Mäntylä, pääinsinöörin talo Inkeroisten Tehtaanmäellä. Kuva: Jukka-Pekka Keronen

Retki Kymenlaakson Alvar Aalto -kohteisiin 16.4.2016

Kymenlaakson rakennusperinneyhdistys järjestää retken Alvar Aallon suunnittelemiin kohteisiin Sunilassa ja Inkeroisissa. Aallon rakennuksia pidetään kokonaisteoksina, joissa yhdistyy ympäristön huomioon ottaminen, taitava valon käyttö sekä sisustus. Aallon aluesuunnitelmat omanlaisina kokonaistaideteoksinaan ovat kuitenkin jääneet monelta huomaamatta. Retkellä on mahdollisuus tutustua kahteen, näihin päiviin asti lähes alkuperäisessä asussaan säilyneeseen Aalto-aluekokonaisuuteen. Aiemmin vain rajallisella joukolla on ollut pääsy näiden tehdasyhteisöjen sisälle.

Alvar Aalto suunnitteli Kotkan Sunilassa sijaitsevan tehdas- ja asuinalueen Sunila Oy:n toimeksiannosta vuosien 1938–1953 aikana. Uusi tehdas, ja sen työntekijöille suunniteltu lähiö rakennettiin taajaman ulkopuolelle. Näin ollen Aalto sai vapaat kädet suunnitteluun asemakaavasta lähtien. Asuinaluetta kruunaa Kantola, tehtaanjohtajan asuin- ja edustuskäyttöön suunniteltu huvila

Nousukauden aikana ajateltiin hyvien asuinolojen houkuttavan osaavaa henkilökuntaa maaseudun tehtaisiin. Vuonna 1937 Aalto saikin Tampella-konsernin toimeksiannosta suunniteltavakseen Inkeroisiin Kymijoen rannalle uuden paperitehdasrakennuksen sekä sitä ympäröivän asemakaavan asuinrakennuksineen. Uusi asuinalue tuli sijoittaa olemassa olevaa myötäillen ja osin vanhaa uudistaen. Tehtaanmäen asuinalue onkin yhdistelmä kertaustyylejä ja uutta funktionalistista ilmaisua. Inkeroisissa sijaitsee myös ainoa Aallon suunnittelema kansakoulu.

Retki sisältää: Opastukset kohteissa, sisäänpääsyn Aallon suunnittelemaan Kantolaan ja Mäntylään, ruokailun Kantolassa ja bussikuljetukset.
Hinta on noin 50 € (määräytyy osallistujamäärän mukaan).

Ohjelma ja lisätietoa