Home » Ajankohtaista » Suomen naisarkkitehtien yhdistys Architecta täyttää 75 vuotta
Architectan ekskursio Tanskaan vuonna 1951. kuva: Salme Setälä / Kansallisarkisto, Architectan arkisto
Architectan ekskursio Tanskaan vuonna 1951. kuva: Salme Setälä / Kansallisarkisto, Architectan arkisto

Suomen naisarkkitehtien yhdistys Architecta täyttää 75 vuotta

Suomi on ollut edelläkävijä arkkitehtuurikoulutuksen mahdollistamisessa myös naisille, sillä jo 1800-luvun lopussa valmistui ensimmäinen suomalainen naisarkkitehti. Architectan puheenjohtaja Pirkko-Liisa Schulman kertoo yhdistyksen synnystä ja naisverkoston toiminnasta. Artikkeli on julkaistu Arkkitehti-lehdessä 2/2017.

Architecta järjestää 75-vuotisjuhlaseminaarin 7.10.2017 Info- ja näyttlytila Laiturissa, linkki tapahtuman tietoihin tässä.

Suomalainen Signe Hornborg (1862–1916) oli tiettävästi ensimmäinen nainen, joka valmistui arkkitehdiksi Euroopassa. Hän opiskeli erivapaudella Polyteknillisessä opistossa Helsingissä ja valmistui vuonna 1890. Hornborgia seurasivat Inez Holming, Signe Lagerborg, Bertha Enwald, Wivi Lönn ja Albertina Östman. Opiston muuttuessa Teknilliseksi korkeakouluksi vuonna 1908 jo kahdeksantoista naista oli valmistunut arkkitehdiksi. Muutamilta opinnot jäivät kesken avioliiton takia. Vuonna 1930 lähes kolmannes Suomen Arkkitehtiliiton jäsenistä oli jo naisia, mikä oli kansainvälisesti hyvin poikkeuksellista.

Architecta perustetaan

Wivi Lönn (1872–1966) oli ensimmäinen oman arkkitehtitoimiston perustanut nainen Suomessa. Hän oli tuottelias ja innovatiivinen arkkitehti, joka suunnitteli merkittäviä julkisia rakennuksia, erityisesti kouluja. Tampereen tyttölyseon (1902) suunnittelun hän sai tehtäväkseen ainoastaan kaksi vuotta valmistumisensa jälkeen. Lönn menestyi jo nuorena arkkitehtuurikilpailuissa ja suunnitteli Tampereelle muun muassa Aleksanterin koulun (1904), talouskoulun (1905) ja keskuspaloaseman (1908). Ammatissaan menestyneestä Lönnistä tuli nuorempien arkkitehtinaisten esikuva.

lonn40-3599

Wivi Lönn, Suomalainen tyttökoulu, Tampere 1902. kuvat: MFA
Wivi Lönn, Suomalainen tyttökoulu, Tampere 1902. kuvat: MFA

Jatkosodan aikana toukokuussa 1942 naisarkkitehdit kokoontuivat Lönnin 70-vuotispäiville taiteilijakoti Lallukkaan, Elsi Borgin taiteilijamiehen Anton Lindforssin ateljeehen. Tuolloin arkkitehdiksi oli valmistunut jo sata naista. Architecta päätettiin virallisesti perustaa – siitä tuli maailman ensimmäinen naisarkkitehtien yhdistys. Aino Aalto piti puheen, joka oli niin loistava, että arveltiin Alvarin auttaneen sen laadinnassa.

