Home » Tutkimus » Ranja Hautamäki väitteli ensimmäisenä maisema-arkkitehtina maassamme
Kartanoiden maaatalousalueet antoivat sijaa uusille toiminnoille. Kumpulan kartanon viereen perustettiin Vallilan siirtolapuutarha 1930-luvun alussa. Kartano näkyy kuvan oikeassa ylänurkassa. (Helsingin kaupunginmuseo, Veljekset Karhumäki, tässä Laurila 2008, 77). Kuva väitöskirjasta.
Kartanoiden maaatalousalueet antoivat sijaa uusille toiminnoille. Kumpulan kartanon viereen perustettiin Vallilan siirtolapuutarha 1930-luvun alussa. Kartano näkyy kuvan oikeassa ylänurkassa. (Helsingin kaupunginmuseo, Veljekset Karhumäki, tässä Laurila 2008, 77). Kuva väitöskirjasta.

Ranja Hautamäki väitteli ensimmäisenä maisema-arkkitehtina maassamme

Ranja Hautamäen tutkimus luo kattavan läpileikkauksen helsinkiläisten esikaupunkien urbanismiin: huvilapalstoituksesta ja varhaisesta esikaupunkiasutuksesta lähiöiden toteuttamiseen ja lopulta tämän päivän täydennysrakentamiseen. Työ tuo havainnollisella ja yllättävälläkin tavalla esiin historiallisten kartanoiden ja kartanoympäristöjen suuren merkityksen Helsingin kaupunkirakenteen ja rakennetun ympäristön muovaajina. Helsingin kaupunki on itse asiassa velkaa kartanoympäristöille, sillä niiden ansiosta helsinkiläisillä on nyt käytössään upeat virkistys- ja maisema-aluekokonaisuudet Tuomarinkylän kulttuurimaisemasta Viikin peltoihin. Asiantila ei ole myöskään sattumaa – kuten Hautamäki työssään osoittaa – vaan seurausta kaupungin harjoittamasta pitkäjänteisestä maapolitiikasta sekä määrätietoisesta kaupunkisuunnittelusta, jossa kartanot ovat olleet aktiivisen kehittämisen ja modernin rakennussuojelun keskiössä jo pitkään, aina 1970-luvun lopulta lähtien.

Kartanomaisemat ovat Helsingin esikaupunkialueiden vanhimpia historiallisen ajan kerrostumia ja olennainen osa koko pääkaupunkiseudun historiaa. Laajoilla maa-alueilla on ollut tärkeä maapoliittinen merkitys ja huomattava vaikutus kaupunkirakenteen muotoutumiseen. Tutkimuksessa kuvataan kartanoympäristöjä typologisilla malleilla, joiden ääripäinä ovat yhtäältä laajoina säilyneet kartanomaisemakokonaisuudet, toisaalta murentuneet kartanofragmentit. Työssä analysoidaan, miten kartanoiden maisemallisia piirteitä on vaalittu tai uhattu sekä sovitettu yhteen muiden intressien, erityisesti kaupungin kasvun, täydennysrakentamisen ja uusien käyttötapojen kanssa. Alkuperäiset käyttötavat ovat korvautuneet uusilla ja muotoutuneet osaksi virkistysalueverkostoa. Kaupungistuminen on jättänyt jälkensä kartanoihin, mutta samalla kartanot ovat painaneet leimansa kaupunkiympäristöön ja tulleet osaksi kaupunkilaisten arkea. Tästä kohtaamisesta on syntynyt Helsingin monimuotoinen ja ajallisesti kerroksellinen kaupunkirakenne.

Helsingin neljä erilaista kartanomaisematyyppiä. Esimerkkeinä vasemmalta oikealle Tuomarinkylä, Stansvik, Pukinmäki ja Oulunkylä. Kuva väitöskirjasta.
Helsingin neljä erilaista kartanomaisematyyppiä. Esimerkkeinä vasemmalta oikealle Tuomarinkylä, Stansvik, Pukinmäki ja Oulunkylä. Kuva väitöskirjasta.
Kartanomaisematyypit ja niiden sijainti kaupunkirakenteessa. (Muokattu Helsingin kaupungin pohjakartasta). Kuva väitöskirjsta.
Kartanomaisematyypit ja niiden sijainti kaupunkirakenteessa. (Muokattu Helsingin kaupungin pohjakartasta). Kuva väitöskirjsta.

