Takaisin artikkeleihin

Pohjois-Suomen SAFA arkkitehtuurikasvattajana

lasten rakennetut tiipiit.

Pohjois-Suomen Arkkitehdit SAFA:n lasten ja nuorten arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatustyöryhmä ottaa alueellista vastuuta arkkitehtuurikasvatuksesta Oulussa ja Pohjois-Pohjanmaan alueella. Työryhmän vetäjinä toimivat arkkitehdit Eini Vasu ja Riitta Kosonen. Lisäksi ryhmään kuuluu kymmenkunta arkkitehtia ja arkkitehtiopiskelijaa, jotka pitävät työpajoja, kerhoja ja leirejä sekä osallistuvat toiminnan kehittämiseen.Erilaisten päivä- ja viikonloppuleirien lisäksi toimintaan kuuluvat 3-6 -vuotialle tarkoitettu Napero arkkitehdit -kerho, erilaiset kouluille suunnatut arkkitehtuurityöpajat sekä suurtakin yleisöa mukaan houkuttelevat tempaukset. Toiminnan tavoitteeksi työryhmä määrittelee lasten ja nuorten rakennetun ja esineellisen lähiympäristön luku- ja havainnointitaidon kehittymisen sekä suunnitteluprosessien ja omien vaikuttamisen mahdollisuuksien ymmärtämisen. Samalla kehittyvät myös luovuus ja kädentaidot.

Kesän leireillä pienoismalleja, majoja ja leijoja

Kesän 2014 Vaeltava maja -päiväleireillä, Arkkitehtikillan kiltatalolla Pikisaaressa, lapset pääsevät rakentamaan pienoismalleja, leijoja ja siirrettäviä majoja sekä kartuttamaan samalla kokemuksiaan ja tietouttaan rakenteista ja rakennetusta ympäristöstä. Leirit päättyvät näyttelyyn, jossa lapset pääsevät esittelemään luovuutensa hedelmiä vanhemmilleen. Heinäkuun leirillä 28.-31.7.2014 on vielä tilaa.  Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!

Syksyn tempauksena kulttuuriympäristösuunnistus

Näkymäton kaupunki -kulttuuriympäristösuunnistukset 11.-13.9.2014 starttaavat Arkkitehtuurin osastolta ja vievät retkelle Oulun keskustaan. Viidellä rastilla tutustutaan rakennetun ympäristön historiaan, nykytilaan ja tulevaisuuteen erilaisin tehtävin ja kaikkia aisteja käyttäen. Torstaina ja perjantaina tapahtumaa tarjotaan kouluille ja lauantaina kaikille kiinnostuneille.

Uusia tuulia perustoimintaan

Arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatustyöryhmä on virittänyt yhteistyötä Oulun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan kanssa. Syksyksi 2014 kaavaillaan kerho- ja leiritoimintaa, jossa arkkitehti tai arkkitehtiopiskelija  ja kasvatustieteen opiskelija toimivat yhdessä ohjaavana työparina. Luvassa on myös yhteistä koulutusta. Onnea ja menestystä toimintaan! 
Lisätietoa:
Eini Vasu 040 832 8828, arkkitehti, lasten ja nuorten arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatustyöryhmä Venla Leppänen 050 400 8634, arkkitehtiylioppilas, Vaeltava maja -leirin vetäjä