Lönnin syntymäpäiväjuhlan jälkeen ryhdyttiin toimeen. Perustava kokous pidettiin 3.11.1942 Helsingin Seurahuoneella, jonka ikkunat oli pommitusten takia peitetty hiekkasäkeillä ja suojattu laudoilla. Jo parin viikon kuluttua tehtiin ensimmäinen ekskursio. Aaltojen kodissa vuonna 1944 pidetty kevätkokous oli erityinen, sillä siellä oli puhujina professori J. S. Sirén, arkkitehti Olli Pöyry ja tietysti talon isäntä Alvar Aalto. Hän kertoi kovaäänisesti vieressään istuvalle Wivi Lönnille, ettei koskaan valinnut eroottisiin seikkailuihinsa muita kuin naisarkkitehteja. Lönn ei häkeltynyt vaan kohotti hitaasti lasinsa ja lausui: ”Det skålar vi för”.

Naisarkkitehtien kerhon tarpeellisuudesta ja sen suhteesta Arkkitehtiliittoon käytiin vilkasta keskustelua. Monet miesarkkitehdit eivät ymmärtäneet, mihin yhdistystä tarvittiin. ”Vaikeata käsittää, mistä syystä tällainen naisyhdistys halutaan perustaa. Onko asioita, jotka eivät siedä mieskorvia?” kysyi arkkitehti Esko Suhonen.

Jo ennen Architectaa, vuosina 1919–24, oli toiminut ”arkkitehtityttöjen” Tumstocken–Tumstokki-kerho. Ryhmän päiväkirjaan kerätyt tekstit ja piirustukset kertovat elävästi opiskelijoiden arjesta ja ihanteista sekä arkkitehtuurista nuorten naisten silmin. Esimerkiksi vuonna 1923, päiväkirjan mukaan, Salme Setälä ”esiintyi tuumastukeille ensi kertaa polkkatukkaisena. Kokouksen yksimielinen päätös oli, että se sekä nuorensi että puki häntä erinomaisesti. Lausuttiin ehdotus, että kaikki jäsenet leikkaisivat…”

Työelämä laajenee

Sota-aikana ruotsalaiset kollegat avustivat Architectan jäseniä muun muassa kahvilähetyksin. Lähes kolmannes naisarkkitehdeista lähti 1940-luvulla töihin Ruotsiin. Osa lähti turvallisuussyistä lapsineen jo sodan aikana, toiset välirauhan jälkeen. Monet lähtivät yksin ”hankkimaan lapsille ruokaa ja vaatteita”, kuten eräs architecta muisteli vaikeaa päätöstään jättää lapset Suomeen.

Suurin osa suomalaisista naisarkkitehdeista oli töissä osuuskunnallisilla HSB:llä (Hyresgästernas sparkasse- och byggnadsförening) ja KF:llä (Kooperativa Förbundet). He saivat vaativia suunnittelutehtäviä, kuten asuintaloja, kouluja ja sairaaloita, mikä kasvatti ammattitaitoa ja itseluottamusta. Naiset tunsivat, että heitä kohdeltiin oikeina arkkitehteina sukupuolesta riippumatta. Palatessaan Suomeen he toivat uusia ideoita mukanaan. Ruotsissa luotujen kontaktien ansiosta Architecta sai myöhemminkin vieraita ulkomailta ja järjesti avoimia luento- ja koulutustilaisuuksia.

Perheen ja työn yhteensovittaminen oli naisten suurimpia ongelmia. Architectan vanhemmat jäsenet ovat kuvanneet tunteitaan, kun haluttiin säilyttää ammattitaito eikä aikaa ollut tarpeeksi lapsille. ”Äidintunteet, jos niikseen, on vaimennettava, jottei oma kehitys liukuisi vallan alas”, eräs heistä tunnusti.

Naisarkkitehdit hakeutuivat usein julkisiin virkoihin, jolloin työajat oli helpompi sovittaa kodin- ja lastenhoitoon. Jo 1920- ja -30-luvuilla puolustusministeriön rakennustoimistossa työskenteli useita naisia, kuten Elsi Borg, Märtha Lilius-Tallroth ja Martta Martikainen-Ypyä. Työ oli kuitenkin vähemmän arvostettua ja palkat huonompia kuin yksityisissä arkkitehtitoimistoissa.

