Takaisin artikkeleihin
Rakentamisen Ruusu 2016 Löylylle ja Roihuvuoren ala-asteen peruskorjaukselle
Jeskanen–Repo–Teränne Arkkitehdit, Roihuvuoren ala-asteen (Aarno Ruusuvuori 1967) peruskorjaus. Kuva: Mikael Lindén
Helsingin rakennuslautakunnan vuosittain jakaman Rakentamisen Ruusun saivat tänä vuonna Hernesaaren yleinen sauna Löyly sekä Roihuvuoren ala-asteen peruskorjauksen suunnittelijat. Lisäksi kolme kohdetta sai kunniamaininnan.Löylyn pääsuunnittelijat, arkkitehdit Anu Puustinen ja Ville Hara (Avanto Arkkitehdit) vastaanottivat palkinnon yhdessä sauna-ravintolarakennuksen rakennuttajien Antero Vartian ja Jasper Pääkkösen kanssa. Myös rakennesuunnittelijat Hans Wilkman ja Teemu Nyyssönen (Ramboll Finland), teräsrakennesuunnittelija Reijo Kytömäki (SS-Teracon) ja rantarakenteiden suunnittelija Juha Kärkkäinen (Ramboll Finland) palkittiin. Löylylle myönnettiin Rakentamisen Ruusu joutomaaksi mielletyn ranta-alueen muuttamisesta arkkitehtonisesti elämykselliseksi virkistyksen ja saunakulttuurin keitaaksi. Palkintoperusteluissa kiitettiin Löylyn oivaltavaa rakennetta ja tinkimätöntä toteutusta. Lisäksi todettiin, että Löyly edustaa suomalaista saunakulttuuria parhaimmillaan, sillä sen toiminta kunnioittaa saunomisen perinteitä yhdistäen ne moderniin seurustelukulttuuriin.[caption id="attachment_10085" align="alignnone" width="618"] Avanto Arkkitehdit, Löyly. Kuva: Kuvatoimisto Kuvio Oy.[/caption] Toinen Ruusulla palkittu kohde, vuonna 1967 valmistunut ja nyt peruskorjattu Roihuvuoren koulu, kuuluu arkkitehti Aarno Ruusuvuoren keskeisiin töihin. Palkinto annettiin jo puretuksi tuomitun, pelkistettyä betonimodernismia edustavan koulurakennuksen hienovaraisesta ja vaativasta peruskorjauksesta, jonka ansiosta rakennus täyttää nykyajan tekniset vaatimukset mutta säilyttää alkuperäisen arkkitehtuurin ominaispiirteet. Pääsuunnittelija Timo Jeskanen ja projektiarkkitehti Juha Kihlström vastaanottivat palkinnon (Jeskanen–Repo–Teränne Arkkitehdit). Palkintoperusteluissa todettiin, että rakennuksen ulkopuolen kokonaan uusittu betonipinta liittyy luontevasti sisäosien säilytettyihin vanhoihin betonipintoihin, ja työn arvioitiin vaatineen suunnittelijoilta kekseliäisyyttä ja nöyryyttä alkuperäistä arkkitehtuuria kohtaan.[caption id="attachment_10087" align="alignnone" width="618"] Jeskanen–Repo–Teränne Arkkitehdit, Roihuvuoren ala-asteen peruskorjaus. Kuva: Mikael Lindén.[/caption][embed width="" height=""]https://youtu.be/eI5XdRCaIqM[/embed]Peruskorjauksen pääsuunnittelija Timo Jeskanen kertoo videolla Aarno Ruusuvuoren arkkitehtuurista. Video: Aino Salmi.Rakentamisen Ruusun kunniamaininnat myönnettiin Kansalliskirjaston peruskorjauksesta, Asunto Oy Kelarinteen porrashuoneen lasiseinän kunnostuksesta ja uusimisesta sekä yhteisöllisen tilan haltuunotosta ja toiminnasta Lapinlahden sairaalassa. Kansalliskirjaston peruskorjauksesta palkittiin arkkitehti Pauno Narjus (LPR-arkkitehdit) sekä LVI-suunnittelijat Henrik Finne ja Niko Lipponen (Insinööritoimisto Leo Maaskola). Meilahden Mäntytiellä sijaitsevan, arkkitehti Erkki Huttusen vuosina 1949–50 suunnitteleman Kelarinteen korjaustöistä vastasi arkkitehti Tapani Mustonen (Arkkitehdit Mustonen), ja palkinto myönnettiin myös taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalle Panu Haapaniemelle. Lapinlahden tilojen yhteisöllisestä haltuunotosta ja toiminnasta palkittiin Pro Lapinlahti – Lappviken ry, Lapinlahden Lähde Oy ja Osuuskunta Lapinlahden tilajakamo.[caption id="attachment_10089" align="alignnone" width="618"] LPR-arkkitehdit, Kansalliskirjaston peruskorjaus. Kuva: Pauno Narjus. Arkkitehdit Mustonen, As Oy Kelarinne. Kuva: Olli Helasvuo. Kukkasipulitalkoot Lapinlahdessa. Kuva: Siiri Sundström.[/caption] Helsingin rakennuslautakunnan puheenjohtaja Kauko Koskinen ja apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki luovuttivat korkealaatuisesta rakennettuun ympäristöön liittyvästä työstä myönnettävät Rakentamisen Ruusut 10.1.2017. Palkittuja kohteita esittelevään näyttelyyn voi kevään ajan tutustua rakennusvalvontaviraston palvelupiste Tellingissä, Siltasaarenkatu 13. Viimeisten viiden vuoden palkinnoista on myös julkaistu kirja Rakentamisen Ruusu 2012–2016. Kirjaa saa palvelupisteestä, ja sen sähköinen versio on lähiaikoina luettavissa osoitteessa www.rakvv.hel.fi.