Home » Kasvatus » Luovuus löytyy kokeilemalla ja keksimällä
Arkin kuvataideleirillä tehtiin muun muassa naamioita. Kuva Arkki.
Arkin kuvataideleirillä tehtiin muun muassa naamioita. Kuva Arkki.

Luovuus löytyy kokeilemalla ja keksimällä

Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki järjestää perinteisten Ruukinrannan majaleirien lisäksi kesäleirejä Kaapelitehtaan toimipisteessään. Vierailin siellä kesäkuun viimeisen leiriviikon avauspäivänä – aamulla oli käynnistynyt kolme erilaista leiriä ja iltapäivällä oli jo nautittu ensimmäinen vohvelivälipala.

Animaatioleiri

Animaatioleirillä, jolla tutustutaan erilaisiin animoinnin tekniikoihin, oltiin täydessä työn touhussa. Käsikirjoitukset vaha-, pala- ja stop-motion-tekniikoita yhdisteleviä animaatioita varten oli jo laadittu ja lavasteetkin rakennettu. Parhaillaan lapset kuvasivat silmiinpistävän keskittyneenä omia elokuviaan, joissa seikkailivat itse tehdyt mittakaavahahmot.

Mikä animaatioleirissä sitten kiinnostaa? Lari on jo vanha konkari: Olin leirillä viime vuonna, toissa vuonna ja sitä edellisenä, ja oli kivaa. Miljalle toiminta oli ihan uutta: Mä en oo ollu koskaan kesäleirillä, ja mä oon innostunu animoinnista ja erityisesti piirtämisestä, mutta mietin samalla, etten mä halua piirustusleirille, koska mä piirrän muutenkin.

Muotoiluleiri

Muotoiluleirin haasteena oli tällä kertaa oman valaisimen suunnittelu. Aiheeseen perehtymisen ja ideoinnin jälkeen oli jo siirrytty muotoilemaan valaisinta kanaverkosta. Olisi ollut mielenkiintoista jäädä seuraamaan, millaisia ovat lopulta esimerkiksi Näkymättömyyslamppu tai valaisin, jolla voi määrätä säätilan.

Näkymättömyyslamppu.
Martan Näkymättömyyslampun suunnitelma. Kuva Archinfo.

Pienoismallileiri

Pienoismallileireillä avaustehtävänä on tikkutornin rakentaminen. Tornia tehdessä opitaan käyttämään kuumaliimaa ja tekemään kestäviä rakenteita. Kun perustekniikat ovat hallussa, on aika ryhtyä rakentamaan pienoismalleja mielikuvituksen maailmoista ja unelmien asumuksista. Tällä kertaa yhdeksi keskeiseksi kiinnostuksen kohteeksi nousivat laivat. Rakentamisen aloittaminen jäi kuitenkin seuraavaan päivään.

File 29.6.2017 15.38.41
Pienoismallileirin ensimmäisen päivän loppukeskustelu. Kuva Archinfo.

Vohveleita ja kansainvälistä tunnelmaa

Lopuksi pääsin itsekin vohveliraudan ääreen ja osaksi kansainvälistä joukkoa. Tänä kesänä Arkin kesäleireillä työskentelee kahdeksan AIESEC:in kautta löytynyttä harjoittelijaa. Paikalla olivat arkkitehtuuria opiskeleva Cecilia ja hotellin johtajaksi opiskeleva Gerald Kiinasta sekä turismia opiskeleva Kaushal Intiasta. Lasten ja nuorten kanssa työskentely oli kaikille yhteinen motiivi olla harjoittelussa juuri Arkissa. Majaleirillä oli harjoittelun alussa opittu majanrakennustaitoja yhdessä leiriläisten kanssa ja nyt päästiin seuraamaan työskentelyä pienoismallien ja animoinnin parissa.

Vohvelirinkiin liittyi hetkeksi myös pienoismallileirin ohjaaja Liisa kertoi olevansa erityisen vaikuttunut leiriläisten oivalluksista ja omaehtoisesta luovuudesta: On ollut hienoa seurata, miten lapset oikeasti keksivät asioita, joita ei itse olisi tullut ajatelleeksi ja jotka olisivat jääneet kokonaan tekemättä, jos olisin ohjannut tehtävän tiukemmin.

Arkin johtava opettaja Niina kertoi vielä lopuksi, kuinka aamulla Arkissa vieraillut venäläinen Andrej oli hämmästellyt sitoutuneesti, intensiivisesti ja rauhallisesti työskenteleviä ryhmiä. Mikä on Arkin salaisuus? Niinan mukaan mitään taikatemppuja ei tarvita: Riittää kun annetaan haaste, jota jokainen lähtee sitten ratkaisemaan omalla tavallaan. Se on sitä luovuutta.

Jaana Räsänen

Kuva Arkki.
Majakylä Espoon Ruukinrannassa kesällä 2017. Majanrakenusleireillä ohjaajat kertovat eri kulttuureiden alkukantaisista asumuksista ja rakentamisen tekniikoista. Tietoja ja taitoja soveltaen syntyy leiriviikon aikana monenlaisia majoja sekä maahan että puuhun. Kuva Arkki.
Lisätietoa Arkin toiminnasta
Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki tarjoaa arkkitehtuurin laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille. Lisäksi se järjestää arkkitehtuuri-, muotoilu-, kuvataide-, pienoismalli- ja majanrakennuskursseja. Työskentelyn pääpaino on omakohtaisessa kokeilemisessa ja kolmiulotteisessa rakentelussa. Tärkeintä työskentelyssä on oppimisprosessi – tekemisen ilo ja keksimisen riemu! Lue lisää: www.arkki.net.