Takaisin artikkeleihin

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkistanut lastenkulttuuripoliittisen ohjelman

OKM_lastenkulttuuriLastenkulttuuripoliittisessa ohjelmaehdotuksessa vuosille 2014–2018 esitetään toimia, joilla taide ja kulttuuri saataisiin nykyistä tasavertaisemmin lasten ja nuorten ulottuville.  Ohjelmaehdotus korostaa lapsuuden laatua ja arvostamista, lasten ja nuorten kuulemista esimerkiksi ympäristöjen suunnittelussa sekä aikuisten ja lasten vuorovaikutusta.- Taide- ja taitoaineiden merkitys on keskeinen, kun puhutaan koulun kulttuurikasvatuksen eheyttämisestä muuhun opetukseen ja koulun ulkopuoliseen toimintaan. Lisäämällä jokaisen lapsen ja nuoren kulttuurikompetenssia vahvistetaan identiteettien rakentumista - osallisuuden ja vaikuttamisen keinoja, suhdetta omaan ympäristöön ja globaaliin maailmaan, sanoi opetusministeri Krista Kiuru.- Pidän hyvänä, että ohjelmaehdotuksessa on lähdetty lastenkulttuurin laajasta ymmärtämisestä, jossa lapsilla on oikeus kaikkeen taiteeseen ja kulttuuriperintöön. Uskon, että tietoisella ja kunnianhimoisella kulttuuripolitiikalla voidaan aidosti toteuttaa suomalaisten lasten toiveita. Vaikka kyse on ehdotuksista, on lopputulos kuitenkin meille tärkeä toimintaa tukeva työkalu, sanoi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki.Ohjelmaehdotukseen sisältyy seitsemän toimenpide-ehdotusta, jotka kohdistuvat kulttuuri- ja koulutuspolitiikkaan, kunnille ja lastenkulttuurin toimijoille. Lue lisää OKM:n sivuilta.