Suomi Seven: Nousevan sukupolven odotuksia herättävää arkkitehtuuria Arkkitehtuurimuseossa

Arkkitehtuurimuseossa Helsingissä kevään ajan esillä oleva näyttely Suomi Seven: Nousevan polven suomalaiset arkkitehdit esittelee nimensä mukaisesti seitsemän kotimaista arkkitehtitoimistoa, joiden osakkaat ovat vasta 30–40-vuotiaita arkkitehteja. Näyttely avaa inspiroivan ja odotuksia herättävän näkökulman nykyarkkitehtuurimme kokonaiskuvaan.

Mukaan valikoituneiden toimistojen kohdalla on ilmeistä, mikä merkitys yleisten arkkitehtuurikilpailujen järjestelmällämme on uransa alkuvaiheissa oleville arkkitehdeille. Tuskin missään muualla kuin Suomessa eivät näin nuoret arkkitehdit pääse toteuttamaan merkittäviä julkisia rakennuksia. Kun tämä poikkeuksellinen mahdollisuus on yhdistynyt yliopistotasoisen arkkitehtikoulutuksen antamaan korkeaan perusosaamiseen ja lähes rajattomiin mahdollisuuksiin työskennellä ja opiskella myös maailmalla, on syntynyt vahva joukko uuden sukupolven ammattilaisia. Heidän osaamisensa lataa ainakin tämän näyttelyn perusteella huikeita odotuksia arkkitehtuurimme laadulle tulevaisuudessa.

Suomi Seven -näyttelyyn on kuitenkin valikoitu vain seitsemän häikäisevää toimistoa, joiden portfoliot sisälsivät näyttelyä koottaessa riittävän vakuuttavia toteutettuja kohteita. Yleisiä arkkitehtuurikilpailuja järjestetään yhä vähemmän, joten jos arkkitehtuuripalveluja hankitaan vain aiempien referenssien perusteella, tulee uusien nuorten toimistojen esiinnousu käymään yhä mahdottomammaksi. Lisäksi on syytä muistaa, että taitavia arkkitehteja on muitakin ja myös muissa kuin nyt esillä olevassa ikäluokassa. Arkkitehtuuri-instituutioidemme ja alan näyttely-, julkaisu- ja tukijärjestelmien on pysyttävä valppaana ja avarakatseisena. Arkkitehtuurimme kansainvälisen edustusjoukkueen tukemisen ohella on kyettävä ruokkimaan myös kokeellisemmin ja pienimuotoisemmin toimivien arkkitehtien aluskasvillisuutta.

Suomi Seven -näyttely on esillä Arkkitehtuurimuseossa Helsingissä 24.3–17.5.2015. Helsinkiin näyttely saapui Deutsches Architekturmuseumista DAMista, jossa näyttely oli esillä Frankfurtin kirjamessujen yhteydessä syksyllä 2014 ja jossa näyttely keräsi runsaasti yleisöä ja mediahuomiota. Arkkitehtuurimuseon näyttelykokonaisuutta on hieman päivitetty. Mukaan on lisätty joitakin vielä suunnitteluasteella olevia hankkeita kuten esimerkiksi Avanto Arkkitehtien suunnittelema, vuonna 2016 valmistuva yleinen sauna Helsingin Hernesaareen, Arkkitehtitoimisto Esa Ruskeepään kansainvälinen kilpailuvoitto Bildungshaus -kirjasto- ja koulukeskukseksi Saksan Wolfsburgiin sekä Helsingin edustalla sijaitsevaan Lonnan saareen tulossa oleva saunarakennus, jota suunnittelee arkkitehti Anssi Lassilan OOPEAA-toimisto.

Arkkitehti Anu Puustinen kertoi Hernesaaren saunan arkkitehtuurista Suomi Seven -näyttelyn lehdistötilaisuudessa.
Arkkitehti Anu Puustinen kertoi Hernesaaren saunan arkkitehtuurista Suomi Seven -näyttelyn lehdistötilaisuudessa.

Suomi Seven -näyttelyn ovat koonneet Arkkitehtuurimuseon johtaja Juulia Kauste, DAM:in johtaja Peter Cachola Schmal sekä DAMin freelance-kuraattori Anna Scheuermann. Asiantuntijoina ovat toimineet Christoph Pourtois (CIVA, Brussels), Ulf Meyer (Taiwan/Berlin) ja Tiina Valpola (Arkkitehtuurin tiedotuskeskus).

Arkkitehtuurimuseo on koonnut näyttelyn yhteyteen myös oheisohjelmaa. Keskiviikkona 25.3.2015 klo 18 arkkitehti Esa Ruskeepää (Arkkitehtitoimisto Esa Ruskeepää) ja arkkitehti Riina Palva (Verstas Arkkitehdit) kertovat toimistojensa töistä. Lisätietoja Suomi Seven -näyttelystä Arkkitehtuurimuseon verkkosivuilta: www.mfa.fi.

Suomi Seven -näyttely on esillä Arkkitehtuurimuseossa Helsingissä 24.3–17.5.2015. Etualalla näyttelyaineistoa Arkkitehdit Rudanko + Kankkusen suunnittelemasta Sra Poun koulusta Kambodzassa.
Suomi Seven -näyttely on esillä Arkkitehtuurimuseossa Helsingissä 24.3–17.5.2015. Etualalla näyttelyaineistoa Arkkitehdit Rudanko + Kankkusen suunnittelemasta Sra Poun koulusta Kambodzassa.