Home » Arkkitehtuuri » Merkitysten paikka –
Kuinka Viipurin kirjastosta tuli enemmän kuin rakennus
Viipurin kirjasto oli käytössä koko toisen maailmansodan ajan. Kaupunginjohdolle järjestettiin kahvitarjoilu lastenosaston sisäänkäynnin viereen syyskuussa 1941. Kalusteina on Aallon kirjastoon suunnittelemia huonekaluja. kuva: SA-kuva

Merkitysten paikka –
Kuinka Viipurin kirjastosta tuli enemmän kuin rakennus

Viipurin kirjasto on Alvar Aallon tunnetuimpia varhaisia töitä. Aalto-yliopistosta tohtoriksi väitellyt Laura Berger tutki väitöskirjaansa varten kirjaston elämää suunnitteluvaiheesta nykypäivään sekä kontekstia, johon kirjasto syntyi. Bergerin tausta on antropologiassa ja arkeologiassa, ja erityisesti historian yksityiskohdat ja unohtuneet fragmentit kirjaston toteutumisen taustalla herättivät hänen kiinnostuksensa.

Viipurin kirjasto valmistui vuonna 1935 itäisen Suomen merkittävimpään kaupunkiin. Kuitenkin jo vuonna 1944 Viipuri ja osa Suomen Karjalaa liitettiin Neuvostoliittoon, ja vuodesta 1991 lähtien, Neuvostoliiton hajoamisen ja kylmän sodan jälkeen, kaupunkia on isännöinyt Venäjä. Tätä taustaa vasten on mahdollista hahmotella vastauksia kysymykseen, miksi Viipurin kirjasto on herättänyt lähes katkeamatonta kiinnostusta valmistumisestaan aina tähän päivään asti.

Arkkitehtuurikirjallisuudessa ilmenee kaksi syytä, jotka perustelevat Viipurin kirjaston nauttimaa arvostusta. Ensinnäkin kirjastolla oli tärkeä rooli Alvar Aallon tuotannossa: sen suunnittelutyön aikana Aalto siirtyi klassismista funktionalismiin. Toiseksi, heti valmistuttuaan kirjasto herätti laajaa kansainvälistä kiinnostusta, mikä varmisti sille aseman modernin arkkitehtuurin avainteoksena.

Rakennuksen merkitys kietoutuu myös laajempaan historiallisten tapahtumien ketjuun. Erityisesti se, että kirjasto on sijainnut olemassaolonsa aikana kolmen eri valtion – Suomen, Neuvostoliiton ja Venäjän – alueella, on lisännyt kerrostumia kirjaston ”elämään”. Arkkitehtuurijulkaisujen lisäksi kirjasto onkin noussut esiin sotahistoriallisessa kirjallisuudessa, ja siitä on käyty vilkasta julkista keskustelua myös suomalaisissa sanomalehdissä.

Torkkelinpuistoon vuonna 1935 valmistuneen kirjaston takana näkyvät sankaripatsas ja Tuomiokirkko. kuva: Sotamuseo / Ilmavoimat

Väitöskirjassani analysoin Viipurin kirjastoa paikkana, joka tuo yhteen hyvin monenlaisia merkityksiä. Väitän, että kirjasto edustaa erilaisissa yhteyksissä erilaisia asioita. Tutkimuksessani puran kirjaston elämän neljään teemaan, jotka nousivat aineistoista esiin.

Ensimmäinen teema on kaupunki, jossa pohdin taustoja: Miksi Viipuriin haluttiin kirjasto, ja miksi se toteutettiin juuri sille paikalle? Toinen teema on arkkitehti. Siinä kuvaan Alvar Aallon suunnitteluprosessia, rakennusta osana hänen tuotantoaan ja rakennuksen saamaa vastaanottoa. Kolmas teema kadonnut kirjasto keskittyy toisen maailmansodan aikaan, jolloin kirjasto oli niin suomalais- kuin neuvostoasukkaidenkin käytössä, vaikka ulkomailla sen uskottiin tuhoutuneen sodassa. Neljännessä teemassa restaurointi tuon esiin suomalaisen julkisen keskustelun ja rakennuksen restauroinnin suomalais-venäläisenä yhteistyönä. Restaurointi valmistui vuonna 2013, minkä jälkeen sille on myönnetty useita palkintoja ja rakennus on saanut taas uutta kansainvälistä huomiota.

Tutkimuksessani nousi esiin se, kuinka Viipurin kirjaston kaltaisten tunnettujen rakennusten kohdalla arkkitehtuurikirjallisuus toistaa aina samoja tietoja. Tutkimusta tehdessäni minua alkoikin kiinnostaa yhä enemmän se, mitä ei ole sanottu ja kysytty – yksityiskohdat ja unohtuneet fragmentit. Halusin tietää, mistä tekijöistä koostuivat aiheeseen liittyvät suuret ilmiöt, kuten ”Alvar Aallon maine” tai että ”kirjasto on sijainnut kolmen valtion alueella”. Tästä syystä tutkimukseni näkökulma lähentelee monin paikoin mikrohistoriallista tutkimusotetta. Tarjotakseni käsityksen siitä, millaisia näkökulmia Viipurin kirjaston lähempi tutkimus avaa, kuvaan lyhyesti muutamia esimerkkejä, jotka johtivat rakennuksen toteutukseen.

