Home » Arkkitehtuuri » Vantaan Kehäkukka-palkinto Martinlaakson päiväkodille
Palkintolautakunnan perusteluiden mukaan päiväkoti luo pääsisäänkäynnillään kutsuvan paikan kaupunkikuvaan. kuva: Mika Huisman / Decopic

Vantaan Kehäkukka-palkinto Martinlaakson päiväkodille

Vantaan kaupungin tunnustus laadukkaalle ja kekseliäälle arkkitehtuurikohteelle tai -teolle on vuonna 2019 myönnetty Anttinen Oiva Arkkitehtien suunnittelemalle Martinlaakson päiväkodille.

Vantaan kaupunki palkitsi arkkitehtuuripäivän seminaarissa 22.3. Martinlaakson päiväkodin laadukkaasta arkkitehtuuristaan Kehäkukka-tunnustuksella. Vuonna 2018 valmistunut päiväkoti on kaksikerroksinen uudisrakennus, jonka ovat suunnitelleet Vesa Oiva ja Outi Bachér Anttinen Oiva Arkkitehdeista. Monitasoisen ja värikkään pihasuunnittelun on toteuttanut Eeva Byman Maisema-arkkitehdit Byman–Ruokoselta. 

Vantaan kaupungin virkamiehistä ja arkkitehtuuriasiantuntijoista koostuvan palkintoraadin mukaan päiväkoti on arkkitehtuuriltaan omaleimainen rakennus, jossa toiminnallisuus ja estetiikka ovat läsnä niin sisä- kuin ulkotiloissakin. Avoimiksi suunnitellut tilat mahdollistavat joustavan tilankäytön ja uudenlaisten oppimisympäristöjen luomisen, mikä tukee uutta varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmaa. 160 lapsen päiväkoti vakuutti palkintolautakunnan vahvalla kokonaiskonseptilla ja suunnitteluratkaisun selkeydellä.

Muita ehdokkaita palkinnon saajiksi olivat

  • Metropolian ammattikorkeakoulun Myyrmäen kampuksen laajennus (Kirsti Sivén & Asko Takala Arkkitehdit)
  • Härkähaankuja 3, LTU Urakointi Oy:n pääkonttori- ja varastorakennus (HELST-Arkkitehdit)
  • Vaaralanpuiston päiväkoti (AFKS Arkkitehdit)
  • Tikkurilan uimahallin saneeraus (Arkkitehtitoimisto Minkkinen)
  • Lentoaseman terminaalilaajennuksen Aukio-suunnitelma (Arkkitehdit Davidsson Tarkela ja Rune & Berg Design / PES-Arkkitehdit)

Vuoden 2019 palkintolautakuntaan kuuluivat Vantaan maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä, kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine, arkkitehtuurityöryhmän puheenjohtaja Anna-Riitta Kujala ja rakennussuunnittelun professori, arkkitehtuuriasiantuntija Pirjo Sanaksenaho. Kehäkukka-palkinnon saajaa saivat ehdottaa kaikki vantaalaisesta arkkitehtuurista kiinnostuneet.

Kehäkukka on vantaalainen arkkitehtuuripalkinto, joka myönnetään vuosittain tunnustuksena hankkeelle, tapahtumalle, henkilölle tai yhteisölle, joka on esimerkillisellä tavalla tuonut näkyväksi laadukkaan ympäristön toteutumista. Ensimmäinen Kehäkukka-palkinto jaettiin vuonna 2007.