Takaisin artikkeleihin

Miten taide rakentaa kaupunkia?

04112015_kuva_verkkoon kopio

Kuvat Aino Salmi

Rakennetun ympäristön ammattilaiset prosenttitaidekyydissä - Tien päällä -bussikiertue päättyi Jyväskylään

Prosentti taiteelle -hanke keräsi kesän ja syksyn aikana suunnittelijoita, kuntapäättäjiä, rakennuttajia ja tilaajatahoja eri puolilla Suomea bussikierroksille tutustumaan paikallisiin rakennuskohteisiin, joiden toteutuksessa taiteella on näkyvä rooli. Iltapäivän mittaisilla kierroksilla esiteltiin asiantuntijoiden opastuksella taidehankinnan malleja ja tutustuttiin taiteen tuomaan lisäarvoon. Esittelijöinä toimivat kohteiden taiteilijat ja arkkitehdit sekä kunkin kaupungin edustajat.

Tähän artikkeliin on koottu tietoa Oulun, Hämeenlinnan ja Jyväskylän kierroksilta, joiden järjestämisestä Arkkitehtuurin tiedotuskeskus vastasi osana Prosentti taiteelle -hanketta. Tapahtumat järjestettiin tiviissä yhteistyössä kunkin kaupungin kanssa. Muiden Tien päällä -bussikierrosten järjestelyistä vastasi Teollisuustaoteen Liitto Ornamo ja niistä saa tietoa täältä.

Prosentti taiteelle -hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama visuaalisten alojen yhteistyöprojekti, joka tähtää prosenttiperiaatteen juurruttamiseen osaksi suomalaista rakentamiskulttuuria sekä kunnallista ja maakunnallista päätöksentekoa. Ohjelmalla tähdätään myös tiedon lisääntymiseen ja kasaantumiseen sekä yhteistyön tiivistämiseen taiteen tilaajien kanssa. Hankkeen osapuolia ovat Arkkitehtuurin tiedotuskeskus, Teollisuustaiteen Liitto Ornamo, Suomen Taiteilijaseura sekä Ympäristötaiteen säätiö.

Tien päällä –bussikiertue esitteli rakennetun ympäristön kehittäjille julkisen taiteen parhaita esimerkkejä ja taide-hankinnan malleja eri puolilla Suomea kevään ja syksyn 2015 ajan. Kiertue kokosi yhteen taiteen mahdollisuuksista kiinnostuneet virkamiehet, rakennuttajat ja muut kaupungin kehittäjät sekä taiteen asiantuntijat. Kiertue alkoi Kouvolasta 26.5., Kuopioon se saapui 2.6., jatkui Tampereelle 1.9., Helsinkiin 10.9., Ouluun 28.9., Hämeenlinnaan 8.10. ja päättyi  Jyväskylään 2.11.

Lue kierroksista hankkeen sivuilta.

Lisätietoa ja materiaaleja kierroksilta

28.9.2015 OULU

[caption id="attachment_5490" align="alignright" width="191"]Klikkaa kuvaa nähdäkseen lisaa kuvia Oulun kierrokselta Kuva Aino Salmi Lisää kuvia kierrokselta klikkaamalla. Kuva Aino Salmi[/caption]Kierroksen ohjelma Kierroksen kohteet kartalla Raportti kierrokselta Kalevan kirjoittama lehtijuttu (30.09.2015)  

8.10.2015 HÄMEENLINNA

[caption id="attachment_5493" align="alignright" width="191"]TIEN PÄÄLLÄ -bussikierros Hämeenlinna. 8.10.2015 Lisää kuvia kierrokselta klikkaamalla. Kuva Aino Salmi[/caption]Kierroksen ohjelma Kierroksen kohteet kartalla Raportti kierrokselta (tulossa pian)Hämeen Sanomien kirjoittama lehtijuttu (11.10.2015) 

2.11.2015 JYVÄSKYLÄ

[caption id="attachment_5492" align="alignright" width="191"]Lisää kuvia klikkaamalla. Kuva Aino Salmi Lisää kuvia kierrokselta klikkaamalla. Kuva Aino Salmi[/caption]Kierroksen ohjelma Kierroksen kohteet kartalla Raportti kierrokselta (tulossa pian)Jyväskylän prosenttiperiaatteesta ja prosenttikulttuurista YLE UutisissaKeskisuomalaisessa julkaistu lehtijuttu (05.11.2015)Ajankohtaista tiedotusta Prosentti taiteelle -hankkeesta sekä taustatietoja: prosenttiperiaate.fi