The Viewpoint pavilion from Camley Street. Photo: Max Creasy.
Viewpoint-paviljonki (arkkitehdit Erkko Aarti, Arto Ollila ja Mikki Ristola) Camley Streetin puolelta kuvattuna. Valokuva: Max Creasy.

Näkökulma London Viewpoint -paviljonkiin

Arkkitehti, Alvar Aalto Akatemian johtaja Esa Laaksonen arvioi Erkko Aartin, Arto Ollilan ja Mikki Ristolan Lontooseen suunnitteleman The London Viewpoint -paviljongin arkkitehtuuria.

Maailmalla tuulee, suomalainen arkkitehtuuri mukana luovimassa

Suomalaisella, nuorella arkkitehtuurilla menee nyt lujaa, mikäli uskomme brittiläistä lehdistöä. Ja miksi emme uskoisi. Hilla Rudanko ja Anssi Kankkunen pääsivät arvostetun The Architectural Review -lehden ″30 alle 30″ -vuotiaiden arkkitehtien listalle. Worldwide! En tiedä, millä projekteilla Rudanko ja Kankkunen lehteen otettiin, mutta ateljeekoti Heikkilän nähneenä tuntuu siltä, että lehden valinta meni oikeille arkkitehdeille.

Helmikuun 10. päivä avattiin Suomen Lontoon instituutin ja The Architecture Foundationin pysyväksi tarkoitettu yhteistyöprojekti, kelluva Viewpoint-paviljonki Lontoossa. Sen ovat suunnitelleet suomalainen AOR-arkkitehtiryhmä: Erkko Aarti, Arto Ollila ja Mikki Ristola. Paviljonki on julkaistu laajasti, muun muassa arkkitehtuurin ja muotoilun alalla keskeisessä dezeen-verkkojulkaisussa. Paviljonkia tulee ylläpitämään London Wildlife Trust.

Kelluva paviljonki on toteutettu keskelle Lontoota, King´s Crossin läheisyyteen kolmelle suunnittelijaryhmälle suunnatun kutsukilpailun voittaneen ehdotuksen mukaan. Muina kutsuttuina olivat arkkitehtitoimistot Esa Ruskeepää (ERA) sekä Muntola & Österlund. Paviljonki sijaitsee Thames-joen kanaalissa pienessä mutkassa ja toimii luontokokemuslauttana, jolta voi seurata vaikkapa vesilintujen elämää tai joen kulkua ’hektisen kaupunkiympäristön’ laidalla. Camley Street Natural Parkin osana toimivaa lauttaa on tarkoitus käyttää myös lähiympäristön koulujen oppimis- ja työpajatoimintaan.

aineksia luonnon ja ihmisen väliselle vuoropuhelulle

Tapoihini ei ole kuulunut arkkitehtuurin arviointi ilman käyntiä paikalla. Tällä kertaa matkustamiseen ei ole taloudellisista syistä ollut mahdollisuutta. Muutaman huomion kuitenkin uskallan tehdä hyvän pressimateriaalin ja suunnittelijoiden internetsivuston pohjalta. On vaikea arvioida, miten lautalle löytää. Kuvista näyttäisi siltä, ettei se ole aivan helppoa. Todennäköisesti jatkotoimeksianto suunnittelijoille sisältääkin lähiympäristön käsittelyä. Arkkitehtuuri perustuu laavumaisiin kolmiosuojiin, joiden takaa luontoa tarkkaillaan. Materiaalit ovat puu ja corten-teräs. Lautta – pieni, paikalle valmiina nostettu rakennelma – näyttää ympäristössään sopivan erilaiselta ja kontrastoituu mukavalla tavalla taustalla olevaan uudisrakennustyömaahan, kanavan uoman rantojen sekalaiseen rakennuskantaan ja puistomiljööseen. Lautalla on varmasti mukava olla, antaahan laavumuoto käyttäjälle sekä visuaalista että akustista suojaa. Voin hyvin kuvitella, että paviljongin sisäpintojen luonnonmateriaali ja kaupunkikeskustan yllättävän luontoläheisyyden kokemus on toimiva. Kelluminen, kanavan liikkeen hahmottaminen sekä kanavan linnusto tarjoavat aineksia luonnon ja ihmisen väliselle vuoropuhelulle.

Materiaalit on valittu onnistuneesti. Ulospäin on valittu suurmittakaavaan sopiva, skaalaton ja pinnaltaan maisemoituva teräs, sisälle on luotu pehmeä, pienimittakaavainen puumiljöö. Kolmanneksi materiaaliksi on löydetty hauska postmoderni ratkaisu: kansi on pinnoitettu graafisilla betonilevyillä, joissa imitoidaan kiinnostavasti eläinten jälkiä.

Nuoruus ei enää olekaan radikaali vanhan selän taittaja vaan jatkumo?

Jotain liikuttavaa ja perin tuttua on niissä perusteissa, joita nuoret suunnittelijat arkkitehtuurilleen esittävät. Kelluvan lautan lähtökohtana on Suomen ainutlaatuinen saaristo, ja puun käytölle löytyy yhteys suomalaiseen poikkeuksellisen hyvään puun käsittelytaitoon. Jaa. Onkohan ihan näinkään nykyisin? On kuitenkin hienoa, että maamme eksotiikka puree yhä ulkomailla, ja sallittakoon nuoruudelle lupa toistaa edellä kulkeneiden sukupolvien mantraa. Olisin kuitenkin kaivannut hieman lennokkaampia lähtökohtia ”uudelle” arkkitehtuurille. Onkohan tässä nyt nähtävissä jotain siitä uuskonservatiivisuudesta, josta sosiaalitieteissä silloin tällöin puhutaan? Nuoruus ei enää olekaan radikaali vanhan selän taittaja vaan jatkumo?

On ilahduttavaa ja kannustavaa, että Suomen Lontoon instituutti on osallistunut Viewpoint-hankkeen valmistelu- ja tuotantotyöhön. Arkkitehtuurin parissa työskentelevänä koen, että ulkomailla toimivien instituuttien elämä tuntuu joskus kovin kaukaiselta: instituuttien antama tuki arkkitehtuurille ei ole ollut ainakaan ylikorostunutta. Ison-Britannian pääkaupungin keskustaan tuotettu, hieno ja pysyvä rakennelma antaa lisää mahdollisuuksia arkkitehtuurille toivottavasti myös muissa instituuttimaissa – totuttujen ja kenties helpommin tuotettavien kirjallisuuskeskusteluiden, musiikkiesitysten, elokuvien ja taidenäyttelyiden maailmassa.

Teksti: Esa Laaksonen.

Näkymä Regent Canal -kanaalin rannalla kelluvaan Viewpoint-paviljonkiin. Kuva: John Sturrock.
Näkymä Regent Canal -kanaalin rannalla kelluvaan Viewpoint-paviljonkiin. Kuva: John Sturrock.
The Viewpoint pavilion from the Granary Square bridge. Photo: Max Creasy.
Viewpoint-paviljonki kuvattuna Granary Square -kadun sillalta. Valokuva: Max Creasy.

Lisätietoa London Viewpoint -hankkeesta: www.viewpointlondon.fi.
Aarti Ollila Ristola: aor.fi.