Takaisin artikkeleihin

Salvos 2017–18

Rykelmä vanhoja lautoja, joiden päällä seisoo tyttö violetissa mekossa ottamassa itsestään valokuvaa

Somesadut-työpajassa Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin 12-vuotiaat tutkivat lähialueiden vanhojen talojen purkuprosessia ja kirjoittivat näkemästään fiktiivisiä tarinoita. Satujen pohjalta nuoret ottivat valokuvia, joissa he itse esiintyvät teatterissa lainatuissa puvuissa. Kuvissa risteävät fantasia, realismi ja sosiaalisen median ulottuvuudet.

Neljän kuvataidekoulun yhteisessä Salvos-hankkeessa kehitettiin arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatuksen sisältöjä ja pedagogiikkaa osana kuvataiteen taiteen perusopetusta Lahdessa, Lappeenrannassa, Lohjalla ja Valkeakoskella. Ensimmäisenä hankevuonna eväitä oman toiminnan kehittämiseen etsittiin kouluttautumalla, verkostoitumalla ja toteuttamalla opetuspilotteja. Toisena vuonna jatkettiin vauhdikkaasti käynnistynyttä ja inspiroivaa toimintaa sekä keskityttiin viemään opittua osaksi uudistuvia koulukohtaisia opetussuunnitelmia. Hanketta rahoitti Opetushallitus. Vuonna 2019 Valkeakosken kuvataidekoulu haki ja sai järjestämisluvan arkkitehtuurin laajan oppimäärän mukaiseen arkkitehtuurin taiteen perusopetukseen.

[list_posts tag="salvos-hanke"]