Takaisin artikkeleihin

Kaupunki siipien alla -kirja näyttää Jyväskylän kehityksen ilmakuvina

""

Kaupunki siipien alla -kirjan kansi. Kuvassa ylhäällä Karhumäen veljekset kuvauslennolla, Niilo ohjaa ja Valto kuvaa. Alhaalla näkymä Jyväskylän keskustasta maaliskuussa 1936. Suurikokoisessa kirjassa on 200 sivua, 225 valokuvaa sekä 30 paikannusta helpottavaa karttaa.

FT Jussi Jäppisen uusimmassa Kaupunki siipien alla – Jyväskylä vanhoissa ilmavalokuvissa -teoksessa esitellään Jyväskylässä ja sen lähiympäristössä tapahtunutta rakennetun ympäristön ja kulttuurimaiseman muutosta ilmakuvien välityksellä. Kirjassa selvitetään muutosten syitä ja taustoja sekä esitellään kuvissa näkyviä kohteita, alueita ja tapahtumia sekä niiden historiaa.Lähtökohtana on Ilmavoimien ja Karhumäen veljesten Jyväskylän seudulla 1920-luvun puolivälistä 1960-luvun puoliväliin ottamat ilmakuvat. Tänä aikana kaupungin väkiluku kasvoi 6 000:sta 50 000:een. Jyväskylä ympäristöineen on Suomen oloissa poikkeuksellinen ja sopiva kohde tämäntyyppiselle kirjalle. Ilmavoimat on kuvannut Jyväskylää 1920-luvun puolivälistä alkaen. Kuvaaminen lisääntyi 1930-luvun lopulta lähtien, kun Tikkakoskesta muodostui Ilmavoimien keskeinen tukikohta. Seutukunnasta otettujen kuvien määrään vaikutti myös Valtion kivääritehtaan, tykkitehtaan, sytytintehtaan ja ruutitehtaan sijoittuminen kaupunkiin ja sen lähiympäristöön.Ilmavalokuvia täydentävät muun muassa Keski-Suomen museon sekä Jyväskylän kaupunginarkiston valokuvat, dokumentit ja kartat. 200-sivuisessa suurikokoisessa kirjassa on 225 valokuvaa ja noin 30 paikantamista helpottavaa karttaa. Kaupunki siipien alla -teoksen on kustantanut Kauko Sorjosen säätiö.[caption id="attachment_2353" align="aligncenter" width="1667"]Näkymä keskikaupungin päältä Puistokadun suuntaan 10.8.1939. Ennen sotia puutalovaltaiseen keskustaan oli syntynyt kaksi kerrostalokeskittymää, toinen Kirkkopuiston ympärille ja toinen kuvassa keskellä näkyvän Aren aukion tienoille. Vasemmalta alhaalta kolme 1920-luvun puolivälin jälkeen valmistunutta rakennusta, Alvar Aallon suunnittelema Työväentalo, nykyisin Vanhana Tiilitalona tunnettu Vaherton talo ja sitä vastapäätä sijaitseva Osuuskauppa Mäki-Matin kerrostalo. Uutuuttaan hohtavat kuvassa Aren liikerakennus ja Mäki-Matin varasto etualalla. Veljekset Karhumäki Oy. Näkymä keskikaupungin päältä Puistokadun suuntaan 10.8.1939. Ennen sotia puutalovaltaiseen keskustaan oli syntynyt kaksi kerrostalokeskittymää, toinen Kirkkopuiston ympärille ja toinen kuvassa keskellä näkyvän Aren aukion tienoille. Vasemmalta alhaalta kolme 1920-luvun puolivälin jälkeen valmistunutta rakennusta, Alvar Aallon suunnittelema Työväentalo, nykyisin Vanhana Tiilitalona tunnettu Vaherton talo ja sitä vastapäätä sijaitseva Osuuskauppa Mäki-Matin kerrostalo. Uutuuttaan hohtavat kuvassa Aren liikerakennus ja Mäki-Matin varasto etualalla. Veljekset Karhumäki Oy.[/caption]Suomalaisen ilmailun ja kaupallisen ilmavalokuvauksen edelläkävijöinä tunnetut Karhumäen veljekset toimivat Jyväskylän Keljossa 1920-luvun puolivälistä 1930-luvun loppuun. Ensimmäiset ilmavalokuvansa he ottivat vuonna 1929. Kaupunki siipien alla -teokseen on valittu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Karhumäen 1930-luvun ilmakuvia heidän Keljon ajaltaan.Graafinen suunnittelija, tietokirjailija, FT Jussi Jäppinen (s. 1948) on tutkinut kotikaupunkinsa kehitystä ja ilmettä lukuisissa kuvateoksissaan, kartoissaan ja tietokirjoissaan.  Hänen väitöskirjansa Oletko koskaan nähnyt kauniin kaupungin? (2006) käsitteli Jyväskylän ruutuasemakaava-alueen kaupunkikuvan kehitystä. Jäppinen on palkittu muun muassa Jyväskylä-mitalilla, Jyväskylän kaupungin kulttuuripalkinnolla, Mittnordenkommitténs kulturpris -palkinnolla sekä Suomen tietokirjailijoiden Tietokirja-palkinnolla.