Diplomityöprojektiaan varten Kristiina Kuusiluoma opiskeli massiivisavirakentamista Itävallassa.

Kristiina Kuusiluoman palkittu diplomityö päivittää ikivanhan massiivisavirakennustekniikan nykypäivään

Oulun yliopistoon tehty diplomityö sai kunniamaininnan toukokuussa Arkkitehtipäivillä jaetussa Wuorio-palkinnossa. Arkkitehti Kristiina Kuusiluoma esittelee työnsä alla.

Nuoren arkkitehdin palkinnon saajaksi palkintotuomari Juha Ilonen valitsi Aalto-yliopiston Meri Wiikinkosken, jonka työ Valoateljee on suunnitelma Albert Edefeltin ateljeemuseon galleriarakennukseksi. Lue esittely tästä. Toisen kunniamaininnan sai Diana-Luiza Rimniceaunu Tampereelta. Lue englanninkielinen esittely tästä.

Maasta arkkitehtuuria – Päivölän koerakentamishanke massiivisavesta
Diplomityö, Kristiina Kuusiluoma
Ohjaaja professori Matti Sanaksenaho
Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö


Maasta arkkitehtuuria – Päivölän koerakentamishanke massiivisavesta

Aiheen valitseminen diplomityöhöni oli vaikeaa; minulla oli itse asiassa monta tutkintalinjaa. Kaikkia niitä yhdisti paikan luominen ihmisille kaupungin sydämeen. Materiaalisuus ja tekemisen tapa ovat minulle hyvin tärkeitä: ei ole samantekevää, mistä ja miten vaatteet, ruoka, saati rakennukset on tehty. Rakennuksen raaka-aineet ovat arkkitehtuurissa olennaisia ja se, kuinka kunnioittavasti niitä työstetään. Hyvä arkkitehtuuri tarvitsee myös viisaita ja valveutuneita tilaajia.

Mäntsälän Päivölässä nämä kaikki kohtasivat. Kiinteistönomistajat halusivat pihasuunnitelman, joka kunnioittaisi 50-luvun suojeltua asuin- ja liikerakennusta, jonka he olivat pelastaneet kunnostamalla sen uudenaikaisiksi toimisto- ja työtiloiksi. Tontin sijainti Mäntsälän liikekeskustan ytimessä ja paikan historia innoittivat muotoilemaan tontille uuden rakennusosan puretun siipirakennuksen paikalle. Syntyi idea torimaisesta sylistä, kaupunkilaisten kokoontumispaikasta parkkipaikkojen tilalle.

Ideaan ja paikan henkeen sopivaa rakennusmateriaalia ei kuitenkaan tahtonut löytyä, kunnes tutustuin rammed earth -tekniikkaan. Näin Päivölästä kehkeytyi massiivisavirakentamisen koerakentamishanke, jonka toteuttamista valmistellaan parasta aikaa. Kädet ovat olleet savessa monta kertaa tutkimusmatkan varrelle: lähdin opiskelemaan tekniikkaa itävaltalaisarkkitehtien Hanno Burtscherin ja Tobias Fritzin järjestämään työpajaan Itävallan Dornbirniin. He ovat molemmat työskennelleet vuosikymmeniä Martin Rauchin kanssa, joka on yksi merkittävimpiä nykyaikaisen ja teollisen savirakentamisen edistäjiä Euroopassa.

Opinnäytetyössäni käsittelen massiivisavirakentamista, joka on lujin noin 40:stä maailmalla tunnetusta savirakentamisen tekniikasta. Kyseessä on rakennustapa, jossa puhtaan saven ja kiviainesten seosta tiivistetään junttaamalla muottien väliin siten, että syntyy pystysuora kantava seinä. Savi toimii sementin tapaan sideaineena. Kielestä riippuen tekniikka tunnetaan maailmalla eri nimillä: ranskaksi pisé, saksaksi stampflehm ja englanniksi rammed earth. Suomeksi rakennustavalla ei ole vakiintunutta nimeä.

Kysymys on myös maailman vanhimmasta rakennusmateriaalista ja laajalle levinneestä rakentamisen tavasta: maata on aina löytynyt jalkojemme alta, sen sijaan puuta ei aina ole ollut saatavilla. Tutkijoiden mukaan perinne rakentaa massiivisavesta alkoi toisistaan riippumatta kahdessa paikassa eri puolilla maailmaa: Kiinassa Keltaisenjoen laaksossa ja Välimeren rannalla, foinikialaisten asuttamalla nykyisen Libanonin alueella. Vanhimpina yhä olemassa olevina esimerkkeinä voidaan nostaa esiin vaikkapa Kiinan muurin vanhimmat osat, kuten Jiayuguanin linnoitus, sekä Alhambran palatsi Espanjan Granadassa.