Kirjasto – kaupungin kaunistus

Yksityisten, pienempien kirjastojen historia Viipurissa alkaa jo keskiajalta. Kuten muuallakin Euroopassa, luostarit olivat varhaisimpia paikkoja, joissa kirjoja sekä valmistettiin että säilytettiin. Lainakirjastot alkoivat järjestäytyä 1800-luvulla, ja niistä ensimmäisiä Viipurissa oli saksankielisen koulun yhteyteen vuonna 1806 perustettu kirjasto. Kaupungissa toimivat myös suomen-, ruotsin- ja venäjänkieliset kirjastot sekä erillinen lehtilukusali työväestölle. Arkkitehtuurikirjallisuudessa Viipurin kirjaston tarina alkaa tyypillisesti vasta vuodesta 1927, jolloin Alvar Aalto voitti sen suunnittelusta järjestetyn arkkitehtuurikilpailun. Prosessin, joka johti uuden kirjastorakennuksen toteutumiseen, voidaan kuitenkin katsoa alkaneen jo 1900-luvun alussa.

Alvar Aallon ehdotus “W.W.W.” Viipurin kirjastokilpailuun vuonna 1927. kuva: Alvar Aalto -säätiö

Taustoihin liittyy runsaasti värikkäitä vaiheita. Yhtenä alkupisteenä voidaan pitää apteekkari von Zweygbergin kaupungille vuonna 1900 tekemää testamenttilahjoitusta, jonka käyttötarkoitus oli kaunistaa kaupunkia. Näin kaupunginisät keksivät, että rakenteilla olevaan Torkkelinpuistoon voitaisiin toteuttaa eurooppalaistyylinen suihkulähde. Tähän tarkoitukseen tilattiinkin taiteilijalta piirustukset.

Kaupungissa heräsi kuitenkin ajatus kysyä kaunistamiskysymykseen neuvoa ajan parhailta kaupunkisuunnittelun asiantuntijoilta, Bertel Jungilta ja Eliel Saariselta. Arkkitehdit saapuivat vierailulle Viipuriin ja tarkastettuaan ”kaikki paikat” suosittelivat, että Torkkelinpuistoon ei pystytettäisi ainoastaan suihkulähdettä, vaan vallinnut kaupungin ”barbarian tila” tuli korjata rakentamalla puiston halkaisseen Aleksanterinkadun varrelle monumentaaliaukio.

Uno Ullbergin ehdotus luonnoskilpailussa monumentaalisen paikan järjestelyksi Viipuriin 1912. Aleksanterinkadun molemmin puolin olisi sijoitettu teatteri, museo ja kirjasto. kuva: MFA

Vuonna 1912 Viipurin kaupunki julisti arkkitehtuurikilpailun “monumentaalista paikkaa” varten. Kilpailun tarkoituksena oli merkitä kaupungille selkeä keskus ja osoittaa sijainti teatterille, museolle ja kirjastolle. Näihin suunnitelmiin sisältyy ensimmäisen kerran uusi kirjastorakennus. Voittaneet ehdotukset olivat kuitenkin niin suurisuuntaisia, ettei niiden toteuttamista sellaisenaan pidetty mahdollisena.

Pian alkaneen laman ja inflaation seurauksena apteekkarin testamenttilahjoituksen arvo kutistui. Lopulta testamenttirahoilla saatiin tilattua kaupunkia kaunistamaan vain kaksi pienehköä patsasta: Karjalan impi ja Kalapoika. Kilpailu monumentaaliaukiota varten oli kuitenkin tuonut esiin kirjaston merkityksen julkisena rakennuksena ja osana kaupunkikuvaa: millaiseksi tulevaisuuden Viipuri kuviteltiin ja miten kaupunkia haluttiin kehittää.

Avoin hylly, avoin tila

Pysähtyneet suunnitelmat saivat uuden käänteen vuonna 1923, jolloin kirjastorakennuksen toteuttaminen tuli mahdolliseksi uuden lahjoituksen turvin. Juho ja Maria Lallukka, tunnettu viipurilainen kauppiaspariskunta, olivat laatineet yhteisen testamentin. Testamenttia avattaessa kohdattiin yllätys: Maria Lallukka oli miehensä kuoltua päättänyt jättää puolet omaisuudestaan Viipurin kirjastolle, joka tuli järjestää amerikkalaisten Carnegie-kirjastojen malliin. Ennen toista maailmansotaa Carnegie-kirjasto ei ollut Suomessa erityisen tunnettu käsite. Sillä tarkoitettiin lähinnä avohyllyjärjestelmää, jossa käyttäjät saivat itse valita kirjat hyllyistä. Tärkeää oli myös varata tiloja kulttuuriesityksiä ja valistavia tilaisuuksia varten.

