ottaa museopoliittisen ohjelman, joka oli työnä vaativa mutta on jo saanut paljon aikaan, muun muassa uuden rahoitusjärjestelmän. Palautteen perusteella se on kyennyt nostamaan esiin kulttuuriperintöalan merkitystä. Samaa vaikuttavuutta toivon apolille. 

Ratkaisevaksi tulee se, millä otteella apoli tehdään. Se ei saa olla liian yksityiskohtainen, jolloin se sulkee pois, muttei liian yleinenkään, jolloin se ei sytytä kiinnostusta.

”Uskottavuudestamme arkkitehtuurimaana kertoo se, että EU-puheenjohtajuusvuonna meiltä toivottiin nimenomaan arkkitehtuuripoliittisen keskustelun isännöimistä.”

Millaisena näet ulkomaisten ohjelmien merkityksen Suomen apoli-työlle? 

Suomi on vuosia toiminut aktiivisesti eurooppalaisissa verkostoissa, sekä ministeriöiden että järjestöjen taholla. Olemme muun muassa osallistuneet arkkitehtuuripoliittisen eurooppalaisen yhteistyöverkoston työhön ja järjestimme juuri verkoston kokouksen Suomessa. Uskottavuudestamme arkkitehtuurimaana kertoo se, että EU-puheenjohtajuusvuonna meiltä toivottiin nimenomaan arkkitehtuuripoliittisen keskustelun isännöimistä.

Suomi on myös valmistelemassa liittymistä Davosin julistukseen, jonka määrittelemä Baukultur näyttää lähtevän pitkälti samoista lähtökohdista kuin meidän apoli2020-työmme – arkkitehtuurin vaikutusta yhteiskunnassa ei nähdä vain rakennettuun ympäristöön liittyvänä vaan paljon laajempana keinona kehittää yhteiskuntaa. Lisäksi Euroopan unionin neuvosto on asettamassa OMC-työryhmää arkkitehtuuripolitiikasta. Näin ollen arkkitehtuuripolitiikka nähdään merkityksellisenä asiana myös EU:ssa. 

Mikä sinulle puheenjohtajana olisi merkki siitä, että arkkitehtuuripoliittinen ohjelmatyö on onnistunut?

Työskentely on alkanut hyvin keskustelevalla tavalla. Moniäänisyyttä ovat tuoneet eri-ikäiset ja -taustaiset osallistujat. Tästä kiitos myös sihteeristönä toimivalle Archinfolle, joka on saanut hyvän vireen osallistujajoukkoon. 

Aikamoinen homma apoli2020 toki tulee olemaan. Meille ministeriöille se on myös uudenlainen haaste. Ministeriöille on tuttua viedä asioita eteenpäin päätöksillä ja lainsäädännöllä, mutta tässä kyse on pehmeämmästä vaikuttamista, joka on paljolti viestintää. 

Arkkitehtuuria pidetään usein vaikeana, vaikka se on kaikkialla ympärillämme ja tarjoaa ratkaisuja tärkeimpiin haasteisiimme. Ilmastokriisiä on vaikea pitää myönteisenä, mutta se voi luoda mahdollisuuksia myös hyvään. Laadukkaan suunnittelun ja rakentamisen merkitys kasvaa, kun pyrimme kohti kestävämpää elämäntapaa.

Teksti: Katja Lindroos