Tutkielmia kattomuodoista Meri Wiikinkosken Valoateljee-didplomityötä varten.

Diplomityöt lupaavat herkkyyttä arkkitehtuuriin
– Wuorio-palkinto Aalto-yliopiston Meri Wiikinkoskelle

Helsingissä toukokuussa järjestetyillä Arkkitehtipäivillä jaettiin vuotuinen Wuorio-palkinto nuorelle arkkitehdille. Palkintotuomari, arkkitehti Juha Ilonen valitsi kunkin koulun onnistuneimmista töistä parhaimmat. Palkinnon sai Aalto-yliopistosta arkkitehdiksi valmistunut Meri Wiikinkoski, joka esittelee Valoateljee-diplomityönsä tässä.

Wuorio-palkinnon kunniamainintoja jaettiin kaksi. Palkintotuomari Juha Ilosen mukaan kolme palkittua työtä olivat hyvin tasaväkisiä. Lue Oulun yliopiston Kristiina Kuusiluoman diplomityön esittely tästä. Tampereen yliopiston Diana-Luiza Rimniceaunun työn englanninkielinen esittely löytyy tästä.


Valoateljee – galleriarakennus Albert Edelfeltin ateljeemuseolle
Diplomityö, Meri Wiikinkoski
Valvoja professori Pekka Heikkinen
Ohjaaja professori Pirjo Sanaksenaho
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos


Valoateljee – galleriarakennus Albert Edelfeltin ateljeemuseolle

Metsäisen kukkulan päällä Porvoon Haikkoossa seisoo pieni harjakattoinen talo. Tässä kesäateljeessa on maalattu Suomen taidehistoriaa, muun muassa teokset Leikkiviä poikia rannalla ja Lapsen ruumissaatto. Rakennuksen ympärillä avokalliolla kasvaa suoraa mäntyä, mutta alarinteessä puusto muuttuu lehtomaiseksi ja kaislikon takana maisema aukeaa Haikkoon selän vesistöön. Albert Edelfeltin korutonta Haikkoon ateljeeta ympäröi erityinen tunne sen historian voimasta.

Diplomityönäni oli suunnitella tuolle tontille galleriarakennus palvelemaan nykyisin museona toimivan ateljeen tarpeita. Jo ensimmäinen käynti tontilla osoitti selvästi, että mitä tahansa tähän paikkaan tulenkaan suunnittelemaan, sen on saatava voimansa paikan hengestä.

Tarve uudelle galleriarakennukselle on todellinen, sillä ateljeemuseota ylläpitävän Albert Edelfeltin säätiön toiveissa on kasvattaa ja monipuolistaa museon toimintaa. Tätä varten säätiö tilasi Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitokselta kolme diplomityötasoista suunnitelmaa uudisrakennukseksi. Arkkitehtuurin opinnoissani olen alusta asti painottanut taiteen ja kulttuurin merkitystä sekä rakennetussa ympäristössä että suunnittelutyökaluna. Kun kuulin mahdollisuudesta tehdä diplomityö näin herkullisesta aiheesta, anoin sitä välittömästi. Muutaman kuukauden päästä aloitin tonttianalyysin.

Suunnittelutyö oli omalla tavallaan itsenäistä mutta toisaalta jatkuvaa keskustelua niin Edelfeltin säätiön ohjausryhmän, diplomityöni valvojan Pekka Heikkisen ja ohjaajan Pirjo Sanaksenahon kuin samasta aiheesta diplomityötään työstävien Anna Kontuniemen ja Kiira Piirosen kanssa. Tapasin myös asiantuntijoita tontin historiaan, maiseman huomioimiseen ja rakenteisiin liittyen. Mielestäni hyvä suunnitelma ei koskaan synny vain yhden ihmisen pääkopassa hautumalla, vaan suunnitelma kehittyy parhaiten konseptista toimivaksi kokonaisuudeksi ajatustenvaihdossa aiheesta kiinnostuneiden ihmisten – niin arkkitehtien kuin muidenkin – välillä. Siten tämä projekti on ajanut minut lukemattomiin kiinnostaviin keskusteluihin, joissa näkökulmia on ollut yhtä monia kuin keskustelijoita.

Edelfelt oli arvostettu maalari jo elinaikanaan. Hän työskenteli suuren osan vuodesta ulkomailla, pääasiassa ateljeessaan Pariisissa. Vaikka hän nautti Euroopan taidepiireissä vallitsevasta vapaasta ja inspiroivasta ilmapiiristä, kesäisin hän palasi aina Suomeen maalaamaan Haikkoon ateljeellaan. Kaipuu maaseudun rauhaan ja suomalaiseen luontoon tekee Edelfeltin hahmosta äärimmäisen samastuttavan.