Väitöskirja Kartanot kaupungissa käsittelee kartanoiden ja kaupungin kohtaamista ja Helsingin kartanoympäristöjen kaupunkimaistumista, säilyttämistä ja yhteensovittamista kaupunkirakenteeseen. Tarkastelun kohteena on yhteensä 27 helsinkiläistä kartanoa. Käyttäen hyväksi sekä historiantutkimuksen että suunnittelututkimuksen menetelmiä väitöskirja tuo esille malleja kartanoiden ja kaupunkirakenteen yhteensovittamista ja vaalimisesta esikaupunkien identiteettitekijöinä. Työssä esitellään teemaa avaavia käsitteitä ja näkökulmia sekä erinomaisia esimerkkejä niiden soveltamistavoista. Tutkimuksen kautta nousevat esiin erityisesti Helsingille ominaiset merenrantakartanot. Työ sisältää n. 250 valokuvaa ja sen teemoittain koostetut valokuvasarjat ovat merkittävä dokumentti helsinkiläisistä kartanoympäristöistä ja niiden ominaispiirteistä. Valokuvien lisäksi työssä esitellään kohteiden kaupunkimaistumista ja kartanoiden ja kaupungin kohtaamista havainnollistavia kartta-analyyseja ja suunnitelma-aineistoja.

Viikin kartanomaisema kaupunkirakentamisen voimavarana. Kuva väitöskirjasta.
Viikin kartanomaisema kaupunkirakentamisen voimavarana. Kuva väitöskirjasta.

Ranja Hautamäen väitöskirjatyö perustuu pitkäjänteiseen työskentelyyn kartanoympäristöjen parissa. Työ on monella tavalla ajankohtainen liittyen kaupunkikehittämisen tavoitteisiin sekä kulttuurimaiseman suunnitteluun ja suojeluun tiivistyvässä kaupunkirakenteessa. Hautamäen väitöskirja on merkittävä muun muassa siksi, että tähän saakka kartanoita ja kaupunkirakenteen kehitystä on tutkittu lähinnä erillisinä ilmiöinä. Paikoin kartanoympäristöjen muutoksia analysoidessaan Hautamäki olisi voinut ottaa vieläkin kriittisemmin kantaa, koska Hautamäen valitsema aihepiiri on teema, johon tällä hetkellä kohdistuu myös suuria muutospaineita. Kokonaisuutena Hautamäen väitöskirja on merkittävä saavutus. Tutkimuksellaan Ranja Hautamäki on luonut tärkeän työvälineen rakennetun ympäristön arvojen tunnistamiseen ja arkkitehtonisen laadun analyysiin. Alan ammattilaisten ja tutkijoiden lisäksi Hautamäen työ kiinnostanee kaikkia kaupungin kehityksestä ja kulttuuriperinnön vaalimisesta kiinnostuneita.

Professori Aino Niskanen ja Ranja Hautamäki väsitöstilaisuudessa.
Professori Aino Niskanen ja Ranja Hautamäki väsitöstilaisuudessa.

Ranja Hautamäen väitöstilaisuus oli Aalto-yliopistossa 8.1.2016. Vastaväittäjänä toimi professori Harry Schulman ja kustoksena professori Aino Niskanen.

Riitta Salastie
Ranja Hautamäen työn ohjaaja

 

VÄITÖSKIRJA

 

 

Ranja Hautamäki väitteli Aalto-yliopistossa 8.1.2016. Väitöskirja on julkaistu Aalto Arts’in julkaisusarjassa sekä painettuna että sähköisenä versiona.
Ranja Hautamäki väitteli Aalto-yliopistossa 8.1.2016. Väitöskirja on julkaistu Aalto Arts’in julkaisusarjassa sekä painettuna että sähköisenä versiona.