Takaisin artikkeleihin

Kooste vuoden 2016 arkkitehtuuribiennaalin suomalaisosallistumisesta

NordicPavilionKombo3

Neljä suomalaisarkkitehtien kohdetta Pohjoismaiden paviljongissa: Kilden / ALA (kuva: Iwan Baan), Puukuokka / OOPEAA (kuva: Mikko Auerniitty), Suomen luontokeskus Haltia / Lahdelma & Mahlamäki (kuva: Mika Huisman) ja Seinäjoen kirjasto / JKMM (kuva: Tuomas Uusheimo).

Päänäyttely
Arkkitehtuuribiennaalin vuoden 2016 teema, Reporting from the front, kutsui arkkitehteja aktiiviseen vastuunkantoon yhteiskunnassa. Pääkuraattori oli chileläinen Alejandro Aravena. Biennaali oli avoinna yleisölle 28.5.–27.11.2016.Suomesta päänäyttelyyn kutsuttiin Arkkitehdit Hollmén Reuter Sandman, jotka esittelivät tuotantoaan Arsenale-näyttelypaviljongissa. Toimisto toi Venetsiaan kolme yhteisöllistä suunnittelukohdettaan: Naistentalo (Rufisque, Senegal, 2001), Naisten turvakoti KWIECO (Moshi, Tansania, 2015), sekä jätteidenkerääjien lasten oppimiskeskus (Kairo, Egypti, 2010, toistaiseksi toteutumaton).
Suomen paviljonki
Alvar Aallon suunnittelemassa Suomen paviljongissa (1956) esiteltiin tänä vuonna Rajalta kotiin -arkkitehtuurikilpailun satoa. Kilpailun toteuttivat Suomen arkkitehtiliitto SAFA ja Arkkitehtuurimuseo. Rajalta kotiin -näyttelyn kuraattori oli Marco Steinberg, ja sen tuottivat Arkkitehtuurimuseo ja Arkkitehtuurin tiedotuskeskus. Näyttelyyn liittyi blogi osoitteessa frombordertohome.fi.
Pohjoismaiden paviljonki
Pohjoismaiden paviljongin on suunnitellut norjalainen arkkitehti Sverre Fehn vuonna 1962, ja se sijaitsee Venetsian La Giardinin biennaalipuistossa. Pohjoismaiset biennaalinäyttelyt toteutetaan aina Suomen, Ruotsin ja Norjan välisenä yhteistyöhankkeena, vuorovuosin kunkin maan vetovastuulla. Vuoden 2016 In Therapy: Nordic Countries Face to Face -näyttelystä vastasi Ruotsin arkkitehtuuri- ja designkeskus ArkDes.Suomesta oli esillä 4 pääkohdetta: Puukuokka-kerrostalo Jyväskylässä (OOPEAA Office for Peripheral Architecture, 2014); Suomen luontokeskus Haltia Espoossa (Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki, 2013); Seinäjoen pääkirjasto (JKMM, 2012); sekä teatteri- ja konserttitalo Kilden Norjan Kristiansandissa (ALA Arkkitehdit, 2011). Näyttelykokonaisuuteen kuului myös 46 muuta suomalaista arkkitehtuuriosaamista edustavaa kohdetta.
Time  Space Existence -näyttely
Suomalaisten arkkitehtitoimistojen tuotantoa oli esillä myös arkkitehtuuribiennaalin viralliseen ohjelmaan kuuluvassa Time Space Existence -näyttelyssä, jonka tuotti Global Art Affairs Foundation. Arkkitehtuuritoimisto Kouvo & Partanen esitteli piirustuksia, visualisointeja, installaatioita ja 3D-malleja ALMA Atacama -residenssistä (kansainvälisen kutsukilpailun voitto 2011) ja Tampereen musiikkiakatemiasta (kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun voitto 2014). Toimiston portfolionäyttelyssä oli mukana myös vanhempia kohteita, kuten Kajaanin kulttuurikeskus Kaukametsä  (1984–88), Kankaanpään taidekoulu (1995), Finnon koulu ja päiväkoti (2002), sekä Sofianlehdon ryhmäkoti vaikeavammaisille (2013).Arkkitehtuuritoimisto B&M esitteli Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan historiallisen Bunkkeri-varastomakasiinin muutossuunnitelmia. Massiivinen paikallavalettu betonivarasto on muuntumassa Helsingin kaupungin ja rakennusyhtiö SRV:n yhteistyönä monimuotoiseksi hybridikortteliksi, johon tulee asuntoja, liikuntatiloja ja kulttuuripalveluita.Arkkitehtitoimisto Helin & Co esittäytyi arkkitehti Hannele Grönlundin suunnittelemalla näyttelykokonaisuudella. Näyttelyn temaattinen painopiste oli puu taiteellisen ilmaisun välineenä ja kokemuksen tuottajana. Esillä oli sekä pieniä, yksityisille tilaajille suunniteltuja kohteita että arkkitehtuurimediassa jo runsaasti huomiota saaneita toimisto- ja hallintorakennuksia, kuten esimerkiksi Nokia Oyj:n pääkonttori ja laajennus (nyk. Microsoft ja Tieto, Espoo, 1997, 2001), eduskunnan lisärakennus Pikkuparlamentti (Helsinki, 2004), Finnforest (Espoo, 2005) sekä Metsä Groupin ja MELAn pääkonttori Metsätapiola (Espoo, 2012–13).Ahvenanmaalla asuva ja työskentelevä arkkitehti SAFA Michael Donalds osallistui näyttelyyn Welcome Home -projektillaan, joka käsitteli maahanmuuttoa, asumisen monikulttuurisuutta ja ihmisen yksilöllistä tilallista suhdetta ympäröivään maisemaan. Hänen toimistonsa on kehittänyt pienoismallityövälineen nimeltä "The Snailhouse", jonka avulla jokainen voi tutkia omia yksilöllisiä tilallisia mieltymyksiään.
Muita tapahtumia
Kansainvälinen IN practice -yhteistyöverkosto ja tutkimushanke valitsi Arkkitehtitoimisto JKMM:n kirjaan, joka esittelee parhaita niin kutsutun "tähtiarkkitehti"-eliitin ulkopuolella työskenteleviä eurooppalaisia arkkitehtitoimistoja. Sitoutunutta ja osallistuvaa eurooppalaista arkkitehtitoimintaa esittelevä kirja julkistettiin Venetsian arkkitehtuuribiennaalin avajaisten yhteydessä Palazzo Windmannissa 26.5.2016.  Arkkitehtuurikriitikko, arkkitehti SAFA Tarja Nurmi on ollut yksi kansainvälisen juryn käyttämistä asiantuntijoista.