Karjala-sanomalehdessä 17.10.1926 julkaistu pilapiirros ja kommentaari kertovat kirjaston tonttia koskeneista kiistoista. kuva: Karjala-lehti / Suomen Kansallisarkisto

Testamentissa ei itse asiassa vaadittu uuden rakennuksen toteuttamista, mutta kaupunginisät tarttuivat asiaan. Rahoituksen tultua ratkaistuksi alkoi kiihkeä keskustelu siitä, mihin kirjasto olisi sijoitettava. Sitä ehdotettiin julkisille rakennuksille varatuille tonteille eri puolilla kaupunkia, esimerkiksi kukkuloille, joille myöhemmin nousivat Uno Ullbergin suunnittelema Taidekoulu ja -museo (1930) sekä Ragnar Ypyän suunnittelema Kauppa- ja merenkulkuopisto (1938). Eräs mahdollinen paikka olisi ollut Patterinmäellä, jonne suunniteltiin Viipurin yliopistoa.

Idea monumentaaliaukiosta säilyi mukana kirjaston alkuvaiheen suunnitelmissa. Alvar Aallon piirroksessa vuodelta 1929 kirjastoa vastapäätä on hahmoteltu kulttuuritalo. kuva: Alvar Aalto -säätiö

Vihdoin vuonna 1927 käynnistettiin arkkitehtuurikilpailu Viipurin kaupungin kirjastotaloa varten. Uusi kirjasto otettiin käyttöön vuonna 1935. Maria Lallukan toive Carnegie-tyyppisestä kirjastosta toteutui kenties selkeimmin luentosalissa, jonne Aalto suunnitteli kuuluisan aaltoilevan puukaton. Nykyisin luentosali toimii näyttelyiden ja seminaarien järjestämispaikkana.

Kirjasto kärsi sodanaikaisissa pommituksissa. Kuva syyskuulta 1941. kuva: SA-kuva
Kirjasto avautui uudelleen korjattuna vuonna 1961. Luentosalin käyttö erilaisten kerhojen ja yhdistysten kokoontumispaikkana jatkui myös neuvostoaikana. kuva: Jussi Rautsi

Kenties oleellisinta oli, että uusi kirjastorakennus toi yhteen eri kansan- ja kieliryhmiä palvelevat kirjakokoelmat, lehtisalin ja niiden käyttäjät. Eräänlaisena muistona aiemmista kirjastoista Aallon suunnittelema rakennus muodostuu kolmesta erillisestä kirjastosta: pääsalista, lastenkirjastosta ja lehtisalista, joiden välillä yleisö ei pysty liikkumaan sisäkautta. Tulkintani on, että erilaiset tilat kertovat kirjastoista rakennustyyppinä: Viipurin kirjasto on ensimmäisiä itsenäiseen Suomeen rakennettuja kirjastoja, ja siitä lähtien julkiset kirjastot ovat tarjonneet tiloja monenlaiseen toimintaan palvellen hyvin erilaisia käyttäjiä. Tämä kenties osaltaan selittää sitä, miksi suomalaiset ovat aktiivisimpia kirjastonkäyttäjiä maailmassa.

Vuonna 2013 valmistuneessa restauroinnissa palautettiin monia kadonneita yksityiskohtia, kuten punottu kori lainaustiskin viereen. Alun perin lainattava kirja oli hygienian nimissä pitänyt paketoida puhtaaseen käärepaperiin. Kirjaa palautettaessa käytetty paperi pudotettiin koriin. kuva: Laura Berger

Vuonna 2013 valmistuneen kymmenvuotisen restaurointiprojektin jälkeen Viipurin kirjasto on jatkanut elämäänsä paitsi ulkomaisten turistien matkakohteena myös paikallisille erittäin tärkeänä, kaikille avoimena julkisena rakennuksena. Viipurin kirjastoon liitetään erityisiä merkityksiä sen suunnittelijan ja monivaiheisen historian vuoksi. Kirjasto ei kuitenkaan ole vain monumentti, vaan se on aktiivisesti käytetty rakennus, demokraattinen tila, jollaisena sen tarina jatkuu.

Teksti: Laura Berger

Linkki The Building that Disappeared. The Viipuri Library by Alvar Aalto e-kirjaan
Lisää kuvia kirjastosta Finnish Architecture Navigatorissa

Laura Berger opiskeli arkeologiaa ja antropologiaa Cambridgessä ja Lontoossa. Hänen väitöskirjansa The Building that Disappeared. The Viipuri Library by Alvar Aalto tarkastettiin Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella syyskuussa 2018. Vastaväittäjänä toimi professori Robert Beauregard Columbia Universitystä ja kustoksena professori Pirjo Sanaksenaho. Bergerin aiemmat julkaisut ovat myös käsitelleet Alvar Aallon töitä sekä muun muassa neuvostoaikaista arkkitehtuurikeskustelua Suomen ja Viron välillä.