Märta Blomstedtin 50-vuotisjuhlat vuonna 1949. kuva: Kansallisarkisto, Architectan arkisto
Märta Blomstedtin 50-vuotisjuhlat vuonna 1949. kuva: Kansallisarkisto, Architectan arkisto

 

Maailma avautuu

Ekskursiot ovat olleet alusta saakka yksi Architectan tärkeimpiä toimintamuotoja. Aluksi ne suuntautuivat käytännön syistä kotimaahan, mutta jo vuonna 1950 matkustettiin Ranskaan saakka. Rohkeat ja kielitaitoiset architectat tekivät pitkiä kaukomatkoja ja osallistuivat kansainvälisiin tapahtumiin, kuten CIAM:in ja kansainvälisen arkkitehtiliiton UIA:n konferensseihin. Vuonna 1963 osallistuttiin kansainvälisen naisarkkitehtiliiton perustavaan kokoukseen Pariisissa, ja vuonna 1976 peräti yksitoista architectaa matkusti Iraniin järjestön loisteliaaseen konferenssiin, jota shaahitar Farah emännöi.

Architectan järjestämät esitelmät, keskustelutilaisuudet, näyttelyvierailut ja ekskursiot ovat toimineet sekä jatkokoulutuksena että jäseniä yhdistävinä tapahtumina. Vuonna 1978 Architecta osallistui Pariisin Pompidou-keskuksessa järjestettyyn kansainväliseen Les femmes architectes exposent -näyttelyyn. Architectan 40-vuotisjuhlaa varten vuonna 1982 Helsingin Taidehalliin toteutettiin varhaisimpia naisarkkitehtejä esitellyt näyttely, joka kiersi useissa kaupungeissa. Rakennustaiteen museo teki aineiston pohjalta näyttelyn Profiles. Pioneering Women Architects from Finland (1984), joka kiersi lukuisissa kaupungeissa Euroopassa ja USA:ssa.

Profiles. Pioneering Women Architects from Finland -näyttely Suomen rakennustaiteen museolla vuonna 1984. kuvat: MFA ja Pia Ilonen Profiles. Pioneering Women Architects from Finland -näyttely Suomen rakennustaiteen museolla 1984. kuvat: MFA ja Pia Ilonen
Profiles. Pioneering Women Architects from Finland -näyttely Suomen rakennustaiteen museolla vuonna 1984. kuvat: MFA ja Pia Ilonen

Architecta järjestää edelleen ekskursioita ja luentoja. 1980-luvulta lähtien yhdistys on jakanut joka toinen vuosi stipendin valmistuneelle naisarkkitehdille ansiokkaasta diplomityöstä. Nykyisin jo yli puolet arkkitehtiopiskelijoista on naisia ja naisarkkitehdit menestyvät sekä toimiston pitäjinä että uusien arkkitehtien kasvattajina, professoreina. Architectan verkosto on edelleen tärkeä.

teksti: Pirkko-Liisa Schulman

 

Lähteet
  • Marja Helenius (toim.): Arkkitehteja. Architectan 40-vuotisnäyttely. Architecta 1982.
  • Ilmi Haapio: Architecta 1942–1952. Architecta1982.
  • Profiles. Pioneering Women Architects from Finland. Museum of Finnish Architecture 1983.
  • Renja Suominen-Kokkonen: ”Arkkitehtinaiset – koulutus, ammatti ja naisen paikka”. teoksessa Arkkitehdin työ. Suomen Arkkitehtiliitto 1892–1992. Suomen Arkkitehtiliitto 1992.
  • Renja Suominen-Kokkonen: The Fringe of the Profession. Women as Architects in Finland from the 1890s to the 1950s. Suomen muinaismuistoyhdistys 1992.
  • Architectan arkisto, Kansallisarkisto.
  • Lainaukset ovat peräisin Tumstocken–Tumstokki-ryhmän päiväkirjasta ja Architectan vuosikertomuksista.

 

Artikkeli on julkaistu Arkkitehti-lehdessä 2/2017.

 

Yhteistyössä