Arkkitehti 2/2015: Nieto & Sobejano ja kritiikistä

Arkkitehti 2/2015 esittelee madridilaisen arkkitehtipariskunnan Fuensanta Nieton ja Enrique Sobejanon, jotka helmikuussa 2015 palkittiin Alvar Aalto -mitalilla tunnustuksena merkittävästä arkkitehdin työstä. Heidät tunnetaan etenkin hienojen museoiden suunnittelijoina, parhaillaan työn alla on muun muassa Arvo Pärt -keskus Viroon. Nieto ja Sobejano kirjoittavat työnsä lähtökohdista ja muistoistaan Suomeen suuntautuneilta arkkitehtuurimatkoilta. Alvar Aallon talojen tilallinen runous on tehnyt heihin suuren vaikutuksen. Arkkitehti Juha Ilonen kuvaa artikkelissaan Nietoa ja Sobejanoa arkkitehtuurin arkeologeiksi.

Designmuseon kevään näyttely nosti ensimmäistä kertaa esiin 1980-luvun, joka oli suomalaisen postmodernismin vuosikymmen kuvataiteessa, muotoilussa ja arkkitehtuurissa. Postmodernismiin perehtyneet Olli-Paavo Koponen ja Kaisa Broner-Bauer jatkavat uuden tutkimuksen alustamaa keskustelua ja syventävät kirjoituksillaan keskustelua ajanjakson arkkitehtuurista, joka alkaa jo olla peruskorjausiässä.

Lehdessä puhutaan myös kritiikistä. Numerossa julkaistaan Julius Jääskeläisen kirjoittama taloarvio, joka on herättänyt julkista keskustelua muun muassa Helsingin Sanomissa arkkitehtuurikritiikin tilasta Suomessa ja Arkkitehti-lehdessä. Arvion kohde, asuinkerrostalo Vantaan Merkki, esitellään lehdessä ja esittelyn yhteydessä julkaistaan myös suunnittelijan, arkkitehti Tuomas Toivosen kommentti. Lisäksi päätoimittaja Jorma Mukala pohdiskelee kritiikin roolia ja merkitystä.

Viimeisen viiden vuoden aikana arkkitehtuurimme ”ykkösketjuun” on noussut uusia tekijöitä, jotka ovat tuoneet suunnitteluun uudenlaista näkemyksellisyyttä. Näitä tekijöitä ovat muun muassa ALA, Anttinen Oiva, Avanto, AFKS, K2S, OOPEAA, Playa ja Verstas. Numerossa esiteltävät rakennukset kuuluvat näiden uudistavien voimien viimeisimpiin toteutuksiin.

ark_2_2015_kansi_800px