Suunnittelun aikana sovitin tontille useita erilaisia vaihtoehtoja rakennusmassaksi. Kun ensimmäisen kerran kokeilin konseptia, jossa toin uudisrakennuksen sisäpihaksi vanhan ateljeen kokoisen tyhjän tilan, pysähdyin täysin. Ensimmäisellä vierailullani ateljeessa olin pitänyt tilaa odotuksiini nähden vaatimattoman pienenä. Olin antanut mitä toisarvoisempien asioiden vaikuttaa kokemukseeni taiteilijan työtilasta. Koruton ulkokuori, näyttelytilana ja museomyymälänä samanaikaisesti toimiva sisätila ja lopputalven haalea iltapäivän valo olivat luoneet minulle täysin erilaisen kuvan ateljeen koosta kuin mitä se todellisuudessa oli. Nyt, kun olin sijoittanut tämän 50 neliön kokoisen aukon keskelle 200 neliön galleriatilaa, se ei vaikuttanut enää ollenkaan pieneltä.

Tämän ajatuksen inspiroimana uuden galleriarakennuksen konseptiksi muodostui esitellä vierailijoille Albert Edelfeltin tila pelkistyneimmillään. Uudisrakennuksen keskellä on täsmälleen vanhan ateljeen kokoinen ja suuntainen tyhjä tila, “Valoateljee”, jonka ympärille gallerian toiminnot kietoutuvat. Vanhan ateljeen tuominen uudisrakennuksen kantavaksi teemaksi luo myös siteen kahden kulttuuritilan välille ja korostaa vanhan ateljeen merkitystä tontin tärkeimpänä rakennuksena.

Hahmoltaan puurakenteinen galleria on kuin tontille viskattu esine, joka ei tunnu juurikaan välittävän siitä, mihin se on pudonnut. Todellisuudessa rakennuksen sijainti tontilla, sen suuntaukset ja etäisyydet sekä vanhasta ateljeesta että tiestä, perustuvat tarkkoihin analyyseihini eri vaihtoehtojen vaikutuksista kokonaisuuteen.

Koska galleriarakennuksen massa on suhteellisen suuri ateljeeseen verrattuna, pilkoin sitä pienempiin osiin kattomuotoa veistämällä. Harjakattomuunnelma ottaa kantaa myös alueen historialliseen, pienipiirteisempään rakennuskantaan: ateljeelle päin julkisivu näyttäytyy kuin kolmena matalana aittana. Diagonaalisesti asettuvat kattomuodot jakavat myös gallerian yhtenäiset sisätilat visuaalisesti useampaan osaan.

Rakennus on luonteeltaan voimakkaasti sisäänpäin kääntynyt. Suoraa auringonvaloa tilaan tulee vain vähän. Voimakas luonnonvalo ei sovellu taiteen esittämiseen, mutta galleriarakennuksen monikäyttöisyyden vuoksi en halunnut jättää tilaa kokonaan keinovalaistuksen armoille. Luonnonvalon päälähteenä on keskelle jäävä atriumpiha, jonka kautta valo ohjautuu tiloihin pehmeästi.

Korostaakseni valopihaa tilan ensisijaisena valonlähteenä jätin yleisötilasta pois sekundääriset aukotukset; vain koillisnurkassa on ikkuna, josta avautuu näkymä kohti ateljeeta. Kokemuksen voimistamiseksi sijoitin luonnonvaloelementin keskelle avointa yleisötilaa – galleriassa kuljetaan koko ajan valoateljeeta kiertäen. Keskuspiha on itsessään kuin taideteos – installaatio, joka kertoo Albert Edelfeltin ateljee-elämän tilasta ja valosta – mutta se on myös toiminnallisesti monipuolinen tilanjakaja: avattavien lasiseinien ansiosta sisäpiha on mahdollista ottaa käyttöön osaksi kesäisiä näyttelyitä ja kulttuuritapahtumia.

Ateljeemuseon tärkein rakennus on kuitenkin vanha ateljee. Uusi galleriarakennus tarjoaa mahdollisuuden riisua ateljeelta kaikki vastuu näyttelytilana ja museomyymälänä toimimisesta ja palauttaa se alkuperäiseen asuunsa. Uudet tilat mahdollistavan erilaisten tapahtumien ja nykyaikaisten näyttelyiden järjestämisen ateljeetontilla. Parhaimmillaan museo tarjoaa erilaisten tapahtumien tai performanssien muodossa puitteet myös taiteen luomiselle. Tällöin Haikkoon metsäinen rantatontti toimisi taas alkuperäisessä tarkoituksessaan – rauhallisena luontoateljeena.

Teksti ja kuvat: Meri Wiikinkoski


Meri Wiikinkoski valmistui Aalto-yliopistosta arkkitehdiksi vuonna 2018. ”Innostun erityisesti arkkitehtuurin ja kuvataiteen rajapinnoista. Tällä hetkellä suunnittelen julkisia rakennuksia arkkitehtitoimistossa, opetan arkkitehtuuria Aalto-yliopistossa ja teen näyttelyitä ja näyttelyarkkitehtuuria erilaisissa työryhmissä.”