Home » Arkkitehtuuri » Arkkitehtuurin Finlandia -finalisteissa esillä koko elämän kirjo

Arkkitehtuurin Finlandia -finalisteissa esillä koko elämän kirjo

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto jaetaan nyt viidennen kerran. Palkintoehdokkaat ovat tänä vuonna Amos Rex, Lallukan taiteilijakoti, Tiedekulma, Tuupalan puukoulu ja Uusi lastensairaala. Voittajan valitsee oikeushammaslääkäri Helena Ranta.

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n jakaman palkinnon esiraatiin kuuluivat tänä vuonna professori Hannu Huttunen, arkkitehti Janne Teräsvirta, tekniikan tohtori Anne Stenros ja arkkitehti Juulia Mikkola. Raadin sihteerinä toimi pääsihteeri Paula Huotelin.

Palkintokohteista kaksi, Amos Rex ja Tiedekulma, ovat JKMM Arkkitehtien suunnittelemia. Helsingin Lasipalatsinaukion alle sijoittuva Amos Rex -taidemuseo on juuri auennut yleisölle. Museon kattokupolit työntyvät kummuiksi aukiolle, jonka kaupunkilaiset ovat jo ottaneet omakseen.

Opiskelijoiden, opettajien, yrittäjien ja kaupunkilaisten kohtaamispaikka Tiedekulma Helsingin yliopiston päärakennusta ja Porthaniaa vastapäätä rakennettiin Toivo Korhosen suunnittelemaan, vuonna 1977 valmistuneeseen yliopiston hallintorakennukseen.

Molemmissa JKMM:n kohteissa pääsuunnittelijana oli Asmo Jaaksi. Amos Rexin projektiarkkitehteina olivat Freja Ståhlberg-Aalto ja Katja Savolainen, ja sisustuksesta vastasi Päivi Meuronen. Tiedekulman projektiarkkitehti oli Teemu Toivio.

Suojellun funkkishelmen, Lallukan taiteilijakodin korjauksen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Freese. Vuonna 1933 valmistunut Göstä Juslenin suunnittelema ateljee- ja asuintalo on edelleen alkuperäisessä käytössään. Viime vuonna valmistuneen korjauksen suunnittelusta vastasivat Simo Freese, Eva Knif ja Anu Halme, ja yhteistilojen ennallistavan värityksen suunnitteli professori Vilhelm Helander.

HUS:in Uusi lastensairaala Meilahden sairaalakampuksella otetaan käyttöön syyskuussa. Rakennuksen arkkitehtuurissa on haluttu painottaa perinteisestä sairaalasuunnittelusta poiketen lapsipotilaiden ja heidän omaistensa viihtyvyyttä ja arjen sujuvuutta. Valtavan hankkeen suunnitteluvastuun ovat jakaneet Arkkitehtitoimisto SARC:in Antti-Matti Siikala, Sarlotta Narjus ja Sakari Forsman sekä Arkkitehtiryhmä Reino Koivulan Susanna Kalkkinen.

Ainoa pääkaupungin ulkopuolinen palkintoehdokas on Kuhmoon tänä vuonna valmistunut Tuupalan alakoulu ja päiväkoti. Puurakenteinen kokonaisuus muodostuu lautaverhoilluista kuutiomaisista rakennusmassoista sekä piharakennuksista. Puurakenteisen koulun suunnittelusta ovat vastanneet Antti Karsikas, Ville-Pekka Ikola, Tuomas Niemelä ja Kalle Vahtera Alt Arkkitehdeista sekä Martti Karsikas.

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon voittajan valitsijaksi kutsutaan aina vaikuttaja muulta kuin arkkitehtuurin alalta. Oikeushammaslääkäri Helena Ranta on toiminut kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä useilla kriisialueilla ja tutkinut ihmisoikeusloukkauksia esimerkiksi Balkanilla, Tšetšeniassa ja Irakissa. Hän on toiminut pitkäjänteisesti ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien puolesta myös erilaisissa kansalaisjärjestöissä.

”Tämä on hyvin mielenkiintoinen tehtävä. Matkustan paljon ja, aina kun mahdollista, käyn tutustumassa arkkitehtuurikohteisiin. Esimerkiksi Balkanilta löytyy paljon jugendia. Tämän vuoden kohteissa ei ole merkittävästi yhteismitallisuutta, mikä tekee valinnan myös haasteelliseksi”, Ranta toteaa.

Voittaja julkistetaan kansainvälisenä arkkitehtuurin päivänä 1.10.

Tutustu kaikkiin Finlandia-kohteisiin täällä.

Lisätietoja palkinnosta löytyy täältä.