Saven edellinen renessanssiaika Euroopassa alkoi 1700-luvun lopulla Ranskassa François Cointreaux’n johdolla, ja se liittyi ekologiseen kriisiin puun loppuessa Euroopassa. Liekö Cointreaux’n vaikutusta, mutta Suomen tiettävästi vanhin edelleen käytössä oleva massiivisavinen talo valmistui vuonna 1784 Ruotsinpyhtäälle Strömforsin ruukin majataloksi. Ajan tapaan rakennus kalkkirapattiin. Keski-Euroopassa onkin rakennettu satoja tuhansia rakennuksia massiivisavitekniikalla, mutta savirakenne on piilossa rappausten takana. Nykyarkkitehtuurissa massiivisavi jätetään julkisivuissa usein näkyviin. Saven eroosiota voidaan hallita jopa suurelementtirakentamisessa, kuten savirakentamisen kehittäjän Martin Rauchin työ osoittaa. Esimerkkinä tästä on esimerkiksi Herzog & de Meuronin Ricola Kräuterzentrum Sveitsissä.  

Reitenmann + Sassenroth, Sovinnon kappeli, Berliini 2000. Roger Boltshauser, Martin Rauch, Talo Rauch, Schlins, Vorarlberg, Itävalta 2008. Herzog & de Meuron, Ricolan yrttikeskus, Laufen, Basel, Sveitsi 2012. Rakentajana kaikissa Martin Rauch / Lehm Ton Erde Baukunst GmbH. kuvat: Kristiina Kuusiluoma

Savi on ekologisesti kestävä ja samalla kosketeltava, kaunis materiaali. Massiivisavi on akustisesti miellyttävä, se tasapainottaa tehokkaasti kosteutta ja lämpötilaa, ja sen ilmaa puhdistavista vaikutuksista on tehty alustavia tutkimuksia. Rakennusmateriaalin valmistus aiheuttaa vain vähän hiilidioksidipäästöjä. Tontin kaivuumassat, joista orgaaninen humuskerros on kuorittu pois, ovat yleensä hyödynnettävissä massiivisavirakentamisessa, ja rakentamiseen kelpaavaa savimaata löytyy useimpien rakennuspaikkojen läheltä. Savea ei myöskään tarvitse sementin tapaan polttaa. Lisäksi savi on käytön jälkeen kierrätettävissä täysin. Savella on erinomainen kyky sitoa nopeasti itseensä kosteutta ja luovuttaa sitä hitaasti ympäristöönsä, minkä vuoksi savi tukee siihen liittyvien rakenteiden palo- ja kosteusteknistä toimintaa. Saven ja puun liitto on erityisen optimaalinen, mutta savi tukee myös betonin kuivumista.

Diplomityöni on vahvistanut ajatusta siitä, että terveellisten luonnonmateriaalien ja niiden nykyaikaisten sovellusten parissa työskenteleminen on tulevaisuuden kannalta erityisen merkityksellistä: prosessoimattomat massiivirakenteet ilman lisäaineita, liimoja ja muoveja ovat hyvinvoinnillemme ja ympäristöllemme yhä toivottavampi vaihtoehto. Rakennuttajan ja arkkitehdin – ja rakentajien – tulee yhdessä pohtia rakennuksen jokaista materiaalivalintaa. Samoin kuin ruoan kanssa, rakennus on yhtä hyvä kuin raaka-aineensa. 

Perehdyttyäni saveen ja sen mahdollisuuksiin rakentamisessa olen vakuuttunut sen olevan yksi tulevaisuuden rakennusmateriaaleista. Massiivisavirakentaminen soveltuu asumisen lisäksi myös urbaaneihin ympäristöihin ja julkisiin kohteisiin. Tällä hetkellä olemme kehittämässä yhdessä betonialan yrityksen kanssa savielementtejä Päivölään. Tavoitteena on myös yleisesti kehittää savirakentamista Suomessa. Diplomityöstäni on näin kasvanut projekti, jossa arkkitehdiksi valmistuminen oli vain yksi virstanpylväs pitkän matkan varrella.

Teksti ja kuvat: Kristiina Kuusiluoma


Kristiina Kuusiluoma, arkkitehti SAFA, perusti vuonna 2016 yhdessä arkkitehti Martino De Rossin kanssa Helsingissä toimivan arkkitehtistudio Collaboratorion, joka on menestynyt useissa arkkitehtuuri- ja suunnittelukilpailuissa. ”Minua innostavat historia ja ihmiskunnan tila, joka kehittyy kovin hitaasti tekniikan kehitykseen verrattuna. Unelmani on kehittää nykyaikaiseen kaupunkiympäristöön joustavia yhteisasumisen tiloja luonnollisin, terveellisin ja kestävin ratkaisuin – kauneutta unohtamatta.”